Arvoista löpisevät seurapiirirouvatkin, jotka huokaavat vapauden, onnen ja myötätunnon perään. Mutta kuinka vasemmiston tulisi suhtautua arvoihin?
Vasemmistoliitossa jaksetaan jauhaa arvoista. Tasa-arvosta, vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta, ja mitä arvoja niitä vielä olikaan? Puolueasiakirjat taitavat olla tätä nykyä enemmän arvokokoelmia kuin kapitalismianalyysia.
Puolueen uusi logokin sisältää arvolauseen ”rikkautta jolla on arvoa”. Uuden ilmeen ohjeistuksessa kerrotaan, että rikkauden ohella elämässä on paljon kallisarvoisia asioita, kuten ystävät, mielekäs työ, mahdollisuus harrastaa ja opiskella, toteuttaa itseään ja nauttia puhtaasta luonnosta. Arvoja, joista humanistiporvarikin lämpenee.
Haavoittuvassa työmarkkina-asemassa olevat maahanmuuttajat jäävät syrjittyinä harmaan talouden armoille.
Mutta mitä oikeastaan arvot ovat? Klassisen määritelmän mukaan ne ovat ajatuksia siitä, mikä on haluttava asiantila. Arvoja on monentyyppisiä. Puhumme esimerkiksi moraalisista arvoista eli siitä, mikä on oikein, mikä väärin. On olemassa myös oikeusarvoja, jotka koskettelevat ihmisoikeuksien, laillisuuden ja tasa-arvon teemoja. Sosiaalisia arvoja ovat puolestaan vapaus, veljeys ja turvallisuus.
Eräiden tutkimusten mukaan suomalaisille tärkein arvo on sukupuolten välinen tasa-arvo. Seuraaviksi tulevat itsensä toteuttaminen ja yksilöllisyys. Sitä vastoin oikeudenmukaisuuden tarve sekä moraaliset arvot ovat vain rimaa hipoen mukana suomalaisten arvojen Top Tenissä.
Politiikassa arvot ovat läsnä sovellettuina. Niitä tarvitaan lakien ja säädösten määrittämisessä. Niistä lainlaatija saa lisäpotkua esimerkiksi silloin, kun tehtävänä on arvioida vaikkapa eläinten oikeuksia, tiettyjen ihmisryhmien erityiskohtelua, aborttia tai armokuolemaa. Mutta onko arvoista ainesta enempään? Ei kovin pitkälle, sillä niistä uupuu kosketus politiikan arkipäivään.
Ranskan suuren vallankumouksen keskeiset tunnukset ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo” olivat konkreettisia taisteluhuutoja, joilla perusteltiin kansanvallan ja oikeusvaltion välttämättömyyttä. Mutta nyt samat arvot vasemmistopuolueen säädöskirjoissa kalisevat tyhjyyttään. Niistä puuttuvat todellisen maailman liike, olosuhteet ja niistä tehdyt arviot. Vailla yhteiskunnan kouriintuntuvaa analyysia ne eivät ole kamppailukutsuja. Politiikan välineinä ne ovat kovin ponnettomia. Jopa siinä määrin, että sekä oikealla että vasemmalla saatetaan laulaa samaa säveltä ihmisarvon ihanuudesta.
Politiikka edellyttää tarkkasilmäistä tilannearviota. Kauniit tavoitteet ja uljaat arvot saattavat kääntyä vastakohdakseen politiikan arkipäivässä. Vasemmistovaikuttajan tulee olla tietoinen ihanteiden ja käytännön ristiriidoista. Seuraavassa kaksi tuoretta esimerkkiä arvojen ja raavaan politiikan vastakkaisuuksista.
Ensimmäinen liittyköön kunnallishallintoon. Tiedämme, että sukupuolten välinen tasa-arvo on tärkeä suomalainen arvo. Siitä säädetään niin perustuslaissa kuin myös tasa-arvolaissa. Naisten tasavertainen kohtelu ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Tämän saavuttamiseksi on hyödynnetty niin sanottua positiivista syrjintää eli myönteistä erityiskohtelua. On kyse toimenpiteistä, joilla tiettyä ihmisryhmää tuetaan erityistoimin, mikäli joukko on ilman niitä jäämässä eriarvoiseen asemaan. Useimmiten tämä on tarkoittanut kiintiöiden käyttöönottoa – tässä tapauksessa naiskiintiöiden.
Suomalaisessa kunnallishallinnossa halutaan tarjota positiivista syrjintää ja taata naisille kiintiöpaikat kunnallisissa luottamustehtävissä. Näin on onnistuttu saamaan naisia mukaan kunnalliseen päätöksentekoon, lautakuntiin ja hallituksiin. Näyttäisi siis siltä, että yksi keskeinen arvo olisi toteutumassa.
Mutta vain näyttää, sillä samanaikaisesti on valta livahtanut kunnanvaltuustoista, lautakunnista ja hallituksista yhtiöille, liikelaitoksille sekä konserneille. Näissä naiset ovat edelleen aliedustettuina. Samaan johtaa myös huima tarve ulkoistaa kuntapalveluja ja ostaa niitä yksityisiltä. Tämän tien päässä ei enää kysytä, onko naisilla riittävästi edustusta päätöksenteossa.
