Suomen ja koko maanosamme ympäristön tila on huono lähes kaikilla mahdollisilla mittareilla, kertoi Euroopan ympäristökeskuksen (EAA) tuore raportti. Ilmastolla ei mene sen paremmin, sillä 1,5 asteen haamuraja rikottiin viime vuonna. Se tarkoittaa, että päästöjä on leikattava aiemmin oletettua rajummin.
Lajimme on kauniisti sanottuna suuren haasteen edessä. Haasteeseen vastaamista ei varsinaisesti helpota yhtäältä se, että pelastusta etsitään suunnasta, josta myös ongelmat ovat tulleet – ja toisaalta se, ettei tässä parempaakaan järjestelmää akuutisti käsillä ole.
Kuvaavaa on, että EAA joutui perustelemaan pontevampia ilmasto- ja ympäristötoimia nurinkurisesti sillä, että nykyinen kehitys vaarantaa talouskasvun. Se on ymmärrettävä, sillä talouskasvua kuvitellaan yleisesti perustavammanlaatuiseksi fundamentiksi kuin ekosysteemipalveluita. Tokihan talouskasvukin on vaarassa, mutta ikävä kyllä se on myös aivan elimellinen osa ongelmaa. Sanon ikävä kyllä, sillä ei minulla ole mitään periaatteellista syytä vastustaa talouskasvua.
Vihreä kasvu on viehättävä ajatus, johon haluaisin uskoa. Olisi mahtavaa nähdä aineetonta kasvua, nähdä päästöjen ja kulutuksen laskevan samalla, kun talous kasvaa. Mutta jossain vaiheessa tulevat tehokkuudessakin termodynamiikan lait vastaan Edes ajattelu ei ole aineetonta. On ylipäänsä vaikea kuvitella hyötyä, joka ei olisi missään suhteessa fysikaaliseen todellisuuteen.
Vihreä kasvu perustuu oletukselle, että talouskasvu voidaan irtikytkeä ympäristöhaitoista. Tähän asti talous ja haitat ovat valitettavasti kasvaneet käsi kädessä paitsi edellä mainitusta syystä myös siksi, että lisääntynyt tehokkuus lisää myös kulutusta, joka puolestaan lisää aina myös päästöjä ja muita ympäristöhaittoja. Lisääntynyt tehokkuus olisi ulosmitattava muuten kuin kulutuksena, ja sekin ratkaisisi vasta osan ongelmaa. Myös uusien puhtaampien teknologioiden kehitys syö resursseja ja siten lisää ilmasto- ja ympäristökuormaa.
Lajimme on kauniisti sanottuna suuren haasteen edessä.
On kiistanalaista, onko irtikytkentä ensinkään mahdollista.Jos haluamme säilyttää sekä talouskasvun että elämisen edellytykset, sen olisi tapahduttava. Ikävä kyllä ei vaikuta siltä, että näin olisi käymässä. Kestävästä absoluuttisesta irtikytkennästä ei ole näyttöä, joten sen varaan emme voi laskea jo siksikään, että aika loppuu kesken. Emme voi vain jäädä katselemaan, josko niin jotenkin ihmeen kaupalla kuitenkin kävisi.
Konkreettisena esimerkkinä vihreän kasvun ongelmista käy yhteiskunnan toimintojen sähköistäminen. Siihen tarvitaan tolkuttomat määrät mineraaleja, joita saadaan kaivosteollisuudesta. Niin tolkuttomat, että sähköistäminen ”entisestään kasvavalla energian kokonaiskulutusmäärällä ei yksinkertaisesti ole mahdollista ympäristön kantokyvyn rajoissa”. Ei riitä, vaikka koko planeetta kaivettaisiin reikäjuustoksi. Kulutuksen on kerta kaikkiaan laskettava.
Olemme tottuneet ajattelemaan, ettei ole hyvinvointia ilman talouskasvua. Kuitenkin monet tutkijat ajattelevat, että hyvinvointi on paitsi mahdollista, myös välttämätöntä irrottaa talouskasvusta. Suurimman osan ihmisen historian ajasta – itse asiassa vielä vähän toista sataa vuotta sitten – ei nykymuotoista talouskasvua ole ollut, ja jotenkin lajimme on silti näihin päiviin asti selvinnyt. Se, selviääkö tuleviin ainakaan nykymuodossaan, riippuu suurelta osin siitä, saammeko ratkaistua tämän kohtalonkysymyksen.
On hyvin vaikeaa nähdä, miten se olisi mahdollista ilman merkittäviä muutoksia myös ihmisten ajattelussa ja käyttäytymisessä. Olisi opittava erottamaan tarpeet haluista, mikä on vaikeaa ihmiselle, joka on tottunut siihen, että kaikkea kuviteltavissa olevaa voi ostaa ja kaikki myös on ostettavissa, ja että asema yhteisössä määrittyy pitkälti kulutusvalintojen perusteella.
Vihreä kasvu on viehättävä ajatus, johon haluaisin uskoa.
Joidenkin arvioiden mukaan noin 1970-lukua vastaava eletty elintaso on mahdollista säilyttää. Silloin ihmiskunta ensimmäistä kertaa ylitti kestävän kasvun rajat. Tämä ei tarkoittaisi paluuta ajassa taaksepäin, vaan esimerkiksi enemmän lihasvoimin liikkumista ja lähimatkailua, mutta vähemmän lihansyöntiä ja lentämistä. Ei kuulosta mielestäni kovinkaan kauhealta.
Puolessa vuosisadassa luonnonvarojen käyttö on lähes nelinkertaistunut. Samassa ajassa on toki ihmiskuntakin kasvanut, mutta ei läheskään samassa suhteessa kuin kulutus on lisääntynyt. Rikkaiden maiden elintaso on noussut kohisten ja rikkaimman väestönosan kulutus ylittänyt kaiken kohtuuden.
Tarvitsemme konkreettisia ratkaisuja moniin hyvin kompleksisiin ongelmiin hyvin nopeassa aikataulussa.
Asian vaikeus ei tietenkään ole syy olla yrittämättä, ja sen eksistentiaalinen mittakaava on mitä parhain syy yrittää. On tekijöitä, joita kukaan ei ole osannut ottaa huomioon tai ennustaa, ja asiat voivat nytkähtää yllättäen myös parempaan.
Mutta toiveajattelun varaan ei tämän mittaluokan haasteita voi jättää. On turvauduttava parhaaseen olemassa olevaan tutkimustietoon. Sen ollessa ristiriidassa politiikan kanssa on löydettävä rohkeutta puolustaa faktoja.
Mitä toiveajatteluun tulee, kovin toiveikas en asian suhteen uskalla olla, mutta sehän ei ole syy lakata yrittämästä. Lajin helppous ei ole se, mikä viehättää, mutta tärkeys voi ollakin.
uutiskirje 
