Tunturiblues svengasi viikonloppuna Saariselällä rytmikkäästi ja ennakkoluulottomasti, kiitos tapahtuman taiteellisena johtajana toimivan Eero Raittisen rohkeiden muusikko- ja bändivalintojen.
Varsinaista bluesiahan tapahtumassa ei juuri kuultu, jos sillä tarkoitetaan Louisiana- tai Chicago-tyylistä old time -musiikkia. Se harmitti bluespuristeja, mutta innosti avarakatseisia musiikkituristeja.
Tosin on sanottava, että lähes koko länsimainen rytmimusiikki – jopa nyky-countrykin – on kehittynyt ja saanut vaikutteita afrikkalaisesta perinnemusiikista. Genreistä tyylillisesti vanhin ja perinnetietoisin on ollut Yhdysvalloissa orjien työlauluista kehittynyt blues.
Vauhdikkaat yöjamit olivat Timo Kämäräisen juhlaa.
Raittinen ja suomalaiset voimamuusikot
Eero Raittinen itse taisi esittää Tunturibluesin perinteisimmät bluesit muun rytmimusiikin ohessa uuden mainion Combo-yhtyeensä kanssa. Yhtyeen eleettömästi mutta juurevan taitavasti soittava voimahahmo Raittisen rinnalla on basisti Eeva Koivusalo. Hänen musiikillisesti vahvoissa hyppysissä pysyy sekä vanha akustinen pystybasso että moderni sähköbasso. Sähkiksen soitto niistä ehkä sujuu rennoimmin.
Viileästi arvioiden Tunturibluesin pisimmälle vietyä taitomusiikkia esitti steel-kitaravirtuoosi Olli Haaviston Swamp Ash. Yhtyeessä soittivat Haaviston lisäksi kitaristi Timo Kämäräinen, basisti Anssi Växby ja rumpali Joni Leino. Swamp Ashin musiikki koostui lähinnä 60-luvun soulista ja rhythm-and-bluesista.
Makeimpia Swamp Ashin vetoja olivat The Band -henkiset Bob Dylan -tulkinnat, joissa yhtyettä vahvisti koko musiikkitapahtuman aktiivinen kosketinvelho Tuomo Prättälä. Prättälä itse kunnioitti juuri edesmenneen blues-artisti Etta Jamesin muistoa parilla traditionaalisemmalla bluesballadilla.
Timo Kämäräinen Tunturibluesin myönteisin yllätys
Tunturibluesin myönteisin yllätys oli rohkeisiin vetoihin yltänyt Swamp Ashin sähkökitaristi Timo Kämäräinen, 32, joka on uusi huippulahjakas suomalainen kitaraässä. Monipuolisuudessaan rikkaan, jotenkin barokkimaisen rock-kitarisminsa lisäksi Kämäräinen yllätti energisellä läsnäolevalla rock-laulullaan.
Varsinkin molempien iltojen jälkeisissä onnistuneissa yöjameissa Kämäräinen revitti kitarallaan ja laulullaan ihan hurmosmaisia tulkintoja. Sunnuntaiaamuna kello kahden jälkeen helähti esimerkiksi Jimi Hendrixin Fire-tulkinnan jälkeen raisusti Beatlesien I Saw Her Standing There ja alkuperäisen Hurriganes-hitin varjoonsa jättävä Get on.
Hikinen ja iloinen Kämäräinen sanoi kello kolmen jälkeen baarin puolella, että on harjoitellut laulua nuorena (!) rokkibändeissä.
Jamien rytminen pyssytys oli taattua, kun lähes kaikkien muusikoiden taustalle ilmestyi aina sykkivällä notkealla tyylillään kosketinsoittimiaan rynkyttävä Tuomo Prättälä, varsinainen suomalainen Stevie Wonder.
Sammakkovuorten svengipojat hilpeinä
Sammakkovuorten svengipojat eli The Froggy Mountain Boys heitti hillbilly-hengessä omia hilpeitä boogiemaisia tulkintojaan perinteisestä western-swingistä ja louisianalaista countrya ja bluesia sekoittavasta rytmimusiikista.
Yhtyeen puhemies, multi-instrumentalisti Aaron Jonah Lewis sanoi itse diggaavansa eniten juuri louisianalaista blues-peräistä rytmimusiikkia. Yleisölle hän esitteli monikansallisen Berliiniä keskuspaikkanaan pitävän yhtyeensä louisianalaisbändiksi.
Viulua ja banjoa soittaneen Lewisin lisäksi yhtyeen toinen viulisti Ronald Satterwhite toi omat hurjat ja viiltävät vetonsa jamiöiden esitysten lentoon, esimerkiksi juuri mainittuun Kämäräisen Hurriganes-tulkintaan.
Etukäteen kehutuissa Sammakkovuorten svengipoikien lauluesityksissä oli hiukan toivomisen varaa. Vaikka bassossa häärinyt Johannes Hagenloch oli taitava päävokalisti, kuulosti muiden stemmalaulu välillä mölykööriltä. Syynä saattoi olla se, ettei meluisassa live-tilanteessa kuule kunnolla toisten laulua.
uutiskirje 
