Viimeinen sana
Rajua on ajan riento. Yksi sukupolvi tuhoaa sen, mitä aiemmat rakensivat satoja vuosia. Ja nyt en puhu Helsingin Töölönlahden alueen tuhoamisesta möhkälemäisillä kulttuuri- ja muilla rakennuksilla, vaan paljon isommista asioista.
Teimme viime vuoden lopulla Viikkolehteen laajan raportin Suomen teollisen selkärangan murtumisesta. Siinä ennakoitiin valitettavan osuvasti muun muassa telakkateollisuuden kohtalonhetkiä.
Uusi vuosi on hädin tuskin alkanut, mutta synkkiä uutisia riittää. Moni tehtaan ympärille syntynyt yhteisö kokee kuoliniskun. Viime Viikkolehdessä kerroimme, että vuonna 1929 perustettu Heinolan Faneeri, nykyinen UPM:n vaneritehdas ja saha, ei enää käynnisty. Jyväskylässä katoaa vielä vanhempi perinne. Tourujoen yläjuoksulla 1872 aloittanut, viimeksi eteläafrikkalaisen Sappi Limited -konsernin omistama paperitehdas, hiljenee.
15 vuodessa entiseen pohjoiseen hyvinvointivaltioon on saatu aikaan pysyvä työttömien luokka ja rappeutuvat tyhjät tehdashallit.
Inhottavasta ennätyksestä kerromme toisaalla tässä lehdessä. Suomen pisimpään samalla paikalla toiminut tehdas sulkee ovensa syksyllä. Abloy-lukkojen valmistaminen päättyy Björkbodassa, johon jo vuonna 1732 perustettiin Tukholmasta saadulla erikoisluvalla kankivasara ja ahjo.
Näissä ja monissa muissa tehtaiden lakkauttamisissa työntekijöitä kyrsii se, ettei kyseessä lamasta huolimatta ole tappiollisen toiminnan alasajo, vaan työpaikkojen teurastuksella tuotantoa siirretään halvempiin maihin ja tuotantoa vähentämällä yritetään nostaa tuotteen hintaa. Tuotanto ei jousta, ihminen joustaa.
Kaikessa päätöksenteossa vallalla on lyhytnäköinen ajattelu. Kun Helsinki säästää vanhusten vaipoista ja muista apuvälineistä, se vuorenvarmasti lisää vähän ajan kuluttua laitoshoidon menoja.
Yrityselämään vauhtisokeus tuli kai jäädäkseen 1990-luvulla. Omistajille on näytettävä neljä kertaa vuodessa positiivisia lukuja tai ainakin fiiliksiä. Pörssi palkitsi tällä viikolla Wärtsilän omistajat kymmenen prosentin kasvulla, kun yhtiö ilmoitti siirtävänsä tuotantoaan Euroopasta Kiinaan.
Neljännesvuosiajattelu tuhoaa työtä ja perinteitä. Vain noin 15 vuodessa entiseen pohjoiseen hyvinvointivaltioon on saatu aikaan pysyvä työttömien luokka ja rappeutuvat tyhjät tehdashallit. Millainen on tämä maa esimerkiksi 50 vuoden kuluttua, kun eilisten Ylen uutisten mukaan jo viime laman lapsien kansalaistaidot alkavat olla hukassa työelämässä?
Kestävässä yhteiskunnassa kvartaalin olisi oltava neljännesvuosisata.
uutiskirje 