”En osaa käyttää hienoja sanoja,
en osaa laulaa näppäriä valheita
en haluu kosmiseksi herätä,
musta on hauskempaa tehdä
kielioppivirheitä.”
En tiedä, onko Virpi Salmikin kuunnellut nuorena Ratsiaa, mutta ainakin hän pohti hiljattain Hesarin kolumnissaan samoja asioita, joita olen viime aikoina päässäni pyöritellyt. Onneksi minullekin jäi vielä sanottavaa.
Kuinkahan nämä himo-oikojat ymmärtävät puhuttua puhetta?
Nimittäin kielen omimisesta. Siitä, miten vaatimalla julkisilta keskustelijoilta virheetöntä yleiskieltä tullaan sulkeneeksi aimo joukko kielenkäyttäjiä keskustelun ulkopuolelle. Jos pulpettien punakynäterrori ei ole vielä vaientanut pilkkuja vääriin kohtiin rätkivien suita, sen tekevät kanssaeläjät. Kielieliitille se varmasti sopii.
Kuten Salmikin huomauttaa: auta armias, jos ansiokkaassa blogi- tai yleisönosastokirjoituksessa on muutama kirjoitusvirhe. Sen sijaan, että ottaisivat kantaa sisältöön, yhdys sana virheille naureskelija ihmiset keskittyvät ymmärtämään tahallaan väärin. Kuinkahan nämä himo-oikojat ymmärtävät puhuttua puhetta? Samat tyypit varmaan luulevat, että suomalainen runous on hävinnyt tai paskaa, koska eivät tiedä sen muuttaneen kirjoista ja kansista raplyriikkaan.
Totta puhuen itselläni ei ole minkäänlaista objektiivista kokonaiskuvaa tai tutkimustietoa kielen tilasta tällä hetkellä. Mutta se on kokonaan toinen juttu. Yritän vain sanoa, että kieli on muutakin kuin virallisesti hyväksytty yleis- tai kirjakieli ja kuuluu muillekin kuin sen taitajille. Koska kieli on ajattelun, kommunikoinnin ja ilmaisun väline, sitä ei voi sementoida eikä saa monopolisoida.
Sitä paitsi, vaikka se kulttuurikodin kasvatti olisikin kielellisesti taitava, on hän nokkela vain samaa kieltä puhuvien joukossa. Kielenkäyttö on oivaltavaa, notkeaa ja rikasta tuhansilla muillakin tavoilla, tuhansissa muissa ympäristöissä.
Tottakai tarvitsemme jonkinlaisen yleis- ja kirjakielen, tottakai sitä pitää opettaa kaikille. Ilman muuta sen huoltaminen ja kehittäminen on tärkeää. Kielen parissa työskentelevien kuuluukin olla kielinatseja. Mutta herra varjelkoon meitä luulemasta, että ihmisen älykkyys ja puheoikeus olisivat sidoksissa siihen, hallitseeko hän täydellisesti yhden tietyn sopimuksenvaraisen merkkijärjestelmän ja sen soveltamisen!
Se, että vaadimme kielen täydellistä hallintaa, ennen kuin suostumme ottautumaan sisällölle, on silkkaa vallankäyttöä niitä ihmisiä kohtaan, joiden vahvuudet ovat joillain muilla osa-alueilla. Toivon vallan kauheasti, etteivät pikkusielujen ylenkatseet saa ketään vaikenemaan omista kokemuksistaan ja estä esittämästä näkemyksiään – vaikka sitten kymmenen ”niinkun” ja kieli oppi virheen kanssa. Sitä paitsi, kieltä ei opi, jos sitä ei uskalla käyttää.
”Tää ei oo taidetta, tää on rock’n’rollia
Tää on mun elämää eikä eliittiviihdettä.”
Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija.
uutiskirje 
