Suomi on saanut hallituksen, josta ei tiedä, tykätäkö siitä vai ei. Laajuudessaan hallitus muistuttaa sixpackia enemmän täyteen sullottua matkalaukkua, joka on voimaa runsaasti käyttäen saatu rutistettua kiinni. Eikä sitä kannata avata ennen kuin perillä, neljän vuoden kuluttua – muuten pakkaaminen on aloitettava alusta.
Matkalaukku sisältää lähes satasivuisen, melko yksityiskohtaisen ohjelman. Tämän takia siihen julkisuudessa kantaa ottaneiden määrä on ollut kuluneella jussiviikolla runsas. Moni isompi ja pienempi järjestö tai toimija on etsinyt siitä itselleen rusinoita: pettyneitä löytyy, mutta myös tyytyväisiä.
Kaikkein äkäisimpiä ovat olleet Akava ja sen jäsenjärjestö OAJ, jotka ovat kauhistelleet koulutukseen ja opetukseen kaavailtuja liki 300 miljoonan euron säästöjä. Myös talouspoliittinen eliitti ja yritysmaailma ovat arvostelleet Jyrki Kataisen avausta valjuksi. Kauppalehden mukaan (20.6.) hallitusohjelma jopa ärsyttää yrityselämää, koska se ei ruoki tarpeeksi talouskasvua.
Pelkällä ei-politiikalla ei kauhean pitkälle päästä.
Kuten tiedetään ei vasemmiston sisälläkään tykätä yksimielisesti hallituksesta, vaikka siellä nyt istutaan. Kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho eivät keskiviikkona puoltaneet Kataisen valintaa pääministeriksi ja saivat varoituksen. Moni vasemmistolainen lienee samaa mieltä kuin Vasemmistonuoret kannanotossaan: sen mielestä puolue on nyt väärässä paikassa toteuttamassa uusliberalistista talouspolitiikkaa.
Vasemmiston kansanedustaja Risto Kalliorinne puolestaan kirjoitti kolumnissaan (Kansan Tahto 16.6.) jo ennen lopullisia päätöksiä uskovansa sateenkaarihallituksen toteuttavan inhimillisempää politiikkaa kuin edeltäjänsä.
”Lukuisat välikysymykset eivät hallitusta hetkauttaneet mihinkään, eikä perusturvaa saatu korotettua senttiäkään vaatimalla sitä suureen ääneen julkilausumissa”, Kalliorinne kirjoitti menneestä oppositiokaudesta.
Monissa vasemmiston hallitukseen menoa arvostelevissa puheenvuoroissa ja kommenteissa voi nähdä yrityksen vastata Perussuomalaisten syytöksiin: emme ole selkärangattomia, emme takinkääntäjiä, emme ole hukkaamassa Esko Seppäsen perintöä.
Politiikan teko, jonka tarkoitus on vain suojautua vastapuolen iskuja vastaan, ei ole kovin omaehtoista eikä kestävää.
Vasemmiston on mahdollista valita sellainen politiikan tekeminen, jonka tavoitteena on yhteiskunnan kehittäminen ja rakentaminen, mutta se vaatii yhtenäisyyttä ja taitoa hyväksyä myös kompromissit. Se voi vaatia jopa taipumista. Pelkällä ei-politiikalla ei kauhean pitkälle päästä.
lehti 