Kesän uutiset ovat synkkää luettavaa meistä suomalaisista. On hukkuneita, puukotuksia, murhia, tuhopolttoja, ampumisia, murhia ja kuolokolareita.
Juhannuksen jälkeisinä päivinä lehtitaloissa laskeskellaan, että montako sankaria tänä jussina päätti kuseskella soutuveneen laidan yli tai tavoitella koskenkorvahuuruissaan kaukaista saarta. Tänä juhannuksena näiden sankarien määrä oli tosin normaalia pienempi kylmistä vesistä johtuen, mutta se korvautui heti seuraavana helleviikonloppuna.
Vankiloissa tuntuu kesällä olevan jatkuva avoimien ovien päivä. Vankikarkureita etsitään jo kansainvälisillä kuulutuksilla. Pari karkuria löytyi siististi jätesäkissä paloiteltuna. Viranomaisilla ei tietenkään ole tietoa mitä oikein on tapahtunut.
Juuri ajokortin saaneet nuoret päättävät leikkiä ihailtuja formulakuskeja ja tulokset ovat sen mukaisia. Ei kai tämän pidä olla elämän tarkoitus.
Perheiden ja sukujen väliset piiloutuneet kaunat purkautuvat syrjäisillä kesämökeillä. Puukon ja kirveen ohella turvaudutaan yhä useammin ampuma-aseeseen, joka usein on vielä niin sanotusti laillinen. Orpolasten määrä lisääntyy tai lievimmässä tapauksissa toinen vanhempi joutuu vuosiksi vankilaan.
Mitä suomalaisille oikein tapahtuu kesällä? Onko kyse maantieteellisen asemamme aiheuttamasta luonnonlaista, etäisyyksien synnyttämästä puhumattomuudesta vai moraalin ja kasvatuksen rappiosta? Toki ennenkin osattiin tapella, hukkua ja murhata. Eivät härmän häjyt mitään satua ole. Mutta yksi asia on selvä. Tilanteesta ei voi syyttää maahanmuuttajia, ei ainakaan kovin paljon.
uutiskirje 
