Vihreän lesken (1968) naispääosan Eija Pokkinen loistaa ”rakastajan kanssa tanssiin käyn” -kohtauksessa. Se on kuin toiselta planeetalta verrattuna elokuvan yleisantiin.
Jaakko Pakkasvirran ohjaamaa leffaa voisi luonnehtia säälimättömän epätasaiseksi ja kömpelöksi. Kyseenalainen kiitos tästä lankeaa ohjaajan omalle kässärille.
Tematiikka liikkuu ajan hermolla, ja naiskuvauksena elokuvalla lienee kulttuuri- ja sosiaalihistoriallista arvoa. Toteutus on eri juttu. Asiaan puuttui tuoreeltaan nuori kulttuurintutkija ja sosiologi Katariina Eskola: ”–– henkilökohtaisesti minun ainakin on paikoin vaikea ymmärtää Pakkasvirran käsikirjoituksen ideaa.” (Suomen Kansallisfilmografia 7).
Lähiökampaamon naisia tutkivan sosiologin ( Matti ”Fredi” Siitonen) hahmo ja toimenkuva on suhteellisen absurdi, hiipparin hahmo hölmö ja henkilökuvaus pääsääntöisesti kökköä. Kerronta on katkonaista ja rönsyilevää ”uutta aaltoa”. Kauniita naisia kuvataan paikoin tirkistelynomaisesti.
Kolikon toisella puolella on Pakkasvirran ohjaus. Siinä on pyrkimystä jonkinlaiseen (elo)kuvalliseen alkuvoimaisuuteen, eikä tulos useinkaan ole hassumpi.
Eli näin: Vihreä leski edustaa yhteiskunnallisesti orientoitunutta kaupunkilaista kotimaista elokuvaa parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Vihreä leski. Yle Teema torstaina klo 21.50
uutiskirje 
