Pintaa syvemmältä
Mihin suuntaan Turkki muuttuu Gezi-puiston kohtalosta lähteneen mielenosoitusaallon jälkeen? Tästä jatkuu kova vääntö valkoisten, mustien ja nyt myös vihreiden turkkilaisten välillä. Hyvän kuvan siitä saa englanninkielisen Today’s Zaman -lehden sunnuntainumerosta.
Kolumnisti Markar Esayan kuvaa tunnelmia vuosisadan vaihteessa: eliitti – eli valkoiset turkkilaiset – olisi halunnut jatkaa vanhaan tapaansa, kun taas syrjityt ryhmät – mustat turkkilaiset – halusivat demokratiaa ja muutosta. Näihin kuuluivat uskovat ja kurdit, mutta myös ei-muslimit, demokraatit ja liberaalit vasemmistolaiset. He äänestivät muslimipuolue AKP:ta valtaan ja se lähtikin uudistusten tielle.
Valkoiset katkeroituivat, koska näkivät uudistusten kaivavan maata heidän etuoikeuksiensa alta. He keskittivät äänensä tasavaltalaiseen CHP-puolueeseen, joka pyrki puolustamaan vanhaa järjestelmää. Puolue vastusti kaikkia uudistuksia mutta ei saanut mitään aikaiseksi, mikä turhautti valkoisia. AKP pystyi siten täyttämään yksin koko poliittisen areenan. Kun tämä ei enää toiminut normaalisti, tapahtui valtava purkaus kaduilla.
Valtion luottolaitos on myynyt mediayhtiöitä hallituksen valitsemille tahoille.
Tämä kriisi voi johtaa vastakohtien syventymiseen entisestään, tai sitten niiden lientymiseen, Esayan kirjoittaa. Hän ei oikein usko opposition pystyvän ottamaan tällaisia askelia, vaan sysää siksi vastuun hallitukselle, jonka pitäisi uudestaan ryhtyä laajentamaan demokratiaa. Kansalaiset eivät halua yhä jyrkempää vastakkainasettelua ja vihapuhetta. ”Tarvitsemme uuden poliittisen tyylin, joka on vastaanottava, rauhallinen, empaattinen, reformistinen, demokraattinen ja interaktiivinen.”
Pääministeri Recep Tayyip Erdoğan tuskin täyttää näitä toivomuksia. Samassa lehdessä raportoidaan hänen kehotuksestaan puolueväelleen viedä tuomioistuimen eteen naapurit, jotka ovat osoittaneet mieltä poliisin väkivaltaa vastaan lyömällä kattilankansilla ikkunoistaan. Tätä tapaa osoittaa mieltään käytettiin Chilessä Salvador Allenden aikaan, mutta sitä on käytetty myös Turkissa. Tuskinpa kukaan on ennen reagoinut tällaisiin mielenosoituksiin tuomioistuimia käyttäen.
Erdoğan käyttää ahkerasti tätä keinoa myös lehdissä esiintyvää arvostelua vastaan. Sunnuntain lehdissä käsiteltiin tapausta, jossa Taraf-lehden entinen päätoimittaja Ahmet Altan oli tuomittu Erdoğanin solvaamisesta noin vuodeksi vankilaan. Tuomio muutettiin myöhemmin 7 000 liiran (17 670 euron) sakoksi. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön edustaja piti tuomiota hyvin valitettavana. Poliitikoiden pitäisi hänen mukaansa ei ainoastaan suvaita vaan suojata kansalaisten oikeutta arvostella heitä – tämä on ”ainoa tapa varmistaa moniäänistä keskustelua kaikista tärkeistä asioista maassa”.
