Entinen europarlamentin jäsen Esko Seppänen syyttää suorasukaisesti EU:n komission, ”eurokriisinäyttämön komissaarijuntan”, olevan kaappaamassa vallan jäsenmailta.
Blogissaan Seppänen perustelee näkemystään komission keskiviikkoisella ehdotuksella, joilla valtioiden oma talouspolitiikka- ja budjettivalta siirrettäisiin komissiolle sekä keskustelualoitteella eurobondeista eli yhteisvastuullisista joukkovelkakirjoista.
”Komissio vaatii julkisesti ja häpeämättömästi EU:n liittovaltioimista taloudellisen pakon varjolla. Poliittisesti mahdottoman se yrittää – tässä tapauksessa todellisen eikä kuvitellun mutta kyllä sen itse syventämän – kriisin varjolla kääntää poliittisesti väistämättömäksi. Jos komission vallankaappaus onnistuu, se on peruuttamaton. Kerran jäsenmaasta pois annettu valta on ainiaaksi pois annettu”, hän kirjoittaa.
Sisäinen devalvaatio ainoa keino
Seppänen syyttää komissiota unionin nykyisestä talouskriisistä.
Suomella oli 20 vuotta sitten mahdollisuus päästä kriisistä päästiin ulos devalvaatiolla. Nyt Emu on poistanut sen vaihtoehdon. Ainoaksi joustovälineeksi on jäänyt sisäinen devalvaatio, ”jota ovat työttömyys, palkanalennukset, eläke-etujen leikkaukset, julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan alasajo sekä Emuun pyrkivien Latvian ja Liettuan tapauksissa maastamuutto; kymmenesosa työkansasta on näistä maista jo lähtenyt kurjuutta pakoon ja ottanut koulutuksensa mukaan.”
Parlamenteille budjettipäsmäri
Seppänen sanoo komission ehdotuksen tarkoittavan sitä, että kaikkien Emu-maiden pitäisi nimittää epäparlamentaarinen ja niin sanotuista asiantuntijoista koostuva kansallinen raha-asiain neuvosto, jolla olisi parlamenttia suuremmat valtaoikeudet kansalliseen budjettiin.
Komissio tarkistaisi jäsenmaiden budjetit ennen niiden julkistamista ja saisi oikeuden osallistua kansallisten parlamenttien budjettikeskusteluihin jopa täysistunnoissa. Jäsenmaa voitaisiin pakottaa budjettimuutoksiin sisäisen devalvaation hengessä. Komission ehdotusten hyväksymättä jättämisestä jäsenmaata voitaisiin sanktioida korottomilla pakkotalletuksilla.
”Tämän kaiken unionin lisäliittovaltioimisen komissio ehdottaa säädettäväksi ilman EU:n perustuslain muutoksia ja tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä, siis enemmistöpäätöksillä ilman yksimielisyyttä. Näin luen asetuksen oikeusperustan.”
”Se on aivan hirmuinen asia demokratian näkökulmasta: maan alistaminen liittovaltioitavaksi ilman sen omaa tahtoa. Se on komissaarijuntan vallankaappausyritys”, Seppänen päättää.
Koko kirjoitus: http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89522-komissaarijuntan-vallankaappaus .