Asumisen raju kustannusnousu on ollut esillä, mutta yksi tärkeä ajankohtainen kustannusuhka on jäänyt vähemmälle. Omassa omistusasunnossa asumisen verotusta aiotaan myös kiristää uudella kotiverolla. Tätä ehdottavat Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtava ekonomisti Essi Eerola ja erikoistutkija Tuukka Saarimaa.
Eerola ja Saarimaa ovat laatineet ajatuksistaan raportin, jonka he ovat jättäneet kesän aikana valtiovarainministeriön alivaltiosihteerin Martti Hetemäen johtamalle verotyöryhmälle. Perusteluna on, että omistusasunnossa asuminen on halvempaa kuin vuokralla.
Poliittiset ryhmittymät eivät ole liiemmin vastustaneet näitä köyhdyttämishankkeita, vaikka eduskuntavaalit ovat ovella. Omakotiliitto on sen sijaan reagoinut voimakkaasti tähän perusteettomaan rahastukseen. Kannattaa muistaa, että omistusasuntoa kunnossapidetään sekä kehitetään omistajan omalla kustannuksella, joka lisää myös kansallisvarallisuutta.