Kesäkuun 15. päivänä Iltalehti julkaisi Sofi Oksasen kirjoituksen Venäjän käymästä informaatiosodasta. Olen samaa mieltä Oksasen suurista linjoista: kehitys kulkee autoritaarisempaan suuntaan, Venäjän ulkopolitiikka on aikaisempaa aggressiivisempaa ja siitä on syytä olla huolissaan. Kirjoituksessa on kuitenkin paljon asiavirheitä, ja niiden levittäminen heikentää Vladimir Putinin kriitikoiden uskottavuutta ja haittaa Venäjän kehityksen ymmärtämistä.
Oksasen mukaan ”vuonna 2011 Venäjä käytti 1,3 miljardia dollaria kansainväliseen propagandaan”, mutta luku on liittovaltion budjetin kaikki tiedotusvälineiden kulut. Ulkomaille suunnattuun propagandaan näistä käytetään vain pieni osa.
Oksanen väittää, että Venäjän koulutusbudjettia on leikattu huomattavasti. Vuoden 2014 liittovaltion koulutusbudjetti on 7 miljardia ruplaa, 1,3 prosenttia pienempi kuin viime vuonna. Noin 80 prosenttia koulutusmenoista on kuitenkin alueiden vastuulla, ja näitä menoja on kasvatettu 219 miljardilla ruplalla edellisvuodesta.
Kansalaisvapaudet heikkenevät Venäjällä, mutta taloudellis-sosiaalisesti menee paremmin kuin 90-luvulla.
Vuodesta 2000 liittovaltion ja alueiden yhteenlasketut koulutusmenot ovat ruplamääräisesti yli 14-kertaistuneet. OECD:n vuoden 2011 tilastojen mukaan Venäjällä on suhteellisesti enemmän korkeakoulutettuja kuin missään muussa maailman maassa.
Elintaso on kohonnut
Oksasen mukaan ”pahoinvointia lisääviä seikkoja koskevat luvut ovat Venäjällä hyvin korkeita eikä niihin ole tulossa muutosta, sillä rahaa ei kanavoida terveydenhuoltoon, koulutukseen ja infrastruktuuriin”. Näihin kaikkiin on laitettu paljon öljy- ja kaasurahoja, ja laajalle levinneestä korruptiosta huolimatta tuloksiakin on saavutettu. Esimerkiksi vuosina 2005–2013 Venäjän äitiyskuolleisuus laski 55 prosenttia.
En myöskään löytänyt mitään katetta Oksasen väitteelle, että ”yhtenä tulevan presidentin vaalilauseista toimi ’Nuori Stalin’”. Neuvostoliittoa on Venäjällä jossain määrin rehabilitoitu, mutta Josif Stalin on edelleen virallisesti pannassa, kuten oli myös Neuvostoliitossa sitten 1950-luvun.
Oksasen kirjoituksesta saa käsityksen, että Venäjä on entisten KGB-agenttien johtama banaanivaltio, jossa väestöä kontrolloidaan primitiivisellä propagandalla. Todellisuudessa KGB-agentit ovat vallassa, koska he ovat toteuttaneet menestyksellisesti populistista politiikkaa, joka vetää yhtäläisyysmerkit elintason kohottamisen ja suurvalta-aseman palauttamisen välille.
Uusliberalismin oppien mukaan 1990-luvulla toteutetut shokkiterapia ja yksityistämisohjelmat syöksivät maan kurjuuteen, ja moni samaistaa demokratian ja arvoliberalismin tuon sekasortoisen ajan kanssa. Kansalaisvapaudet heikkenevät Venäjällä, mutta taloudellis-sosiaalisista oikeuksista Putinin järjestelmä on huolehtinut paremmin kuin 90-luvun markkinauudistajat. Autoritaarisen kehityksen vastustajilla ei ole mahdollisuuksia, jos tätä ei ymmärretä.