Kajaanin kaupunginteatterin Amadeus-draama alkaa ja päättyy upeasti Wolfgang Amadeus Mozartin ihmeen ihanan Requiemin sävelin ikääntyneen ja elämäänsä perin juurin pettyneen, kateudesta sairaan Salierin ahmiessa Venuksen nännejä suupielet sokerimassasta tahmeana.
Esitys kulminoituu Mozartin ja Constanze Weberin räiskyvän intohimoisen rakkaustarinan, juonikkaan Antonio Salierin kateuden kierteisiin tekoihin ja erityisesti Mozartin säveltäjäkuvaan, hänen musiikkinsa huumaan.
Lavastaja Riitta Raunion tyylikästä näyttämökuvaa hallitsee suuri pöytä valkeine tuukeineen, josta on moneksi kamarinäytelmän keskiössä. Laidoilla Mozartin klaveeri ja Salierin kodin nurkkaus. Ohjaaja Miko Jaakkola käyttää erityisen taitavasti näyttämön laidoilla olevia ovia esityksen siirtymissä, mutta myös henkilöiden tunteiden uksina. Näyttämön taustalle heijastetut, Jaakkolan visuaalisesti hienostuneet videot eivät tällä kertaa ole nykyteatterin pakkopullaa, vaan tukevat draamaa tehokkaasti.
Tapahtumapaikkana on Wien 1823 sekä muistoissa 1781–91, jolloin Mozart asui Wienissä.
Erityismaininnan ansaitsee Raunion upea epookki puvustus. Täpötäyden katsomon eturivillä pääsin ihastelemaan näköetäisyydeltä pukujen hienoja yksityiskohtia. Esitys kaikkinensa oli karnevalistista, visuaalisesti yltäkylläistä juhlaa.
Lahjakkuutta vaikea sietää
Vaikka osaamista ja luovuutta ylistetään virallisissa juhlapuheissa, todellisessa ihmisten elämässä lahjakkuutta siedetään paljon huonommin kuin keskinkertaisuutta. Lahjakkuus aiheuttaa kateutta samalle vihreälle oksalle pyrittäessä.
Tämän tosiasian sai kokea Mozart. Hänen ensimmäinen sinfoniansa esitettiin lahjakkaan lapsen ollessa vasta kahdeksanvuotias. Ensimmäisen oopperansa hän loihti 12-vuotiaana.
Mozart syntyi Salzburgissa 1759 ja asettui 25-vuotiaana Wieniin nuorikkonsa Constanze Weberin kanssa. Keisarin hovissa nuori ja vilkas Mozart astui heti keisarin hovisäveltäjän, keisarillisen kapellimestari Antonio Salierin herkille, keskinkertaisen säveltäjän varpaille. Salieri halusin keisari Neron tavoin syleillä kilpailijansa kuoliaaksi ja aloitti ankaran juonittelun Mozartin selän takana. Petos punottiin lempein katsein ja hymyilevin huulin. Onhan kadehditun kunnia helvettiä kadehtijalle. Salierin pakkomielteeksi muodostuu musiikin ihmelapsen vahingoittaminen keinoja kaihtamatta.
Salierin katala juonittelu valtaa pitäjien kanssa vie Mozartilta kaiken: työn, terveyden, perheen ja lopulta hengen. Kajaanin esityksen kauniissa kuolinkohtauksessa jätetään mielenkiintoisella tavalla arvoitukseksi sitkeä olettama, että Salieri murhasi Mozartin. Vai oliko se sittenkin Constanze? Vai Salierin ovela väite vailla todellisuuspohjaa, keino sekin päästä Mozartin varjosta ja nousta kuuluisuuteen. Kun ei säveltäjänä, niin pyövelinä kuitenkin.
Vertautuu Seitsemän veljeksen teilaukseen
Suomalaisesta kulttuurielämästä August Ahlqvistin Seitsemän veljeksen armoton teilaus voisi olla yksi vertauskohta, miten kateuden käärme luikertelee lahjakkuuden ja keskinkertaisuuden väliin myrkyttämään ilmapiirin ja tekemään tuhojaan.
Wienissä Mozartin Ryöstö Seraljista -ooppera sai raikuvan vastaanoton. Salierille tämä oli ensimmäinen katkera myrkynmalja, vaikka hänen melko vaatimattomille oopperoille vielä tuolloin hurrattiinkin ympäri Eurooppaa.
Kajaanin kaupunginteatterin onnistunut Amadeus-draama noudattelee kronologisesti Mozartin traagisen elämän kulkua. Kertojana on Salieri, esityksen vaikuttavimman, upean roolin tekevä Kari Suhonen. Hänen ilmaisurikas näyttelijäntyönsä lierona juonittelijana on vastenmielisyydessään sykähdyttävää.
Aikalaiset pitivät lapsen tasolle regressionoitunutta, musiikkia kuin vimmattu suoltavaa Mozartia pieruineen ja pyllistyksineen sietämättömänä keikarina. Hänen musiikkinsa suhtauduttiin aluksi varauksellisen penseästi. Vain Salieri ymmärsi jo Mozartin ensisävellyksen kuullessaan, että hänen sijaansa Mozart oli löytävä musiikissaan jumalallisuuden, vertaansa vailla olevan kauneuden ja musikaalisuuden.
Mozartin roolin tulkitsee valloittavasti, taipuisasti velmuileva Asko Vaarala. Vaaralan käkättävä Mozart-nauru ja näyttämöllinen notkeus ovat vertaansa vailla. Hieman tulkintaa vaivaa ylinäyttelemisen piru, mutta tässä roolissa se on anteeksiannettavaa ja aivan paikallaan.
Sivuosiinkin on rekrytoitu kelpo näyttelijöitä. Niko Karjalaisen mainiosti esittämä keisari on surkuhupaisa, vallankahvassa roikkuva, kvasiranskaa suoltava hölmö. Anne Ballinin ja Satu Lipposen esittämät tuulenhenget ovat draaman kannalta tarpeettomia, ylitulkinnoissaan lähes kiusallisia. Heidän ironiansa on hienoisen päälle liimattua, kiusallistakin. Joskin, hyvin nämä oopperadiivat roolinsa vetävät.
Anna Kuusamo säteilee aistillisena Constanzena. Vaivatta hän kasvaa roolinsa myötä seksikkäästä, naiivista tytönhupakosta Mozartia tukevaksi aikuiseksi ja äidiksi, pukunsa ylväästi kantaen.
Kajaanin kaupunginteatteri: Amadeus-draama.
Käsikirjoitus; Peter Shaffer, suom. Sami Parkkinen.
Ohjaus: Miko Jaakkola, videosuunnittelu ja kuvaus; Miko Jaakkola, lavastus ja puvut; Riitta Raunio, maskeeraus; Tarja Torniainen, valosuunnittelu; Juha Paaso-Rantala, äänisuunnittelu; Juho Lukinmaa.
Rooleissa: Kari Suhonen, Asko Vaarala, Anna Kuusamo, Niko Karjalainen, Perttu Hallikainen, Tapani Hyvönen, Janne Kinnunen, Anne Ballini, Satu Lipponen, Velma Jääskeläinen, Tarja Torniainen.
uutiskirje 
