Vaalien alla olemme taas huomanneet kaikkien puolueiden olevan kiinnostuneita ”yhteisistä asioista”, vaikka hallitus on kuluneella vaalikaudella käyttänyt velkarahaa rikkaiden veroleikkauksiin ja suuryritysten tukemiseen Kela-maksun poistolla.
Elinkeinoelämän tukeminen on edennyt suorassa jatkumossa vuoden 1993 verouudistuksesta asti. Tuolloin Suomessa toteutettua solidaarista tulonjakoa lähdettiin tietoisesti ajamaan alas rikkaiden ja pääomien veroja alentamalla sekä siirtämällä veroluonteisia maksuja työnantajilta työntekijöiden maksettavaksi.
Pääministeri Kiviniemi meni uuskielessään jopa niin pitkälle, että peräänkuulutti laajaa yhteiskuntasopimusta, joka turvaisi ostovoiman ja kilpailukyvyn veronalennuksilla ja maltillisilla palkankorotuksilla. Sopimuksen luulisi sisältävän hyötyjä muillekin kuin omistajille ja pääomatuloilla loisiville.
Täytyy toimia juuri päinvastoin kuin pääministeri ehdottaa.
Puhe kilpailukyvystä kuulostaa valitettavan tutulta. Siltä samalta, jolla tuloeroja on päätetty kasvattaa jo pitkän tovin. Eikö jo riitä, että Suomessa on 700 000 köyhää ja, että olemme ainoa Pohjoismaa, jossa on laajamittaisia leipäjonoja? Tai eikö jo riitä, että joka kymmenes työssäkäyvä helsinkiläinen joutuu turvautumaan toimeentulotukeen?
Kiviniemen ehdotus on tietenkin ymmärrettävä, se ajaa hyviin toimeentulevan vakavaraisen väestön etua. Se on porvaripolitiikan ydintä. Tämä ei kuitenkaan tee eliitin projektista hyväksyttävää. Sopimus toimisi anteeksiantona ja jälkikäteisenä siunauksena kaikelle nykyhallituksen – ja aiempien – rosvoukselle ja korruptioepäilyjen pohjalta suorastaan rikolliselle toiminnalle.
Citykepulaisen esitystä vielä raivostuttavampaa on SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn varovaisen myönteinen (Yle 24.1.) suhtautuminen ehdotukseen. Herää kysymys, missä todellisuudessa hän elää? Ja miten jäsenistö hyväksyy moisen matelun?
Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on vaatia työntekijöilleen lisää rahaa ja vapaata. Ei missään nimessä kommentoida maltillisia palkankorotusehdotuksia edes varovaisen myönteisessä valossa. Maltillinen palkankorotus on työläisen vihollinen.
Täytyy siis toimia juuri päinvastoin kuin pääministeri ehdottaa. Täytyy nostaa palkkoja työn tuottavuuden nousua vastaavasti tai vaihtoehtoisesti lyhentää työaikaa. Täytyy kerätä yritysverotuksena valtavat yritysvoitot parantamaan suomalaisten sosiaaliturvaa ja pyrkiä palauttamaan ennen 1990-luvun lamaa vallinneet tulonjakosuhteet. Tuolloin palkkojen osuus arvonlisäyksestä oli lähes 80 prosenttia ja voittojen noin 20 prosenttia. Nykyään luvut ovat noin 65 ja 35 prosenttia.
Maltilliset palkankorvaukset pelaavat siis suoraan porvarin pussiin ja heikentävät matalan osinkoverotuksen takia hyvinvoinnin rahoitusmahdollisuuksia. Tätä malttia on jo nähty pitkään. Kevään työehtosopimusneuvotteluissa onkin näytön paikka kaikilla, jotka eivät halua hännystellä pääomaa.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
lehti 