Israelilaisfilmin Alaviite (Heart Shulayim, 2011) alussa kamera seuraa tiiviisti yleisön joukossa istuvaa professori-isää. Puheesta vastaava nuorempi professori eli hänen poikansa jää kuvan ulkopuolelle. Fiksun simppeli menetelmä korostaa isän ulkopuolisuutta tilaisuudessa.
Lisäilmettä asia saa, kun isä piipahtaa hetkeksi ulos. Paluu on jäädä pelkäksi yritykseksi: episodi osoittaa, miten Israel on tiukkojen turvajärjestelyjen luvattu maa.
Nelikymppinen poika Uriel (Lior Ashkenazi) on kutsuttu jäseneksi Tiedeakatemiaan, johon Eliezer-isä (Shlomo Bar-Aba) ei kuulu. Varsinainen soppa syntyy Israel-palkinnon tiimoilta. Joseph Cedarin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva saa hetkeksi pirullisen humoristisen luonteen. Tuolloin kummankin persoonallisuuden ja tiedemiehen profiilin esittely hoidetaan ”kuuden kohdan ohjelmalla” lähes gogolmaisessa hengessä.
Oscar-ehdokkuudella noteerattu israelilaisfilmi sijoittuu tiedemaailmaan, mutta se on kaikkea muuta kuin akateemisen kuivakas elokuva. Tapahtumarikkaassa draamakomediassa traagisen ja koomisen raja on häilyvä. Tämä koskee etenkin isän tapausta: hänessä tavataan aito surullisen hahmon ritari. Henkilökuvauksessa on ylipäänsä intiimi ja vivahteikas perusviritys.
Alaviite on mallikas näyte elokuvasta, jonka selkeästi kansallinen ääni kantaa hyvin yli kulttuuristen rajojen.
Alaviite. Yle Teema keskiviikkona klo 21.45
uutiskirje 
