Kirja-alalla kuohuu. Tätä kuohuntaa pöyhittiin lauantaina Helsingissä Tieteiden talossa Suomen arvostelijain liiton järjestämässä Kritiikin päivässä teemalla ”Media ja kustannusalan murros.”
Hiljattain Otavalta WSOY:n varatoimitusjohtajaksi siirtynyt Leena Majander kartoitti yli 30 vuoden kokemuksella, miten kirja-alalle saadaan vauhtia, voimaa ja ammattitaitoa. Pelkkä teknologian uudistus ei siihen riitä.
Majanderin mukaan kirja on hitain media. Kirja-alan rasitteena on kalliit varastointi- ja arkistointikulut.
– Lisäksi Suomessa on vääristynein ikärakenne Euroopassa. Kokemus ja muisti, hiljainen tieto on kirja-alalla tärkeää. Rahan ja talouden merkityksen nousu herättää kysymyksen, mitä omistaja haluaa kustantamon tekevän. Mahdollisimman suurta voittoa omistajille vai julkaista korkealaatuista kirjallisuutta.
– Mistä löytyy keskittymisen kyky ja aikaa pysähtyä lukemaan Facebookin aikakaudella.
Majanderin mukaan kirja-alan kannattavuuden kannalta ei riitä, että kirjallisuus on pelkästään joulupyhien suklaaherkkua.
Lapset oppivat tietokoneen käytön ennen kuin kääntämään kirjan sivuja. Kirjallisuuden tehtävä on punnita suomalaisuuden merkitys. Pakkopulla ei ihmisille maistu. Kirjallisuuden on kyettävä viihdyttämään ja sivistämään, avartamaan maailmankatsomusta.
– Käsikirjoituksen kulkeminen kustantajan työpöydältä lukijan yöpöydälle on se silta, jonka kustantaja rakentaa.
Eri puolilla pöytää
WSOY:n ja Tammen ostaneella ruotsalaisella Bonnier-konsernilla on toimintaa 17 maassa. Yhtiöllä on ikää 207 vuotta ja se harjoittaa kirjojen kustannustoimintaa seitsemässä maassa.
Pienkustantamo näyttää tällaisen jättiläisen vieressä kuin savolainen soutuvene jättimäisen öljytankkerin kyljessä.
Vuosina 2000–2008 WSOY:n kirjallisena johtajana toiminut Touko Siltala perusti oman Siltala-kustantamon yhdessä veljensä Aleksin kanssa. Siltalan mukaan on tapahtunut perusteellinen muutos kustantajaan ja kirjailijan suhteen.
– Kirjailija ja kustantaja istuvat aina eri puolilla pöytää, oli Arto Paasilinnan tunnuslause. Jos tankki on ajettu asemaan, sillä on myös ammuttava, totesi Paasilinna erimielisyyksien jälkeen. Talouskollisuus on kirjailijoiden osalta mennyttä. Prosentit ja ennakot olivat ne kaksi asiaa, joista kirjailijat ja kustantajat ennen puhuivat.
Siltala huomautti, että vuosina 2007–2009 poistui kustannusalalta 250 henkilöä. Hän harmitteli, että painokkaalle kirjallisuuskritiikille on vähän tilaa.
– Missä on päätetty, että kaksituhatta merkkiä riittää lukijalle? Kriitikolle, jolla on asiaa, pitäisi antaa tilaa kirjoittaa eikä ennalta määrätä ja typistää hänen arvosteluaan tilan puutteeseen. Valitettavasti painokas kirjoittaminen on joutunut menemään maan alle.
Kritiikki -löysästi kirjoitettu todistelu
Runoilija Ville Hytönen perusti Turussa toimivan Savukeidas-kustantamon 10 vuotta sitten. Hän pohdiskeli, miten sanojen määrittely ohjaa kulttuuriuutisointia ja kritiikkiä.
– Meillä Savukeitaassa on vain yksi pöytä, jossa on vain yksi puoli, joten istumme kustantaja ja kirjailijat vierekkäin. Itselläni on kolme roolia runoilijana, kustantajana ja kriitikkona. Minusta pienkustantaja on hassun vähättelevä nimitys. Olenpa jopa kuullut suurkustantajan markkinointipäälliköltä, että pienkustantajat haittaavat kilpailua ja sotkevat kirjamarkkinoita.
– Muualla Suomessa nuoret perustavat bändejä, Turussa kirjakustantamoja.
Hytönen ihmetteli, miksi kulttuurisivuilta puuttuu juttujen taustoittaminen?
– Lehtien ulkomaansivuilla on taustoitusta, analyysia, jota kulttuurisivuilta puuttuu. Odotan innolla, koska pääsen lukemaan uutisen: Otava kaupataan Savukeitaalle ja Kaltiolle.
Hytösen mukaan arvostelu on usein löysästi kirjoitettu todistelu. Kritiikin pitäisi olla eräänlainen katsastus.
– Minusta kritiikillä on itseisarvo. Alkuperäismerkityksessä kritiikki tarkoittaa resenssiota. Kaunokirjallisuus hahmottaa asioita monimutkaisuudessaan, se ei luokittele asioita.
Painokoneet seis
Painokoneet seis! –kirjan kirjoittaja Johanna Vehkoo teki kulttuurijournalismin tilannekatsauksen. Hän kertoi olevansa monen muun lailla toipuva toimittaja. Vehkoon mukaan internet ei ole sanomalehdistön suurin uhkakuva. Lehti on helposti korvattavissa, kun kirjapainoa ja kustantajaa ei tarvita esimerkiksi blogia perustettaessa. Kuka tahansa voi julkaista netissä. Toisaalta onko enää kokoavia aatteita, joiden ympärille julkaisutoimintaa perustettaisiin?
– Kirjapainon myötä kirjurit saivat väistyä, netin myötä väistyvät toimittajat. Internet on päättymätön mielipidesivu. Uutiset eivät ole olleet tuottoisa bisnes. The Times on tuottanut tappiota koko olemassaolonsa ajan. Sen tappioita on paikattu Sun-lehden tuotoilla. Sanomalehti on tavaratalo, blogit putiikkeja. Ruuhkautuvat markkinat johtavat erikoistumiseen.
Kustannusalan näkymät kiinnostivat noin satapäistä yleisöä.
uutiskirje 
