– Suomi on ollut edelläkävijä monissa asioissa maailmassa, antanut muun muassa ensimmäisenä maana Euroopassa äänioikeuden naisille. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että nyt 2010-luvulla me edes mietimme, että voivatko kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä solmia avioliiton, vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen sanoi torstaina eduskunnan keskustellessa toistamiseen tällä vaalikaudella tasa-arvoisesta avioliittolaista.
Ensimmäisellä kerralla aloitteen tekivät hallituspuolueiden kansanedustajat. Sitä ei hyväksytty, mikä sai aikaan ennennäkemättömän innon tehdä aloite kansalaisaloitteella. Tahdon 2013-kampanja onnistui keräämään aloitteen taakse 166 851 suomalaisen nimen. Kansalaisaloitteen viemiseen eduskuntaan tarvitaan 50 000 nimeä.
Sydän itkee verta
Pekonen totesi, että kyse on avioliitto-oikeuden ohella oikeudesta adoptoida lapsi.
– Ihmisten on oltava lain edessä yhdenvertaisia riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestaan, hän sanoi.
Hän korosti sitä, että adoptiossa tärkeintä on lapsen etu.
– Lapsen kannalta tärkeintä on se, että koti on turvallinen ja vanhemmat ovat rakastavia, että lapsesta pidetään huolta ja häntä arvostetaan juuri sellaisena, kuin hän on, Pekonen listasi.
Hän sanoi olevansa hämmentynyt siitä, kuinka moni eduskunnassa puhuu siitä, että lapselle paras kasvuympäristö on perheessä, jossa on äiti ja isä.
– Jo tällä hetkellä Suomessa on yksinhuoltajaperheitä ja sateenkaariperheitä. Mikä meistä on kukaan sanomaan kenellekään lapselle, että sinun vanhempasi eivät ole kelvollisia vanhempia juuri sinulle, Pekonen pohti.
– Minun sydämeni itkee verta, kun ajattelen, mitä näissä perheissä ajatellaan tästä keskustelusta, jota täällä salissa käydään.
Kirkko tehköön omat päätöksensä
Pekosen mielestä eduskunnan lakivaliokunnan tulee ottaa kansalaisaloite valiokuntakäsittelyyn.
– Siitä tulee valiokunnassa käydä laaja ja mielellään avoin asiantuntijakuuleminen, hän esitti.
– Kun käsittely on julkinen, on ihan kaikilla mahdollisuus seurata, mitä asiantuntija lausuvat ja kuinka asia etenee eduskunnassa.
Pekonen piti turhana yhdistää tasa-arvoinen avioliittolaki mihinkään kirkkoon tai seurakuntaan.
– Ne tehkööt oman päätöksensä siitä, voiko samaa sukupuolta oleva pariskunta avioitua alttarilla, vai ei, hän sanoi.