Hyvinvoiva Suomi jää jatkuvasti luokalle lasten kohtelusta – on aika sitten millainen tahansa.
Edelleenkin kunnissa joudutaan korjaamaan 90-luvun alun laman laiminlyöntejä, jotka kertautuvat uusissa ikäluokissa. Edellisen laman virheistä pitäisikin nyt ottaa oppia. Kovin hyvältä ei kuitenkaan tilanne vaikuta, kun kuntien budjetteja rakennettaessa määrärahoja leikataan ja lastensuojelun henkilökunta joutuu työskentelemään ylipaineella kasautuvien ongelmien kanssa.
Nyt eletään kaikin puoli haasteellisia aikoja, sillä talouden taantuman myötä työttömyyden kasvu kärjistää tilannetta entisestään.
Jos lasten palvelut eivät ole ”normaaleissa” talouden oloissakaan kohdallaan niin, miten kunnon palveluihin voidaan päästä talouden taantuessa? Palvelujen laatu Suomessa riippuu eri selvitysten mukaan kaiken lisäksi edelleenkin asuinpaikasta. Tästä huolensa on ilmaissut myös YK:n lapsen oikeuksien komitea. Eriarvoisuus näkyy muun muassa kouluterveyspalveluissa sekä erimittaisina mielenterveyspalvelujen jonoina.
Yhteiskunnan pahoinvoinnista kertoo sekin, että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on ollut edelleen viime vuosina kasvussa. Pelkästään lamaa tai taantumaa ei voi syyttää, sillä sama suunta oli jo niin sanottuina hyvinä vuosina. Erityisen huolestuttava tilanne on 16–17-vuotiaiden nuorten osalta.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntijoiden mukaan huostaanottojen määrän kasvu kertoo siitä, että kaikki ennaltaehkäisevää apua tarvitsevat eivät sitä saa. Kauniit puheet ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä eivät muutu konkreettisiksi toimiksi.
Kunnissa joku muu toiminta on priorisoitu edelle, kun edellisen laman aikana tehtyjä leikkauksiakaan ei korjattu ennalleen.
Lastensuojeluväki vaatiikin nyt oikeutetusti, että määrärahoissa palataan korvamerkittyihin valtionapuihin,jotta muut sektorit eivät pääse vetämään välistä.
uutiskirje 
