Valtio myy omaisuuttaan 1,9 miljardilla eurolla. Osalla myyntituloista lyhennetään velkaa, 600 miljoonaa euroa käytetään kasvua ja työllisyyttä edistäviin toimiin. Näin päätettiin kevään kehysriihessä.
SDP:n puheenjohtajaksi pari viikkoa sitten valittu Antti Rinne on koko ajan vaatinut, että kasvuun ja työllisyyteen pitää käyttää enemmän rahaa ja tinkiä velkojen lyhentämisestä.
Ammattiliitto Pron puheenjohtajana hän oli sitä mieltä, ettei näin matalien korkojen aikana ole järkevää maksaa velkaa etukäteen pois, vaan hallitus voisi ihan hyvin tehdä uuden päätöksen 1,9 miljardin myyntitulojen käytöstä.
Samaa mieltä hän oli heti tultuaan valituksi SDP:n puheenjohtajaksi.
– Minun on vaikeaa nähdä tässä mieltä: valtion velanhoitokustannukset ovat alhaisemmat kuin tästä omaisuudesta saatava tuotto. Siksi näitä myyntituloja tulisi nyt käyttää kasvua tukeviin investointeihin, hän sanoi linjapuheessaan.
Urpilainen haraa vastaan
Rinne ei saa tukea edes edeltäjältään, valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselta.
– Täällä muun muassa edustaja Tuupainen kysyi, miksi tätä koko summaa, 1,9 miljardia euroa, tai ainakaan lähes koko summaa ei voida käyttää elvyttämiseen. Se tarkoittaa sitä, että jos me panisimme enemmän rahaa kuin tuo 600 miljoonaa euroa nyt näihin kasvu- ja työllisyystoimiin, me ottaisimme enemmän syömävelkaa, Urpilainen sanoi tiistaina eduskunnan keskustellessa lisäbudjetista.
Urpilainen selitti perussuomalaisten Kauko Tuupaiselle, että koska valtion 1,9 miljardin myyntituloista vain 600 miljoonaa käytetään kasvu- ja työllisyyspakettiin, tarvitsee syömävelkaa ottaa 1,3 miljardia euroa vähemmän. Urpilaisen mukaan hallitus ei halua käyttää sovittua enempää kasvuun ja työllisyyteen, ”koska me kannamme huolta myöskin velkaantumisesta”.
Mitä vielä tulossa?
– Rautaruukissa valta annetaan Ruotsiin, Altian myynti riskeeraa työpaikat koko ketjussa ja Destia meni, jopa voi sanoa, ihan pilkkahintaan, luetteli vasemmistoliiton Risto Kalliorinne.
– Kysyisinkin nyt ministeriltä: Mitä muuta on vielä tulossa? Kun nyt joka kuukausi nähdään, että joku valtionyhtiö jollakin syyllä myydään, niin mitä muuta on tulossa, mikä se mittaluokka on?