Kesämökkielämän taannuttamat suomalaiset syövät pyöreitä Mariekeksejä, joiden maku on lievästi vaniljainen ja taiteellinen sommittelu klassinen, sillä reunaa kiertää kreikkalainen meanderi ja sitä myötäilee kaksi pistekehää. Ja keskelle on kirjailtu tuo miljoonien keksinystävien rakastama nimi: Marie.
Legendaarinen Marie oli Venäjän Aleksanteri II:n tytär, suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna, joka vihittiin vuonna 1872 avioliittoon kuningatar Viktorian pojan, prinssi Alfredin kanssa.
Vihkiminen hoidettiin Pietarin Talvipalatsissa, mutta James Peekin ja George Henderson Freanin lontoolainen leipomo osallistui juhlallisuuksiin tuomalla markkinoille Mariekeksin, ylhäiselle morsiamelle omistetun tuotteen, jota koko Brittiläinen imperiumi kastoi pian kello viiden teehensä.
Ateistisessa Neuvostoliitossa Dostojevskia karsastettiin, joten kanavaa hän ei nimiinsä saanut, mutta miksi nimenvaihdossa ohitettiin Aleksandr Puškin, jolle oli omistettu Moskovassa jopa taidemuseo?
Suuriruhtinatar Maria Aleksandrovnaa kutsuttiin Lontoossa Princess Marieksi ja samalla nimellä puhuteltiin myös ruhtinatar Maria Aleksandrovna Vjazemskajaa, mikäli uskomme Mr Selfridgeä, brittiläistä tavaratalosarjaa, jonka neljäs tuotantokausi starttaa meillä ensi keväänä.
Mr Selfridgen yläluokkaiset hahmot pohjautuvat todellisiin esikuviin, joten näiden elämäkerrat paljastavat juonesta yhtä ja toista. Selväksi myös käy, ettei häikäilemätön anoppi ole mikään prinsessa – kuten tekstejä myöten väitetään – vaan samantasoinen aatelinen kuin epileptinen ruhtinas Myškin Fjodor Dostojevskin Idiootissa.
Suuriruhtinattaria ja ruhtinattaria ei pidä koskaan prinsessoiksi nimitellä, sillä venäläiset sadutkin tuntevat vain tsarevnat, tsaarintyttäret. Ruhtinatar, kreivitär, paronitar – siinä ovat kaikki jalosukuiset vaihtoehdot.
Jos venäläinen mies ei ole viimeisten keisareiden tapaan Aleksandr tai Nikolai, hän on sitten Ivan, Dmitri, Mihail tai mahdollisesti Vladimir. Sukunimissä valinnanvaraa sen sijaan piisaa eivätkä kaikki kantajiaan suinkaan imartele: Baranov tulee pässistä, Korovin lehmästä, Repin nauriista ja Tolstoi ihraisesta esi-isästä.
Karjalaisissa on Repoja, Rastaita ja Kärpäsiä, mutta venäläisten sukunimien taustalla mekastaa kokonainen eläintarha: Volkov (susi), Medvedev (karhu), Zaitsev (jänis), Belkin (orava), Sokolov (haukka), Lebedev (joutsen), Vorobjev (varpunen), Solojvjov (satakieli), Filin (huuhkaja), Voronin (korppi), Orlov (kotka), Golubev (kyyhkynen) ja Gusev (hanhi). Gogol on telkkä, pirteä vesilintu.
Salaneuvos Nikolai Mjasojedov – ”Lihansyöjä” ja Suomen syöjä – istui valtakunnanneuvoston oikealla laidalla ja Viipurin läänin vihattuna kuvernöörinä. Kauppa-apulainen Matti Reinikka ryntäsi keväällä 1905 Mjasojedovin virkahuoneeseen ja yritti miehen ampua, mutta luoti nirhaisi vain tämän takalistoa. Vallankumous teki syömäristä viimein selvän eikä edes kuolinvuotta merkitty muistiin.
