Pintaa syvemmältä
Kurdeja on noin 30 miljoonaa. On joskus sanottu, että he muodostavat suurimman kansakunnan, jolla ei ole omaa kansallisvaltiota.
Sellaista tosin kerran piirrettiin kartalle: kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pariisin linnoissa jaettiin häviäjien maat uudelleen, vanhan osmaanien valtakunnan itäisimpään osaan hahmoteltiin vuonna 1920 Sèvresin rauhassa kurdien valtio. Tämä Kurdistan ei koskaan toteutunut, koska turkkilaiset kenraali Mustafa Kemalin johdolla nousivat kapinaan rauhansuunnitelmaa vastaan.
Kapina onnistui ja Turkki syntyi nykymuodossaan. Mustafa Kemal, joka myöhemmin sai lisänimen Atatürk eli turkkilaisten isä, panosti turkkilaisten itsetunnon vahvistamiseen älyttömyyksiin asti. Väitettiin turkkilaisten heimojen luoneen Keski-Aasiassa sivilisaation, josta kaikki muut sivilisaatiot ovat myöhemmin syntyneet, samaten muut kielet ovat kehittyneet turkin kielestä.
Uskonto ei ole ainoa tärkeä tekijä Lähi-idän valtataisteluissa, mutta hyvin merkittävä.
Tämän äärimmäisen kansallistunteen varjoon jääneet kurdit pidettiin takapajuisina kahdessa mielessä: Katsottiin että he ovat takapajuisia ja haluttiin pitää heitä takapajuisina. Heille ei järjestetty juurikaan koulutusta ja lukutaidottomuus on edelleenkin varsin yleistä vanhempien kurdinaisten kohdalla. Heille ei myöskään haluttu antaa valtaa hoitaa omia asioita.
Kurdien olemassaolo haluttiin jopa kieltää, heidän sanottiin olevan vuoristoturkkilaisia ja puhuvan jotain turkinkielen kummallista murretta (itse asiassa kurdien kielet ovat sukua persiankielelle). Kurdien kaikki pyrkimykset parantaa asemaansa torjuttiin tylysti ja ankarasti.
Tämän takana on ollut Sèvresin rauhasta jäänyt syvä trauma. On pelätty, että kurdien ruokahalu kasvaisi heidän syödessään – lopulta he pyrkisivät ulos Turkista ja muodostaisivat oman valtion. Pelkkä ajatuskin tästä on ollut niin vastenmielinen, että Kurdistanin nimen lausuminenkin on ollut kielletty Turkissa näihin vuosiin asti.
Kemalistien menetettyä otteensa vallasta suhtautuminen kurdeihin on tullut vähemmän neuroottiseksi. Turkin hallitus ei aikoinaan hyväksynyt Irakin kurdien itsehallintoa, koska pelkäsi tällaisten ajatusten tarttuvan myös Turkin puolelle. Vähitellen siihen oli pakko tottua, ja nyt Turkilla on paremmat välit kurdien aluehallintoon Arbilissa kuin Bagdadin keskushallitukseen.
Tämä perustuu suurelta osin molemminpuoliseen taloudelliseen hyötyyn, mutta kyllä yhteistyöstä on poliittistakin hyötyä. Ankarassa on toivottu Arbilista tukea pyrkimyksille vahvistaa Turkin asemaa Lähi-Idässä. Turkki taas on Irakin kurdeille alueen vakain maa ja paras kanava länteen ja Välimerelle.
Nyt Kurdistanin haamu on kuitenkin uudestaan pelästyttänyt turkkilaiset perusteellisesti. Syyrian sisällissodassa Turkki on tukenut kapinallisia, varsinkin sunni-kapinallisia, joilla on sama uskonto kuin Turkin valtaapitävillä.
Uskonto ei ole ainoa tärkeä tekijä Lähi-idän valtataisteluissa, mutta hyvin merkittävä. Joskus uskonto seuraa etnisyyttä, mutta ei aina. Ennen kuin Turkin välit lämpenivät Irakin kurdihallitukseen, Ankaran hallitsijat tukivat Irakin turkomaaneja etnisinä sukulaisinaan heidän kilpaillessa kurdien kanssa vallasta Irakin kurdialueen liepeillä, Kirkukissa ja Mosulissa. Vähitellen kuitenkin selvisi, että turkomaanit ovat shiia-uskoisia, jonka jälkeen tuki loppui.
Uusin käänne Syyriassa on kurdiryhmien valtaantulo maan Turkin vastaisilla raja-alueilla. PKK:n eli Turkin kurdisissien kanssa yhteistyössä oleva PYD-liike tuki pitkään presidentti Basharal-Assadin joukkoja sisällissodassa, kunnes nämä heinäkuussa luovuttivat Syyrian kurdialueen valvonnan PYD:lle. Useimmat muut Syyrian kurdijärjestöt ovat osallistuneet taisteluihin kapinallisten puolella, joten uusi tilanne aiheutti hämmennystä. Irakin kurdijohtaja Massud Barzani saattoi nämä muut ryhmät yhteen PYD:n kanssa, mutta PYD näyttää pysyneen vallassa varsin yksin tällä alueella.
Tämä vahvistaa selvästi PKK:n sotilaallista asemaa, mutta on Turkissa myös johtanut hermostuneisiin spekulaatioihin Irakin tapahtumien toistumisesta ja uuden Syyrian Kurdistanin syntymisestä. Nyt jo kysytään, mikä tulee seuraavana Irakin Kurdistanin ja Syyrian Kurdistanin jälkeen, onko se Iranin Kurdistan vai Turkin Kurdistan? Ja muodostuuko tulevaisuudessa Mega-Kurdistan?
Nämä tulevaisuudenskenaariot voisivat muuten olla virkistäviä, mutta Turkissa ne herättävät väistämättä refleksinomaista kauhua. Kurdikammo on vielä vahva Turkissa ja nyt se taas on noussut pinnalle.
Monet tutkijat ovat huomauttaneet tilanteen taas korostavan tarvetta saada oman maan kurdiasiat kuntoon. Vaikka viidennes maan asukkaista on kurdeja, kurdin kielen käyttö on edelleenkin rajattu ja elintaso kurdialueella on huomattavasti alempi kuin muualla maassa. Kurdistanin haamun esiin nostaminen tulee kuitenkin pikemmin hankaloittamaan kun helpottamaan pyrkimyksiä kurdien aseman parantamiseksi.
Pääministeri Recep Tayyip Erdogan on tehnyt suuren työn Turkin uudistamiseksi ja hän teki myös aloitteen kurdiongelman ratkaisemiseksi, mutta maan kansallismielisten reaktio oli niin tyrmäävä, että hän luopui tästä. Nyt hän pyrkii maan seuraavaksi presidentiksi ja on kääntänyt politiikkansa selvästi kansallismielisempään ja sunni-islamia korostavaan suuntaan. Tuntuu jopa siltä, että hän pyrkii uudeksi Atatürkiksi Atatürkin paikalle, ja silloin ei kurdeja hellitellä.
uutiskirje 
