Järvenpään sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsiteltiin keskiviikkona sosiaali- ja terveystoimen talousarviota ensi vuodelle.
Lautakunnan jäsen Maarit Uusikumpu arvostelee lautakunnalle annettua budjettiraamia iltalypsyraamiksi. Sillä yritetään lypsää lisää säästöjä ja leikkauksia entisten lisäksi. Järvenpäässä on jo säästetty miljoonia euroja muun muassa laitoshoidon purkamisella. Samalla on liputettu vanhusten kotihoidon puolesta.
– Nyt on aika lunastaa lupauksia hyvästä kotihoidosta, Uusikumpu vaatii.
Nyt esitetty raami johtaisi hänen mukaansa leikkauksiin. Muun muassa omaishoitajien tukia ja vammaisavustajien palkkoja jouduttaisiin leikkaamaan ja vanhusten päiväkoti lakkauttamaan. Lisäksi vanhusten kotihoidon hoitajat jäisivät palkkaamatta, vaikka kotihoidossa on jo nyt hoitajavajetta.
Uusikumpu pitää leikkauksia strategian vastaisina. Todellista säästöä ei tule, koska koti- ja avopuolen leikkauksilla vanhusten pärjääminen kotona heikentyy ja laitoshoidon tarve kasvaa.
– Pelkkä hoitajavajeenkaan korjaaminen ei riitä tilanteessa, jossa kotihoidon asiakasmäärä on kasvanut. Palvelurakenneuudistuksen vuoksi koti- ja avohoidon palveluissa pitää olla riittävästi käsipareja ja resursseja, että kotona asuvat vanhukset saavat tarvitsemansa avun ja tuen, Uusikumpu toteaa.
Hän esittikin lisämäärärahaa kotihoitoon, pitkäaikaishoitoon ja vammaispalveluihin yhteensä 1 590 000 euroa. Esityksellä torjutaan leikkauksia ja vahvistetaan kotihoidon palveluja ja henkilöstöresursseja, ja korjataan tämän vuoden talousarviossa ollutta budjettivirhettä.
Uusikummun esitys tuli äänestyksissä lautakunnan kannaksi.