Britannian sisäministeri Theresa May on luvannut käynnistää kaksi tutkintaa maata kuohuttavasta pedofiiliskandaalista.
Ensimmäinen tutkinta keskittyy väitteisiin, joiden mukaan suuri joukko vaikutusvaltaisia poliitikkoja on syyllistynyt pedofiliaan.
Toisessa tutkinnassa selvitetään sitä, millä tavalla poliisi ja syyttäjäviranomaiset ovat käsitelleet heille annettuja tietoja. Taustalla on epäily siitä, että vaikutusvaltaisten henkilöiden seksuaalirikoksia on johdonmukaisesti peitelty.
Ensimmäinen poliisitutkinta rikosvyyhdistä käynnistyi 2012 Herefordin ja Worcesterin lastensuojelujohtajan Peter McKelvien esittämien syytösten perusteella.
McKelvie sanoi maanantaina BBC:lle, että ”ainakin 20 merkittävää henkilöä” – joukossa entisiä kansanedustajia ja ministereitä – on vuosikymmenien ajan syyllistynyt lasten hyväksikäyttöön. Lisäksi ”paljon suurempi joukko tiesi tästä eikä tehnyt sille mitään, vaikka he asemansa puolesta olisivat pystyneet tekemään”.
McKelvie sanoi haastattelussa uskovansa, että on olemassa tarpeeksi todistusaineistoa osoittamaan useiden poliitikkojen yhteydet pedofiiliverkostoon. Osa epäillyistä on jo kuollut.
McKelvien mukaan lapset joutuivat ”pahimmanlaatuisen hyväksikäytön” kuten raiskausten uhreiksi. Uhrit olivat lähes pelkästään poikia.
Asiakirjoja kadonnut
BBC esitti myös vuodelta 1995 peräisin olevan nauhan, jossa entinen konservatiivipuolueen kansanedustaja Tim Fortesque sanoi, että puolueen parlamenttiryhmän vetäjät eivät paljasta ”kollegoidensa tietynlaista käytöstä”, johon liittyy ”pieniä poikia”.
Sisäministeri Mayn mukaan tutkinnassa selvitetään myös epäilyjä siitä, että sisäministeriö sai jo 1980-luvulla pedofiliaepäilyjä koskevan kansion toiselta entiseltä konservatiivien kansanedustajalta. Silloinen sisäministeri Leon Brittan on kertonut toimittaneensa asiakirjat ministeriönsä virkamiehille, mutta sen jälkeen ei tapahtunut mitään.
Viime vuonna sisäministeriössä tehtiin selvitys vuosiin 1979–1999 liittyvistä pedofiliaepäilyistä. Siinä todettiin, että kansiosta puuttuu 114 asiakirjaa, mutta ”ei ole todisteita, että ne olisi poistettu tai tuhottu tarkoituksellisesti”.