Tänä keväänä tuli täyteen viisi vuotta poliittista ajatuspajatoimintaa Suomessa. Asiaa juhlistetaan tänään perjantaina Smolnassa järjestettävällä arviointiseminaarilla, jossa katsastetaan päättyneen kauden tuloksia ja viitoitetaan tietä tulevaisuuteen.
Tieteellisellä perustutkimuksella ei tarvitse olla välittömästi nähtävissä olevaa sovellusta. Sen tulee olla mahdollisimman vapaata. Toisaalta on myös olemassa tarve poliittisen keskustelun kautta motivoituvalle tutkimustoiminnalle. Demokratia tarvitsee näkemyksiä, puheenaiheita, tietoa. Puolueiden ajatuspajat toimivat akateemisen maailman ja politiikan välimaastossa.
Jotkut pitävät ajatusta puolueen think tankista mahdottomana.
Idea puolueen ajatuspajasta ei ole ainutlaatuinen. Saksassa vastaavat tahot, kuten Die Linkeä lähellä oleva Rosa Luxemburg Stiftung, pyörittävät kymmenien tai satojen miljoonien eurojen budjetteja. Saksassa puolueiden poliittisia säätiöitä pidetään tärkeänä osana poliittista elämää.
Vasemmistofoorumin budjetti on alkuaikojen muutamasta kymmenestä tuhannesta kasvanut noin 150 000 euroon, josta vain 35 000 euroa tulee valtiolta. Poliittiset ajatuspajat ovat toimineet käytettävissä olevaan rahaan nähden hyvin. Osin resurssien vähäisyyden vuoksi ne kuitenkin edelleen hakevat asemiaan julkisessa keskustelussa.
Jotkut pitävät ajatusta puolueen think tankista mahdottomana, siksi että puolueen yhteydessä oleva instituutio ei voi ajatella vapaasti. Heidän mukaansa vaikea kunnioittaa yhtä aikaa sekä akateemisesta tiedonintressistä määräytyviä, kriittiseen tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen kannustavia pelisääntöjä, että poliittisen taustayhteisön tärkeinä pitämiä opinkappaleita.
Jännitteitä kieltämättä onkin. Toisaalta myöskään yliopisto ei edes ennen uutta yliopistolakia ollut pelkästään tieteellisen intressin ohjaama instituutio, vaan yhteisö jossa on ollut oma julkilausumaton hierarkiansa. Puolueiden think tankien ”kaksoisluonne” ei merkitse sitä, että niiden kunnollinen toiminta olisi mahdotonta. On vain myönnettävä, että poliittinen think tank ei ole akateeminen instituutio, ei puolue, eikä edes kansalaisliike.
Tämä on ainakin tällä erää viimeinen kolumnini Viikkolehdessä. Kolumni on aina kirjoittajansa mielipide johonkin asiaan. Olen nostanut esiin sellaisia puheenaiheita, joista vasemmiston piirissä on oltu melko hiljaa. Tästä syystä olen saanut paljon erittäin myönteistä henkilökohtaista palautetta. Suoraan sekä selän takana on myös kritisoitu rankasti, mutta se kuulunee mihin tahansa julkiseen tehtävään, ainakin jos ei tähtää ensisijaisesti keskeisten tahojen miellyttämiseen vaan hallitsevien näkemysten muodostaman kahlitsevan hiljaisuuden rikkomiseen.
Mutta aikansa kutakin. Henkilökohtainen ratkaisuni on vetäytyä puolueen keskustelufoorumeilta. Kiitän lukijoita mielenkiinnosta ja lehteä journalismin periaatteiden puolustamisesta.
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja.
lehti 