Politiikassa pitää tehdä konkreettisia esityksiä, mutta yhtä tärkeää on kehystää ne omalla tarinalla tai peräti suurella kertomuksella. On kerrottava tai annettava ymmärtää, minkä syvällisemmän päämäärän vuoksi toimitaan ja millaisia oletuksia maailmasta tällöin tehdään.
Aikoinaan työväenliike oli edistyksen voima, joka pystyi asemoimaan itsensä vääjäämättömän historiallisen kehityskulun toteuttajaksi, melkein kuin jumalan välikappaleeksi maan päällä. Monien uudistusten toteutumista edisti se, että toimittiin tuotantoelämän muutoksen mukaisesti. Suomalaisille työnantajille sopi hyvin esimerkiksi se, että tarjolla oli aiempaa koulutetumpaa työvoimaa tai että lapset voitiin viedä päiväkotiin työpäivän ajaksi.
Suurten tarinoiden aika ei ole ohi. Edistyksen narratiivi on edelleen vahva vaikuttaja. Nykyaikainen on positiivista, vanhanaikainen negatiivista. Nykyaikaiseksi mielletty on myös politiikassa etulyöntiasemassa. Toisaalta perussuomalaisten gallup-lukemat osoittavat, että myös rehelliselle taantumukselle löytyy oma kannattajakuntansa.
Nykyaikainen ihminen valitsee mieluummin modernin oikeiston kuin vanhakantaisen vasemmiston.
Edistys vs. taantumus voi olla jopa merkittävämpi jaottelu kuin oikeisto vs. vasemmisto. Moni eurooppalainen kommunistipuolue on epäilemättä vasemmistoa, mutta ei ”modernia” sellaista. Nykyaikainen ihminen valitsee mieluummin modernin oikeiston kuin vanhakantaisen vasemmiston.
Sosiaalidemokratian yritys nousta uudelleen edistyksen voimaksi on tarkoittanut ideologian oikeistolaistumista. Toisaalta sosiaalidemokratian retorinen ydin pohjautuu 50–70-luvuilla rakennettuun ”hyvinvointivaltioon”. Sosiaalidemokraattisten instituutioiden sisäinen kitka on estänyt edistyksellisten vasemmistolaisten ratkaisujen etsimisen.
Vasemmistoliiton osalta ongelmat ovat samankaltaisia. Monet ovat modernisaation nimissä olleet valmiita siirtämään puoluetta jonkin verran oikealle, kuten esimerkiksi puolueen EU- ja EMU-linjan muotoutuminen 90-luvulla osoittaa. Toisaalta modernisaatio on ollut vain väline puolueen omien tavoitteiden ajamiseksi, ei osa oman ideologian ydintä.
Vasemmistoliiton keskeisten tavoitteiden voi 90-luvun puolivälin jälkeen katsoa nousseen pikemminkin vasemmiston historiallisesta perinteestä kuin cutting edge -henkisestä aikalaisanalyysistä. Osittain tämä pätee myös Vasemmistoliiton vaaliteeseihin 2011, vaikka ne asiallisesti ottaen hyviä ovatkin.
Vasemmiston oikeistolainen modernisaatio on siis johtanut oman ideologisen ytimen konservointiin. Olisiko vasemmiston mahdollista nousta uudelleen kehityksen aallonharjalle omilla, juuri tähän aikaan ja tämän päivän ihmisille sopivilla avauksilla? Näiden linjausten pitäisi sovittautua tuotantoelämän muutosten mukaisiksi, ei niitä vastaan, koska edistyksen narratiivissa kelloa ei voi kääntää taaksepäin.
Voisiko Vasemmistoa äänestää sellainen, jolla menee hyvin, ja juuri siksi, että menee hyvin?
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja.
uutiskirje 
