Ammattiliitto Pro:ssa ollaan järkyttyneitä STX Finlandin Rauman telakan lakkauttamisesta ja vaatii irtisanottavalle henkilöstölle vahvaa muutosturvaa. Liitto edellyttää myös irtisanottavien laivanrakentajien ammattitaidon hyödyntämistä muualla meriklusterissa.
Pron puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan yhtiön ongelmien kärjistymisen taustalla on ensisijaisesti sen omistajien virheelliset toimet ja liiketoimintastrategia sekä huono johtaminen. Suomen telakoilla keskityttiin liian pitkään yhden laivatyypin rakentamiseen yhdelle suurelle asiakkaalle.
– Yksi tuote ja asiakas edustavat liian suurta riskiä, sen olisi luullut johtajienkin ymmärtävän. Yhtiön johdossa on väistelty tärkeitä ja hankalia päätöksiä. Kilpailukyvystä ei ole huolehdittu riittävästi ja investoinnit on laiminlyöty. Samaan aikaan STX on upottanut suuria summia Venäjälle saadakseen siellä teollisuudessa jalansijaa, Rinne toteaa.
Yksi tuote ja asiakas edustavat liian suurta riskiä.
Rauman telakan väki marssi ulos telakalta kuultuaan emoyhtiön päätöksestä lopettaa Rauman telakan toiminta nykymuodossaan. Henkilökunnalle kerrottiin yhtiön sunnuntaina tekemästä päätöksestä tänään maanantaina kello 11. Väki palaa töihin torstaina.
Oasis ratkaisi
Pron Turun telakan toimihenkilöiden pääluottamusmies Osmo Salon mukaan telakkayhtiön akuutti kustannuskriisi kulminoitui lopulta Oasis-risteilijöihin, joiden rakentamisesta Ranskassa yhtiö päätti viime vuoden lopulla.
– Suomen hallituksen rooli Oasis-kaupan menettämisessä Ranskaan ajoi yhtiön lopulta nykyiseen kustannuskriisin. Uudelleenjärjestelyiltä tuskin olisi vältytty, vaikka Oasis-kauppa olisi saatu, mutta ne olisivat voineet olla lievemmät, Salo arvioi
Toimihenkilöiden Rauman telakan pääluottamusmies Juha Toiminen muistuttaa, että laivanrakennusala on suurin työllistäjä niin Turussa kuin Raumallakin.
– Raumalaisilla laivanrakentajilla on paljon sellaista osaamista, jolla olisi käyttöä muualla nykyisen meriklusterin sisällä. Tämän onnistumiseksi tarvitaan aitoa vastuunkantoa ja tehokasta yhteistyötä eri toimijoiden välillä.
STX:n luottamusmiehet ovat kritisoineet alihankkijoiden runsasta ulkomaisen työvoiman käyttöä.
– Kun koko STX Finlandin henkilöstövahvuus on nyt ollut 2200, työskentelee pelkästään Turun telakan alihankinnassa tällä hetkellä ulkomaalaista vierastyövoimaa jopa noin 1500 henkeä, Salo kertoo.
Rauman telakka työllistää noin 750 ihmistä, joista puolet on jo lomautettuna.