Väkivallan kiihtyminen on tuonut uuden pakolaisaallon YK:n tukikohtaan Malakalissa, Etelä-Sudanissa. Avustusjärjestöt ovat jakaneet tulijoille keittovälineitä, huopia ja muita hätäaputarvikkeita.
Yli 4 500 maansisäistä pakolaista on saapunut tukikohtaan reilun viikon aikana, kertoo World Vision tiedotteessaan.
– Suurin osa taisteluita pakenevista on naisia ja lapsia. Ihmiset tarvitsevat ennen kaikkea turvaa, puhdasta vettä ja ruokaa, kertoo Suomen World Visionin humanitaarisen avun päällikkö Juha Virtanen.
Erityisesti järjestöä huolestuttaa lasten turvallisuus. Riskinä on, että heitä yritetään värvätä lapsisotilaiksi.
– Tätä pyritään estämään perustamalla tukikohtaan saapuville lapsille lapsiystävällisiä tiloja. Niissä lapset voivat olla lapsia turvallisessa ympäristössä. He saavat keskittyä esimerkiksi leikkiin, harrastamiseen ja opiskeluun, Virtanen sanoo.
Etelä-Sudanissa on tällä hetkellä noin 1,5 miljoonaa maansisäistä pakolaista. World Visionin humanitaarinen apu on tavoittanut heistä yli 600 000.
Pakolaisvirta Etelä-Sudanista on kiihtynyt myös naapurimaihin.