Suomen perustuslaki kieltää sotilasvirassa olevaa henkilöä asettumasta itse ehdolle valtiollisissa vaaleissa. Äänioikeutta ei ole rajattu. Ammattisotilas ei myöskään saa olla minkään puolueen jäsen.
Sotilaiden perustuslaillisia kansalaisoikeuksia on rajoitettu historiallisista syistä. Yhteiskunnan vakauden takia on pidetty hyvänä, että palkattuun upseeristoon ja aliupseeristoon kuuluvat pysyttelevät politiikan ulkopuolella.
Aikaisemmin suomalaiset ammattisotilaat olivat pääsääntöisesti kokoomuksen kannattajia. Tämä on näkynyt etenkin edellisten eduskuntavaalien Santahaminan äänestystuloksista Helsingin vaalipiirissä. Maaseudulta univormuun hypänneet saattoivat äänestää keskustaa. Jokunen radikaali saattoi äänestää SDP:tä ja ruotsinkieliset luonnollisesti RKP:ta.
Nyt tilanne näyttää muuttuneen, vaikka äänestysalueiden tulosten selvittäminen antaa vain osviittaa sotilaiden vaalikäyttäytymisestä. Tarkempia tuloksia varten pitäisi tehdä akateeminen tutkimus.
Joka tapauksessa näyttää siltä, että Natosta intoileva kokoomus, joka samaan hengenvetoon on valmis leikkaamaan puolustusbudjettia, ei riviupseeria enää miellytä.