Kunnalliset päättäjät suhtautuvat pääasiassa myönteisesti tuulivoimaan. Kyselyn kuntapäättäjille teettivät energian tehokasta käyttöä edistävä Motiva, Suomen Tuulivoimayhdistys ja tuulivoima-alan yritykset. Päättäjistä 80 prosenttia oli tyytyväisiä kuntansa alueella jo toteutettuihin tuulivoimahankkeisiin.
Tuulivoimayhdistyksessä ja alan yrityksissä iloitaan etenkin siitä, että niissä kunnissa, joissa oli jo rakennettu tuulivoimaa, päättäjät olivat hyvin valmiita myös lisäämään sen määrää. Tuulivoimahankkeiden myönteisinä puolina nähtiin niiden ympäristöystävällisyys, suomalaisen teknologiaosaamisen edistäminen ja positiivinen vaikutus kunnan imagoon.
Kuntien päättäjät ovat tärkeässä asemassa tuulivoiman rakentamisen suhteen, koska niille täytyy kaavoittaa riittävästi maa-alaa.
Sen sijaan tuulivoimala-alueen lähistöllä asuvat usein vastustavat niiden rakentamista, sillä ne eivät varsinaisesti maisemaa kaunista.
Iso joukko suunnitelmia
Suomen tavoitteena on osana uusiutuvan energian käytön lisäämistä nostaa tuulivoimalla tuotetun sähkön määrä kuuteen terawattituntiin vuoteen 2020 mennessä. Tähän tarvitaan tuulivoimalatehoa noin 2 500 megawattia.
Viime vuoden lopussa Suomessa oli Tuulivoimayhdistyksen mukaan 130 tuulivoimalaa, jodien yhteenlaskettu teho oli 197 megawattia. Tämän vuoden toukokuun loppuun mennessä oli yhdistyksen mukaan julkaistu tuulivoimahankkeita noin 6 300 megawatin edestä. Vajaa puolet tästä tehosta on tarkoitus toteuttaa merialueilla, muut valtaosin rannikolla.
Tällä hetkellä rakennetaan yhtä tuulivoimalaa ja valmistellaan vajaan 40 yksikön rakentamista. Eriasteisissa selvitys- ja suunnitteluvaiheissa on kaikkiaan noin 1 500 yksikön rakentaminen maalle ja noin tuhannen yksikön tekeminen merelle.
Yli 30 myllyn kohteita suunnitelmissa on kaikkiaan kahdeksan. Suurin hanke on Raahen Maanahkiaiseen suunnitteilla oleva sadan tuulimyllyn kokonaisuus. Lähes yhtä suuria suunnitelmia on myös Iissä ja Kristiinankaupungissa.
Suomalaiset tuulivoimatekniikan valmistajat haluavat hankkeiden ja niiden vaatimien ympäristöselvitysten ja lupamenettelyjen etenevän nopeasti, koska kotimaisten kohteiden toteuttamisesta on hyötyä myös vientiponnisteluissa. Suomen tuulivoimaklusteri on tällä hetkellä Euroopassa neljänneksi suurin. Alan teollisuus on vahvaa etenkin Saksassa ja Tanskassa juuri runsaiden kotimaisten hankkeiden vuoksi.
Maailman mittakaavassa Kiina on jo suurin tuulivoimatekniikankin tuottaja.