Käypä esimerkki siitä, kuinka valta pakenee naisia. Kun valta katoaa, haihtuu se ensin naisilta. Malli myös siitä, kuinka vähän uusliberalistinen kuntaoppi on kiinnostunut arvoista. Vasemmistolle onkin tähdellisempää taistella yhtiöittämistä ja ulkoistamista vastaan kuin tarinoida vain muodollisesta tasa-arvosta.
Toinen näytekappale olkoon hallituksen esitys uudeksi ulkomaalaislaiksi, jonka julkituotuna arvona on toteuttaa oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa. Lain määränpäänä on myös edistää kansainvälisen suojelun antamista ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen.
Arkikäytännöissä laki synnyttää kuitenkin juuri senlaatuisia ongelmia, jotka kyseenalaistavat ihmisoikeudet. Uuden lain myötä luovutaan työvoiman saatavuusharkinnasta ja heikennetään EU-maiden ulkopuolelta tulevien työntekijöiden työehtojen valvontaa. Laki merkitsee ulkomaisen työvoiman laajaa maahantuontia, bisnestä, jota punotaan massatyöttömyydestä välittämättä.
Asiaan on kiinnittänyt huomiota muun muassa Esko Seppänen, jonka mielestä ongelmana on ennen muuta EU:n sisältä tuleva keikkaväki. Seppäsen mukaan on perusteltua vaatia muiden EU-maiden reppufirmoja käyttäytymään Suomessa laillisesti. Mutta pulma on siinä, että vieraan työvoiman laillisuusvalvontaa suorittaa vain parikymmentä virkamiestä ja poliisinkin erikoisyksikkö keikka- ja reppupalvelurikosten torjumiseksi lakkautettiin vuosia sitten.
Ongelmien syntymistä on ennakoinut myös SAK, jonka mukaan niitä sukeutuu, koska laki sallii työntekijän ensimmäisen oleskeluluvan myöntämisen kerralla viideksi vuodeksi. Nykyisin työlupa myönnetään vuodeksi, ja jatkolupa myönnetään, jos sopimusten mukaisia työehtoja on noudatettu niin palkoissa kuin myös veroissa.
Samasta on puhunut myös kansanedustaja Jyrki Yrttiaho, jonka mielestä lain tavoite soveltuu huonosti talouslamaan: karttuva massatyöttömyys tarjoaa otolliset olosuhteet työehtojen polkemiselle. Miten voidaan varmistua siitä, että oleskeluluvan perusteena oleva ansiotyö säilyy viiden vuoden ajan. Jo nykyinenkin yksivuotisen lupakäytäntö synnyttää lumetyötä. Irtisanomisia ei kaihdeta edes koeajalla.
Monet maahanmuuttajat ovat maksaneet välitysfirmoille huomattavia palkkioita ja velkaantuneet Suomessa oleskelunsa aikana. Haavoittuvassa työmarkkina-asemassa olevat maahanmuuttajat jäävät syrjittyinä harmaan talouden armoille. Laki innovoi liiketoimintaa ihmiskaupalla: Suomeen tuoduista ja täällä työtä sekä toimeentuloa vaille jäävistä tulee harmaan talouden ihmisoikeudetonta riistaa.
On pantava merkille, että Seppäsen ja Yrttiahon kannat eroavat Eero Heinäluoman mietteistä. Heinäluoman mielestä työperäistä maahanmuuttoa ei tulisi lisätä tilanteessa, jossa on massatyöttömyyttä. Heinäluoma haluaa lyödä portit rajoilla kiinni ja pohdiskella hiljaisuudessa oman maansa ongelmia.
Eroja on kaksi. Ensinnäkin Heinäluomalle ei näytä olevan tärkeää, että työehtosopimusten laillisuusvalvontaa lisätään. Toiseksi Heinäluoma ei ota kantaa ihmiskaupan lopettamiseksi. Häntä ei näytä kiinnostavan niiden yksilöiden oikeudet, jotka työn perässä muuttavat.
Sekä Seppänen että Yrttiaho ovat puhuneet oikeusarvoista: ihmismäisestä kohtelusta, tasavertaisuudesta ja ihmisoikeuksista, jotka tulisi turvata niin suomalaisille kuin maahanmuuttajillekin. Paradoksaalista kyllä, mutta molemmat ovat joutuneet puoltamaan arvoja, joiden sanotaan olevan lain perustana, mutta joita arkitodellisuudessa tullaan taatusti rusentamaan.
Yli 500 000 suomalaisen lasketaan aikojen kuluessa päätyneen paikkaamaan ruotsalaista työvoimapulaa. Ero tähän päivään on kuitenkin huikea. Nyt puhumme bisneksestä, jolla poljetaan oikeusarvoja.
Kirjoittaja on valtiotieteen lisensiaatti ja ad hoc -tutkija.
uutiskirje 
