Viimeinen sana
Vajaan 40 vuoden aikana olen tainnut osallistua toimittajana miltei jokaiseen vasemmistoliiton ja sen edeltäjien edustaja- ja liittokokoukseen. Yleisin muistikuva niistä on, että puhetta on piisannut ja henkilövalinnoista on käyty armotonta junttausta – yleensä ratkaisuja edeltävänä ”pitkien puukkojen yönä”.
Unettomia öitä ovat viettäneet myös ohjelma- ja julkilausumavaliokunnat pilkkuja ja sanamuotoja viilatessaan – ja monistuskoneet lauloivat.
Erilaisia paperikekoja onkin vuosien varrella syntynyt kohtuullisen paljon. Jonkun SKP:n edustajakokouksen yhteydessä edesmennyt kansanedustaja Arvo Kemppainen tokaisikin elämään jääneen tiivistyksen ”papereissamme meillä on voimaa”.
”Papereissamme meillä on voimaa.”
Tietysti jokaisen puolueen pitää laatia jo itseymmärryksensäkin takia niin omat periaateohjelmansa, lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitepaperinsa kuin visionsa tulevaisuuden Suomesta.
Valmistahan ei tule koskaan. Eri puolueiden ohjelmien yhteisen pääviestin voisi tiivistää sloganiksi ”Suomi hyväksi elää”. Hyvä elämä onkin sitten jo kiistanalainen kysymys – ja jokaisella erilainen.
Tunnetuin puolueohjelmista taitaa olla Suomen Työväenpuolueen Forssan ohjelma vuodelta 1903. Se on myös esimerkki kaikille epäilijöille siitä, että ohjelmia kannattaa laatia.
Luultavasti monet ohjelman hyväksyjistäkin piti sen tavoitteita syntyhetkellä utopistisina.
Ohjelman konkreettiset vaatimukset ovat kuitenkin miltei kaikki toteutuneet, paitsi kirkon ja valtion ero sekä koulujen uskonnonopetuksen lakkauttaminen. Ohjelmassa mukana ollut suora demokratiakin on alkanut ottaa tänä vuonna esiaskeleitaan kansalaisaloitteiden myötä. Vaadittua kieltolakiakin ehdittiin kokeilla huonoin tuloksin reilun vuosikymmenen ajan.
Vasemmistoliiton Tampereen puoluekokousväki saa viikon päästä eteensä myös nipun ohjelmapapereita. Kaksipäiväisessä kokouksessa ohjelmien käsittelyyn ei tosin jää paljon aikaa.
Mitenkään tavatonta ei olisikaan, jos laaja Punavihreä tulevaisuus -asiakirja siirtyisi jatkojalostukseen puoluekokousväen evästysten saattelema. Asiakirjan läpilukeminen jätti ainakin minulle monta asiaa epäselväksi. Printatun paperin marginaaliin jäi 25 kysymysmerkkiä ja viisi huutomerkkiä. Epäselvien lauseiden tarkoitus pitäisi avata. Otan vain muutaman esimerkin.
Punavihreä tulevaisuus -asiakirja tuo mieleen Forssan ohjelman, vaikka siitä sen konkretia puuttuukin. Asiakirja rakentaa utopiaa, eräänlaista onnelaa maailman myrskyjen keskelle, vaikka tekijät muuta väittävätkin. Punavihreä tulevaisuus -asiakirja on tekijöidensä mukaan ”kokonaisvaltainen näkemys siitä, millaista tulevaisuuden yhteiskuntaa ja maailmaa Vasemmisto tavoittelee”.
Asiakirjan teemoista eniten keskustelua on käyty perustulosta – puolesta ja vastaan. Ihan kaikki kohdat eivät yhdellä lukemisella avaudukaan. Kun keskustelu on osoittanut, miten eri tavalla perustuloon suhtaudutaan, niin kannattaako puolueen ottaa kanta – kumpi tahansa – äänestyksen jälkeen? Vai onko löydettävissä yhteinen näkemys.
Asiakirjan mukaan ”elämä ei ole kilpajuoksu” ja ”voimme vaihtaa turhan tavaran hamstraamisen luovuuden, huumorin ja sivistyksen yltäkylläisyyteen”.
Hienosti sanottu, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa. Etenemistien yksityiskohdat hahmottuvat tekijöiden mukaan vähitellen demokraattisen prosessin seurauksena ja ”kohti hyvää yhteiskuntaa voidaan edetä ainoastaan kokeilujen ja jatkuvan oppimisen kautta”.
Kovaa politiikan ydintä edustaa vaatimus siitä, että ”kapitalismin sijaan tavoitteena on demokraattisesti säädelty, kriiseistä vapaa ja reilulla pelisäännöillä toimiva markkinatalous”.
Kannatettava ajatus tämäkin, mutta jäin kaipaamaan reittiopasta ja työkaluja. Kattava rahoitusmarkkinavero ja koko pankkijärjestelmän uudistamien ei esimerkiksi vielä riitä.
Voi olla, että tämä aika vaatii etsimään unelmamaailmaa, jossa aurinko paistaa aina ja purot solisevat.
Haaveita pitääkin olla, ja niiden pohjalle voidaan rakentaa yhteisöllisyyttä, mutta vaarana voi olla myös eristäytyminen oman lauman lämpöön.
uutiskirje 
