– Mutta koettakaa kestää, eduskuntaryhmän puheenjohtaja sanoi.
Hän piti oireellisena kokoomuksen kansanedustajien Lasse Männistön ja Sampsa Katajan viime viikon esitystä siitä, että valtion menoille säädettäisiin katto.
Nälkä lisää työhaluja
Lapintie totesi kokoomusedustajien säännön voivan johtaa tulonsiirtojen supistamiseen taantuman aikana, mikä lisäisi työvoiman tarjontaa.
– Herrat ovat oikeassa siinä, että nälkä lisää työvoiman tarjontaa jonkin verran, Lapintie sanoi.
Hän muistutti siitä, että Suomessa on käytössä valtion talouden kehysmenettely.
– Emme tarvitse mitään perustuslakiin kirjattua kultaista sääntöä, jonka todellinen tarkoitus on sosiaaliturvan leikkaaminen ja tilan luominen suurituloisten verokevennyksille.
Lapintien mukaan kokoomuksen arvoista muistuttaa myös pääministeri Jyrki Kataisen ehdotus nuorten palkkojen alentamisesta.
– Annetaan työmarkkinajärjestöjen arvioida, minkä verran eroa on ammattilaisen ja vasta-alkajan välillä on perusteltua olla.
Vasemmistolla ansioita
Lapintie puuttui talouden synnyttämään eriarvoisuuteen. Hän muistutti siitä, että kyse on arvovalinnasta.
– Arvovalinnoista riippuu, tyydytäänkö eriarvoistumiseen ja jopa lisätään sitä, hän totesi.
Hän totesi vasemmistolle olevan tärkeää, että arvot näkyvät myös hallituksen veropolitiikassa.
– Ei ole sattumaa, että työmarkkinatuessa luovutaan sen sitomisesta puolison tuloihin ja että työttömyysajan perusturvaa parannetaan, hän jatkoi.
– Kyllä se on vasemmiston ansio.
Lisäksi hän muistutti siitä, että valtion tuloja ja menoja tasapainotetaan veronkiristyksillä eikä vain menojen karsimisella. Hän laski vasemmiston ansioksi myös sen, että pääomatulojen ja ylipäätään suurituloisten verotusta kiristetään.