Huoltoriitojen synnyn ja pitkittymisen estäminen on sekä lapsen, vanhempien että yhteiskunnan etu.
Lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto ja Väestöliitto haluavatkin nostaa lasten ja perheiden suojelemisen ja tukemisen erotilanteissa ja pitkittyneissä huoltoriidoissa yhdeksi tulevan hallitusohjelman painopistealueeksi.
Viisi prosenttia lapsiperheen eroista johtaa huoltoriitoihin. Käräjäoikeuksissa käsitellään vuosittain yli 2 000 lapsen huolto- ja tapaamisasiaa.
Yhden pitkittyneen huoltoriidan kustannukset ovat pienimmilläänkin kymmeniä tuhansia euroja ja ne voivat seurausvaikutuksineen nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin. Näihin summiin on päätynyt huoltoriidoista kustannusselvityksen tehnyt Itä-Suomen yliopiston professori Juha Hämäläinen, joka esitteli selvityksensä tuloksia Helsingissä keskiviikkona järjestetyssä Erofoorumissa.
Hämäläisen mukaan kustannuksia kertyy esimerkiksi oikeudenkäynneistä, sosiaalitoimen olosuhdeselvityksistä, oikeudenpäätöksen täytäntöönpanosovittelusta, erilaisista psyykkisen tilan arvioinneista sekä mahdollisista lastensuojelu-, poliisi- ja muista viranomaiskuluista, oikeuspsykiatrisista tutkimuksista ja asianajokuluista.
Pelkästään huoltoriitojen asiamieskulut ovat vuodessa useita miljoonia euroja. Iso osa näistä maksetaan julkisista varoista.
Huoltoriidat ovat aina ei-toivottavia
Selvitystä kommentoineen Lastensuojelun keskusliiton neuvokeskuksen johtaja Heikki Koiso-Kanttilan mukaan lapsen näkökulmasta huoltoriidat ovat aina ei-toivottavia ja pitkään jatkuttuaan tuhoisia lapsen kannalta.
– Lapsen normaali kehitys estyy ja elämänilo katoaa, kun hän joutuu elämään kahden itselle rakkaan mutta toisiinsa äärimmäisen kielteisesti suhtautuvan vanhemman välissä. Lapsen näkökulmasta huoltoriidat ovat niin paha asia, että ne pitää pystyä ehkäisemään tai katkaisemaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Etenkin eron alkuvaiheessa useimmat perheet hyötyisivät ulkopuolisesta ammattiavusta ja vertaistuesta. Järjestöjen aloitteessa todetaan, että myös lapsille ja nuorille tulisi olla tarjolla matalan kynnyksen palveluja ja tietoa vanhempien erosta.







