Pojalla oli unelma, joka kihelmöi niin, että uni ei tullut silmään: piti tehdä pitkä draamaelokuva. Into sai kaveritkin innostumaan ja oli pakko alkaa hommiin.
Jo tuolloin lähes parikymmentä lyhyttä elokuvaa tehnyt amatööri Miika Ullakko, 22, ei kuitenkaan halunnut tehdä typeriä aloittelijan virheitä ja niinpä hän kyseli kokeneilta neuvoja. Niitä tuli:
– Tämän tason nuoren ei todellakaan kannata tehdä kokoillan elokuvaa, ei missään nimessä, se ei koskaan tule pärjäämään.
– Elokuvasi tulee olemaan tylsyyden huippu.
Silti Graffiti meissä -elokuva tehtiin ja se voitti Tanskassa elokuvafestivaalit. Nyt sama espoolainen kaveriporukka on saanut toisen elokuvansa valmiiksi ja tällä kertaa myös elokuvateatterilevitykseen.
Itkettää ja naurattaa
Yksi on vankilassa, yksi on sairaalassa, yksi on rakastunut – ehkä.
Näin kertoo elokuvan Mitä meistä tuli -juliste.
Mitä meistä tuli on elokuva ystävyydestä, rakkaudesta, toivosta. Se on seikkailu, rikos- ja rakkaustarina, kasvukertomus. Se on naurattaa, itkettää ja ahdistaa. Siinä on yksi suomalaisen elokuvan kauneimmista rakastelukohtauksista.
– Toinen toisensa auttaminen, ystävyyden avulla vaikeuksien ylittäminen, se, että kaikissa meissä on jotain hyvää, Ullakko luettelee elokuvansa viestiä ja jatkaa:
– Synkkyyttä, mutta myös äärimmäistä riemua. Hyvä voittaa.
Tärkeintä on porukka
Enemmän kuin rahaa elokuvan tekemiseen tarvitaan sopivat ihmiset.
– Viimeinen asia, jota kannattaa miettiä on se, mistä saisi hyvän kameran. Sen sijaan tarvitaan ihmiset, noin neljän ydinporukka, Ullakko sanoo. Näiden pitää olla intohimoisia.
Tärkeä on myös porukan voimahahmo. Kun juttelee Ullakon ryhmän kanssa, kuulee monelta samaa:
– Miika on älyttömän lahjakas.
– Miika on aina ollut lahjakas.
– Miika on älyttömän lahjakas ohjaaja.
Ullakko ohjaa, näyttelee, käsikirjoittaa, tuottaa. Mutta hänestä kiitos kuuluu koko joukkueelle.
Joukkue on ystäviä keskenään: Ullakko, tuottaja Tianyi Pan, apulaisohjaaja Iiris Juutilainen, näyttelijät Maria Uusikylä, Olli Similä, Jere Laukkanen, äänimies Olli Juutilainen….
– Kun tuntee toisensa, tekeminen paranee koko ajan.
Ja sukulaisia.
– Isoveli teki musiikin, pikkusisko lauloi, toinen broidi kuvasi, isä näytteli.
Kalastelua Shanghaissa
Elokuva tulee tänään elokuvateatterilevitykseen. Sitä ennen se on nähty useilla independent-elokuvajuhlilla. Ensi-ilta oli Shanghain kansainvälisillä elokuvajuhlilla kesäkuussa ja ne eivät ole independent-juhlat.
– Se oli ihan kalastelua, Ullakko sanoo tarjoutumisesta Shanghaihin.
Kun tieto elokuvan hyväksymisestä juhlille tuli, Ullakko ja tuottaja, kauppakorkeakoulussa markkinointia opiskeleva Tianyi Pan juhlivat pari minuuttia.
– Sitten tajusimme, että leffassa on vielä leikkaamista eikä musiikkia ole tehty. Eikä meillä ei ole siitä filmikopiota, joka maksaisi 13 000 euroa ja viikon päästä pitäisi lähteä Kiinaan. No, sankarituottaja hommasi rahat kopioon.
