Historia tahtoo aina toistua, joten on kiinnostavaa tutkia viime sotia edeltävää politiikkaa peilaten sitä tämän päivän politiikkaan.
Näyttää siltä, että aina kun yhteiskunta on murroksessa, ilmestyy rasismi ja sen jälkeen nationalismi. Niin oli jo 1920-luvulla mutta varsinkin 1930-luvulla, ja niin näyttää olevan tänäänkin.
Sisällissota oli 1918 käyty ja toisella puolella oli ollut vasemmistopuolue hyvin oikeutettuine uudistusvaatimuksineen. Vaikka punaiset hävisivät, useita puolueen esittämistä vaatimuksista toteutettiin sisällissodan jälkeen. Voittanut valkoinen osapuoli yritti tällä tavalla, Santeri Alkion linjan mukaan, lieventää kritiikkiä valkoista terroria kohtaan.
Äärioikeisto pyrki kuitenkin mobilisoimaan ihmisiä nationalistisella politiikalla, koska vasemmiston aktiivisuus ei ottanut laantuakseen – siitäkin huolimatta, että 23 800 punaista oli tapettu. Monet ruotsinkielisetkin olivat istuneet valkoisten vankileireissä. Myös kieliriita nousi pintaan jo kielilain hyväksymisen yhteydessä 1922. Oikeistoaalto pyyhkikin aika pian alkiolaiset sivummalle ja äärioikeisto pääsi 1930-luvulla valtaan.
1920-luvun alussa äärioikeistolainen viha ja propaganda kohdistui etupäässä Suomen Sosialistista Työväenpuoluetta ja eräitä sosialidemokraatteja vastaan. Täten puolue lakkautettiin 1923 ja sen 27 kansanedustajaa vangittiin. 189 puolueen jäsentä tuomittiin kuritushuonerangaistuksiin. Tämä oli alkusysäys pitkäaikaiselle vainolle vasemmistoyhdistyksiä vastaan.
1920-luvun loppupuolella – kaikesta vainosta huolimatta – ay-toiminta oli aktiivista, ja kun tarve tuli, myös lakkoiltiin. Vuonna 1928 ruvettiin vainoamaan Suomen Ammattijärjestöjen (SAJ) luottamusmiehiä. Näin saatiin ammattiyhdistystoimintaa hajotettua. Niinpä sosialidemokraatit lähtivät SAJ:sta ja muodostivat oman ammattiliiton. SAJ kiellettiin 1930 tuomioistuimen päätöksellä. Monet ruotsinkielisetkin pohjalaiset vasemmistoaktivistit joutuivat tänä oikeistoaallon aikana vankilaan: Allan Asplund, Rudolf Winsten, Mauritz Rosenberg, Villiam Fågelbärj, August Forsman, Lars Roine, Birger Dahl jne.
Äärioikeistolainen Akateeminen Karjalaseura (AKS) ruokki myös kielivihaa erilaisissa muodoissa. Asia kulminoitui riitaan Helsingin yliopiston hallinnosta ja opetuksesta sekä katutappeluun AKS:n ja ruotsinkielisten opiskelijoiden välillä Helsingissä. AKS viljeli myös Suur-Suomi-ajatuksia ja ratsasti venäläisvihalla.
Ihmisoikeusloukkauksia yritetään aina eri maissa peittää nostamalla kansallismielistä tunnelmaa. Sillä tavalla ihmisten huomio keskittyy epäolennaisiin asioihin. Tällä tiellä on kuitenkin usein hyvin traagisia seurauksia. Saksan 1930-luvun esimerkki on mitä karuimpia. Tätä on myös muistettava nyt, kun vallanpitäjät lietsovat muukalais- ja kielivihaa saavuttaakseen haluamiaan uusliberalistisia uudistuksia.
lehti 