– Työnantajapuoli vaatii työntekijöiltä malttia ja tietoisuutta vaikeasta taloustilanteesta, mutta samaan aikaan se on vaatimassa käsi ojossa kaikkea meille nyt ja heti, ihmettelee vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki tilannetta syksyn työmarkkinaratkaisun alla. Hän puhui eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa Porissa tiistaina.
Hän totesi työnantajaliittojen vaativan kaikkien mahdollisten verojen poistamista.
– Työnantajat ja suuret yritykset ovat jo saamassa massiivisen kädenojennuksen, 4,5 prosenttiyksikön alentamisen yhteisöveroon, hän huomautti.
– Kun kuunteli eilen vientiteollisuuden viestiä päättäjille, malttia ei tunnu olevan sillä puolella vaatimuksissa. Teknologiateollisuuden, kemianteollisuuden ja metsäteollisuuden liitot vaativat lähes kaikkien mahdollisten verojen poistamista itseltään. Windfall-veron, väylämaksujen, rataveron poistaminen, dieselveron palautusjärjestelmän käyttöönottoa, teollisuuden energiaveron laskemista, luetteli Arhinmäki.
Yritykset pärjäävät hyvin
Arhinmäki kummasteli myös työnantajapuolen samanaikaista itkua siitä, että valtio velkaantuu kovalla vauhdilla eikä elvytystoimiin tai yleisiin palkankorotuksiin ei ole mahdollisuutta.
– Samaan aikaan ollaan käsi ojossa, hän ihmetteli.
Arhinmäki muistutti siitä, että monet suomalaisyritykset pärjäävät yhä hyvin ja tekevät voittoa.
– Samaan aikaan ne irtisanovat työntekijöitä ja käyvät yt-neuvotteluja, jopa yritykset, joissa on valtion omistusta.
Hän totesi, että pyrittäessä saamaan lisää työpaikkoja ja työmarkkinajärjestöjen välille kokonaisratkaisu, yksi on osapuoli on omalla linjallaan.
– Yksi osapuoli vaatii kaikkea. Eivät työntekijät, eduskunta ja hallitus voi tanssia sen pillin mukaan.
Tuskin palkankorotuksia
Arhinmäki totesi, että Suomeen tarvitaan tulopoliittinen kokonaisratkaisu.
– Voi olla, ettei mahdollisuutta suuriin palkankorotuksiin ole. Ratkaisuja pitää hakea työelämän parantamisesta: nollasopimusten kieltäminen, irtisanomissuojan parantaminen, yt-neuvottelujen muuttaminen aidoiksi neuvotteluiksi, pätkä- ja vuokratyöntekijöiden aseman parantaminen.
Arhinmäki vaati työnantajapuolelta vastapainoksi yhteisöveroalesta toimia työpaikkojen saamiseksi ja irtisanomisista luopumiseksi.