Elokuva menestyi ja on kiertänyt sen jälkeen Saksassa, Etelä-Afrikassa ja Ranskassa ja saanut parit palkinnot.
Hiekkalaatikkoelokuvia
– Mun käsikirjoitukset eivät ole kummoisia tekstejä. Mutta osaan ilmaista itseäni kuvan, äänen ja niiden rytmin avulla, Ullakko sanoo.
Hän esittää miespääosaa elokuvassaan.
– Se on hauskaa ja on varmaa, että aina on ainakin yksi näyttelijä paikalla.
Ullakko ei ole kouluttautunut alalle.
– Yrityksen ja erehdyksen kautta, hän määrittelee opintonsa, jotka alkoivat kahdeksanvuotiaana, kun hän valitti, että on tylsää, ja äiti ehdotti, että tee vaikka elokuva. Isä oli tuonut kameran Japanista.
– Innostuin tosi paljon.
Viisivuotias pikkuveli pääsi kuvaajaksi Eksyneet-elokuvaan, jossa Miika löysi itsensä.
– Sukulaiset kehuivat. Olen tietysti ymmärtänyt myöhemmin, ettei se ollut niin hyvä kuin he antoivat ymmärtää, mutta se kannustus oli tarpeen. Jaksoin tehdä leffoja, Ullakko sanoo.
Kun pojat tuhosivat kameransa hiekkalaatikkokuvauksissa, he saivat uuden. Se oli sitä kannustusta.
Pienenä elokuvanteko oli leikkiä.
– Sitten yhtenä synkkänä yönä sain valtavan inspiraatiokohtauksen.
Siitä seurasi Graffiti meissä.
Talkoilla
Mutta palataan Mitä meistä tuli -elokuvaan. Vuosi käsikirjoittamista, vuosi kuvauksia ja vuosi jälkihommia.
– Kuvaaminen oli hidasta, koska koskaan meillä ei olut rahaa kuin juuri siihen kuvauspäivään, jota elettiin.
Vaikka kaikki tekivät töitä talkoilla, rahatta tekeminen vaati mielikuvitusta.
– Mistä saamme venäläisen suomea puhuvan näyttelijän, joka pystyy tekemään haastavan roolin ja lähtee mukaan ilmaiseksi ja tietämättä, valmistuuko leffa koskaan. Tai mistä saamme laivan risteilykohtauksia varten, Ullakko sanoo.
– Ei ollut suhteita.
Iiris Juutilainen jatkaa:
– Ei ollut statusta eikä auktoriteettia. Tuntui kurjalta, kun oli järjestänyt kuvaukset, joihin piti tulla 60 ihmistä ja puolet jäi pois eikä vastannut edes puhelimeen.
17-vuotias apulaisohjaaja erityisesti kärsi auktoriteetin puutteesta.
– Olin 14-vuotias, kun aloitimme.
Kaikki omasta taskusta
Tekijät luulivat alussa, että rahaa tulisi Elokuvasäätiötä ja vaikkapa Espoon kaupungilta. Ei tullut.
Kaikki on otettu omasta taskusta. Elokuvan hintaa ei ole laskettu, mutta arvio on joitakin kymmeniä tuhansia euroja.
Jotain Ullakko tekisi toisin, jos voisi:
– Maksaisin ihmisille palkkaa. Elokuvaan olen uskomattoman tyytyväinen. En muuttaisi siinä mitään.
– Hampurin festivaaleilla ei oikein uskottu, että tämä on näin pienen budjetin elokuva, sillä se näyttää kalliimmalta, Tianyi Pan sanoo.
Elokuvan teosta haaveilevia nuoria Pan kannustaa: Näinkin sen voi tehdä.
– Ympäri Suomen on monia, jotka toimivat samaan tapaan kuin me.
Hän arvioi, että koko elokuva-alan on murroksessa, koska harrastajat pystyvät tekemään laadukastakin jälkeä ja jakelukanavat muuttuvat.
– Kukaan ei tiedä, miten elokuvia tehdään 20 vuoden päästä.
Aiheesta muualla verkossa
Elokuvan verkkosivut: www.mitameistatuli.fi
uutiskirje 