Maan suurin palkansaajien keskusjärjestö SAK veti linjoja kolmen päivän ajan Tampereella. SAK kuten koko ammattiyhdistysliike on muutoksen tilassa. Se näkyy, joskin vielä varovaisesti, myös keskusjärjestön linjauksissa. Pelkäksi konsultiksi tai lobbariksi SAK ei suostu.
SAK:n rooli ei tänä päivänä ole sama, mihin totuttiin silloin, kun maassa tehtiin laajoja tulopoliittisia kokonaisratkaisuja, tupoja. Työnantajien etujärjestöt Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtamina eivät enää pariin vuoteen ole suostuneet astumaan tupopöytiin. Työehdoista sopiminen on siirtynyt pääosin liittotasolle ja työnantajien tavoitteena on siirtää päätöksenteko entistä alemmas eli suoraan yrityksiin.
Työnantajat vetoavat siihen, että globaaleilla, nopeasti muuttuvilla markkinoilla ei voida sitoutua tiukkoihin raameihin, ja ilman joustavuutta ei pärjätä. Uuden ajan haasteet on tiedostettu myös palkansaajajärjestöissä. Niiden myötä edunvalvontatyö ei lopu kotimaan markkinoillakaan, joilla työntekijät saattavat olla toisiinsa nähden hyvinkin eriarvoisessa asemassa.
SAK nosti tavoiteohjelmassaan esiin vaatimuksen yhteisestä vähintään 1 800 euron minimipalkasta kaikille sopimusaloille vuoteen 2016 mennessä. Helppoa sen toteuttaminen ei ole, kun tietää, että työnantajien periaatelinjaukset kulkevat miltei tasan päinvastaiseen suuntaan.
SAK tavoittelee tupojen jälkeiseen aikaan uutta työmarkkinamallia, joka sovittaisi yhteen työmarkkinapolitiikan, talouspolitiikan ja budjettipolitiikan, vastapainona työnantajien mahdollisimman hajautetulle mallille. Työnantajien selkeänä tavoitteena on hajottaa perinteinen työntekijöiden joukkovoima pirstaleiksi.
Samaan suuntaan vaikuttaa lisääntyvä halu teettää pätkä- ja sirpaletöitä. SAK korostaakin, että muun muassa vuokratyöntekijöiden työsuhteissa pitää noudattaa samoja tai parempia ehtoja kuin käyttäjäyrityksen oman henkilöstön työsuhteissa. Tavoite on hyvä, mutta miten se muutetaan käytännöksi?
lehti 