Puolalaisterroristi Ignacy Hryniewieckillä oli vakaampi käsi. Aleksanteri II haavoittui kuolettavasti, kun Narodnaja volja iski maaliskuussa 1881 Pietarin ydinkeskustassa, Katariinan kanavalla. Tällaista nimeä ei kaupungin nykykartoista kuitenkaan löydy, sillä viisi kilometriä pitkä kanava siirtyi vuonna 1923 keisarinna Katariina Suurelta ”Santeri Sienensyöjälle” eli Aleksandr Gribojedoville.
Millä ansioilla tatinpurija Gribojedov syrjäytti Katariinan, jonka kaudella Pietariin rakennettiin Vanha Eremitaasi, Pieni Eremitaasi, taideakatemia, tiedeakatemia ja maan ensimmäinen julkinen kirjasto?
Gribojedov oli varsinaiselta ammatiltaan diplomaatti, ja humanitaarinen tehtävä Persiassa koitui myös hänen kohtalokseen. Suivaantuneet kansalaiset repivät Gribojedovin verisiksi riekaleiksi, mutta Venäjä leppyi saatuaan korvauksena nyrkinkokoisen Šaahi-timantin.
Vuosina 1816–18 Gribojedov asui Katariinan kanavan varrella talossa numero 104 ja kirjoitti siellä komediaansa Viisauden haitta tai Haittaa järjestä.
Runomittainen komedia kertoo moskovalaisista Famusoveista, joiden luo saapuu lännestä Aleksandr Tšatski, venäläisen sanataiteen rakastama tarpeeton ihminen. Kun Tšatskin puheissa on kuitenkin dekabristien kaikuja, aatelinen kirjailija luettiin neuvostoaikana vallankumouksen tienraivaajiin.
Gribojedov, yhden komedian mies, jäi paljolti venäläiseksi tähdeksi, mutta puoli maailmaa tuntee Dostojevskin Pietarin, missä Katariinan kanava oli tärkeä valtaväylä. Eikä tässä kyllin: Aljona Ivanovna, Rikoksen ja rangaistuksen koronkiskojaeukko, murhattiin Gribojedoville tutussa talossa.
Ateistisessa Neuvostoliitossa Dostojevskia karsastettiin, joten kanavaa hän ei nimiinsä saanut, mutta miksi nimenvaihdossa ohitettiin Aleksandr Puškin, jolle oli omistettu Moskovassa jopa taidemuseo? Ihan tuulesta runoilijaa ei olisi tarvinnut Katariinan kanavalla temmata, sillä nuoruusvuosinaan hän majaili sen loppupäässä, talossa numero 174.
Olen reissannut Leningradiin ja Pietariin bussilla, junalla ja henkilöautolla, mutta nyt heinäkuussa kuljin matkan ensimmäistä kertaa laivalla.
Kaikki laivat ovat naisia ja Princess Maria, meidän purtemme, oli keisarinna Maria Fjodorovnan kaima. Aleksanteri III:n, vanhan sotanorsun, kaunis puoliso oli kotoisin Tanskan hovista, mutta tyttövuosina hänet tunnettiin prinsessa Dagmarina eikä suinkaan Mariana.
Satamaan lähtiessä bongasin Kazanin katedraalin nurkalta taksikuskin, joka kutsui purttamme Santa Mariaksi ja piti – näin ainakin käsitin – Princess Mariaa taivaan kuningattarena.
Kronstadtin kaupungissa ja sen absurdilla padolla olen käynyt, mutta Suomenlahden pohjukan keinotekoiset saaret, merilinnakkeet, bastionirintamat, patterit, vesiväylien esteet, Fort Totleben, Fort Obrutšev, Fort Pavel, Fort Aleksandr, Fort Kronšlot – tai paremminkin niiden jäänteet – näyttivät paluumatkan iltavalaistuksessa niin merkillisiltä, että luulin näkeväni harhoja.
Mietin kotona, mihin kummaan Fort Totlebenin nimi liittyi, ja toden totta, kenraali ja sotilasinsinööri Eduard Totleben ei ollut vain Sevastopolin ja Plevnan sankari, vaan 1860- ja 70-luvulla myös Viipurin Patterinmäen linnoittaja.
Kenraalin saksalaislähtöinen sukunimi oli alkuaan Tottleben, mutta kun venäläisestä versiosta putosi yksi t-kirjain pois, makaaberina tuloksena oli ”Kuollut henki” tai peräti ”Kuollut elämä”.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 
