Albania koki kansallisen heräämisen 1800-luvulla samoihin aikoihin kuin Suomi ja saavutti itsenäisyyden Osmanien valtakunnasta muutamaa vuotta Suomea aiemmin. Itsenäisyysjulistus annettiin 28. marraskuuta 1912, ja sitä oli allekirjoittamassa albaaniedustajia eri puolilta Balkania.
Itsenäisyyden ajasta lähes puolet, vuodet 1944–1992, kului diktaattori Enver Hoxhan kommunistihallinnossa. Tuona aikana toki koulutus- ja terveysolot paranivat, naisten asema koheni ja vanhakantaisia tapoja kuten verikostoa kitkettiin, mutta toisaalta Albania joutui eristyksiin muusta maailmasta ja diktatuuriajan poliittiset vainot jäivät yhä sen taakaksi.
Albanian avauduttua sisäpolitiikkaa on leimannut kahtia jakautuminen, joka haittaa päätöksentekoa. Päähallitusvastuussa on Sali Berishan Demokraattinen puolue, mutta Sosialistisen puolueen johtaja Edi Rama mainostaa itseään jo seuraavana pääministerinä. Parlamenttivaalit pidetään ensi vuonna.
Huomattavia albaanivähemmistöjä on useissa maissa.
Albania liittyi Natoon 2009 ja Schengenin sopimukseen 2010. Euroopan Unionin jäsenehdokkuus on juuttunut siihen, ettei parlamentti ole pystynyt hyväksymään kolmea viimeistä EU:n vaatimaa lakia.
Taloudessa Albania on pudonnut Balkanin maiden häntäpäähän. Valtion velka on saavuttanut kriittisen 60 prosentin rajan bkt:sta.
Albaniassa on asukkaita 2,8 miljoonaa.
Kosovo
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton muistutti taannoisella Albanian-vierailullaan isäntiä vapaista vaaleista, korruption vastustamisesta ja sisäisen poliittisen vihanpidon lopettamisesta. Sekä Albaniassa että Kosovossa jopa korruptionvastaista toimintaa johtaneita virkamiehiä on jäänyt kiinni korruptiosta.
Myös Kosovossa Clinton kehotti taisteluun oikeusvaltion puolesta ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, samalla kun hän vaati serbivähemmistöä yhteistyöhön valtion kanssa.
Kosovon albaanihallinto ei ole pystynyt ulottamaan valtaansa Pohjois-Kosovon serbialueelle, mutta se on täyttänyt muut itsenäisyyssuunnitelman vaatimukset. Niinpä se tänä syksynä vapautui valvotusta itsenäisyydestä.
Vaikka Albanian itsenäisyyspyrkimyksissä Kosovon kapinoilla ja sieltä kotoisin olleilla itsenäisyystaistelijoilla oli tärkeä rooli, suurvaltojen rajanvedossa alue jäi uuden valtion ulkopuolelle. Albanian itsenäisyyspäivän ja samalla lipunpäivän vietto yhdistää silti eri maihin pirstaloituneita albaaneja.
Makedonia, Serbia, Montenegro
Makedoniassakin käytiin sisällissota, joka johti slaavihallinnon ja albaanien väliseen Ohridin sopimukseen vuonna 2001. Sopimus takaa oikeudet albaanivähemmistölle, joka muodostaa neljänneksen väestöstä. Toteutus on kompastellut kiistoihin albanian kielen ja kansallisten symbolien käytöstä.
Alkuvuodesta tilanne kiristyi albaanikoululaisten busseihin tehtyjen hyökkäysten, kahden albaanimiehen ja sen jälkeen viiden makedonialaismiehen surman vuoksi. Pääministerin miljoonaluokan historia- ja kulttuuriprojektia ”Skopje 2014” monet pitävät vähemmistöjä syrjivänä, kalliina ja väärin ajoitettuna.
Serbian eteläosassa Preshevon laakson albaanien sekä serbihallinnon välit kiristyvät edelleen vähän väliä, ja 2000-luvun vaihteen albaanien sissiarmeijan jäseniä vastaan on käyty oikeutta tänäkin syksynä.
Montenegron albaanivähemmistö sen sijaan ei tarttunut aseisiin. Sen päällimmäisenä huolena on sulautumisen välttäminen, omakielisen kouluopetuksen järjestäminen ja ainoan albaniankielisen sanomalehden säilyttäminen.
Molemmissa maissa albaanien määräksi arvioidaan muutama kymmenentuhatta henkeä.
Kreikka ja Turkki
Myös Kreikassa albaanivähemmistön ja pääväestön välillä on joskus yhteenottoja. Kansallistunteet nousevat pintaan etenkin urheilutapahtumien yhteydessä.
Kreikassa asuu sekä viime vuosikymmeninä työn perässä tulleita albaaneja että myös historiallinen albaaniväestö alueella, jota albaanit nimittävät Chameriaksi ja kreikkalaiset Epeirokseksi.
Chamerian albaanit ajavat oikeuksiaan käyttäen vertailukohtana rajan toisella puolella Albaniassa asuvan kreikkalaisvähemmistön oloja. Assimilaation vuoksi Chamerian albaanien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arviot liikkuvat sadastatuhannesta miljoonaan.
Kun Chameria Albanian itsenäistyessä päätyi Kreikalle, sieltä karkotettiin albaaneja Turkkiin. Samoin kävi sadoilletuhansille Jugoslavian albaaneille toisen maailmansodan jälkeen.
Albaaneja muutti Turkkiin myös osmanien valtakaudella, ja monet Albanian itsenäistymistä ajaneet merkkihenkilöt toimivat Turkista käsin. Albaanien määräksi arvioidaan jopa miljoonia, mutta vain osa heistä on säilyttänyt kielensä ja kulttuurinsa.
Italia ja muut
Albanian itsenäistymisen aikaan emigranttiyhteisöjä oli esimerkiksi Bulgariassa, Romaniassa, Ukrainassa ja Egyptissä. Erityinen merkitys oli Italian albaaneilla. Uusien tulijoiden lisäksi Italiassa on vanhaa albaaniväestöä, joka muutti sinne jo osmanien tunkeutuessa Balkanille. Nämä parisataatuhatta henkeä ovat välttäneet sulautumisen.
Arviot maailman albaanien kokonaismäärästä vaihtelevat suuresti. Albaanien yhtenäisyyttä ajava protestiliike ”Punamusta allianssi” on kehottanut albaaneja ripustamaan 100-vuotispäivänä punamustan kotkalipun ikkunaan. Se on laskenut, että Balkanilla näkyisi tuolloin yli kymmenen miljoonaa lippua.
Lisäksi satojatuhansia albaaneja on muissa maissa, joihin heitä on muuttanut etenkin 1900-luvulla pakoon kotimaidensa poliittisia ja taloudellisia oloja. Aktiivisia yhteisöjä on esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa, Sveitsissä ja Ruotsissa. Suomessa asuu runsaat seitsemäntuhatta albaania, joista valtaosa on kotoisin Kosovosta.
uutiskirje 