Altan oli tammikuussa 2012 kommentoinut edellisellä viikolla tapahtunutta Roboskin tragediaa. Turkin ilmavoimien koneet iskivät Irakin puolelta palanneeseen ryhmään tappaen 34 nuorta miestä. Osoittautui, että he eivät olleet PKK:n sissejä, vaan aivan tavallisia salakuljettajia. Kyläläiset, mutta monet muutkin, ryhtyivät vaatimaan selitystä, miten tällainen erehdys oli mahdollinen ja kuka oli vastuussa. Selitystä ei koskaan saatu, ja tiukka salaisuus on ympäröinyt tapausta.
Taraf otsikoi uutisensa ”Valtio pommittaa omia kansalaisiaan”, mikä sai Erdoğanin hyökkäämään raivoisasti lehteä ja sen johtoa vastaan. Altan vastasi tähän odottaneensa, että pääministeri saattaisi pommitukseen syylliset vastuuseen, sen sijaan että ryhtyy sotaan lehtimiehiä vastaan. Syyksi tähän hän arveli Erdoğanin ylimielisyyden – hän katsoo kukistaneensa syväksi valtioksi kutsutun järjestelmän ja siten todella johtavansa valtiota, vaikka todellisuudessa valtio johtaa häntä. Tätä arviota pääministeri piti niin suurena loukkauksena, että pani asianajajansa töihin. He ovat olleet asialla ennenkin, niin Altania kuin muita lehtimiehiä vastaan.
Näiden oikeudenkäyntien ohella Erdoğanilla on järeämpiäkin keinoja säädellä julkisuutta. Turkin mediat ovat enimmäkseen suurten monialayhtymien omistuksessa, jotka pitävät lehtensä ja TV-kanavansa lähinnä PR-koneistoina. Hallitus on eri tavoin tehnyt näille yhtymille selväksi, että niiden kannattaa ohjata mediayrityksensä hallitusta ymmärtäville linjoille, jos ne haluavat päästä valtion kanssa sopimuksiin esimerkiksi rakennus- ja energia-aloilla.
Media-ala kannattaa varsin huonosti, ja useat lehdet ja TV-kanavat ovat joutuneet viime aikoina valtion luottolaitoksen haltuun. Se on myynyt mediayhtiöitä hallituksen valitsemille tahoille. Viimeisin esimerkki oli Akşam-lehden ja SkyTurk360-kanavan myynti työyhtymälle, joka äsken sai sopimuksen rakentaa Istanbulin kolmannen lentokentän.
Työyhtymällä tuskin on käyttöä tälle mediapaketille, mutta hinta on pieni tällaisen sopimuksen saamiseksi. Tämäntyyppisiin kauppoihin on kuulunut kriittisten lehtimiesten erottaminen. Kyseiset mediat ovat alkaneet seurata hallituksen linjaa. Tässä on selitys sille, että yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisin välillä seurattiin paljon tarkemmin ulkomailla kuin Turkin mediassa. Today’s Zamanin päätoimittaja Bülent Keneş pitää sunnuntaisessa kolumnissaan kehitystä valitettavana. Hän ja hänen lehtensä edustavat liberaaleja ja demokraattisia, mutta yhä kriittisempiä AKP:n kannattajia.
Vihreän näkökulman tulevaisuuteen avaa samassa lehdessä hollantilainen, mutta Turkissa toimiva Klaus Jurgens omassa kolumnissaan. Hän vertaa Gezi-puiston aktivisteja Euroopan 1970-luvun opiskelijaradikaaleihin, tarkemmin ottaen siihen ”pehmeään” versioon, joka siirtyi kaduilta politiikkaan. Turkki tuntuu nyt päässeen pisteeseen, jossa varakkuus on kasvanut niin paljon, että idealismillekin jää tilaa.
Monet nuoret haluavat vaikuttaa yhteiskuntaan ja politiikkaan, mutta toistaiseksi puolueet ovat pysyneet keski-ikäisten ja vanhojen miesten kerhoina. Tässä pitäisi tapahtua muutos, nuoria pitäisi paitsi suvaita myös kuunnella. Nuorisojärjestöjä pitää tukea, samoin vaihtoehtokulttuureja.
uutiskirje 