Pintaa syvemmältä
Turkin vt. pääministeri Ahmet Davutoğlu kiitti sunnuntain ylimääräisten parlamenttivaalien jälkeen hallituspuolue AKP:n äänestäjiä, lähes puolta kansasta. Hän tähdensi, että puolue ei koskaan ole sulkenut ketään ulkopuolelleen, ”vaalien voittaja on koko kansa”. Tällä lauseella hän osoitti, ettei ymmärrä demokratiasta paljoakaan. Vaaleissa on voittajia ja häviäjiä. Ellei sitä myönnä, mitätöi häviäjän kannan, eikä tämä ole mitään jalomielisyyttä.
Tämän osoittaa myös vaalien tausta. Kesäkuun alussa pidetyissä normaaliaikaisissa parlamenttivaaleissa islamistinen AKP menetti enemmistönsä, joka sillä oli ollut vuodesta 2002 mahdollistaen yksipuoluehallituksen enimmäkseen Recep Tayyip Erdoğanin johdolla.
Koalitiohallituksen muodostaminen ei onnistunut – muut puolueet eivät pystyneet sopimaan keskenään, eikä Erdoğan halunnut päästä ketään muuta jakamaan valtaa. Varsinkaan hän ei halunnut päästää hallitukseen sellaista puoluetta, joka olisi ryhtynyt penkomaan joulukuun 2013 lahjontaskandaalia. Siinä useat ministerit ja Erdoğanin perheenjäsenet jäivät kiinni satojen miljoonien hämäräkaupoista. Osittain tästä syystä nykyisin presidenttinä toimiva Erdoğan ilmeisesti haluaa pysyä vallassa kuolemaansa saakka.
Terävänä strategina Erdoğan ryhtyi kiristämään tilannetta maassa.
Erdoğanin taktikoinnin tuloksena kesäkuun hallitusneuvottelut jäivät tuloksettomiksi. Sen sijaan järjestettiin uudet vaalit, joissa AKP sai viisi miljoonaa ääntä lisää ja ehdottoman enemmistön parlamentissa.
Mitä oli tapahtunut? Turkin poliittinen ilmapiiri oli muuttunut viidessä kuukaudessa. Touko-kesäkuussa oli ”kevättä ilmassa”, uskottiin, että myös Turkki voisi kehittyä, tulla demokraattisemmaksi. Oli jopa sellaista tunnelmaa kuin Gezin puiston mielenosoitusten aikoihin kesällä 2013: huomattiin että ”toisinajattelijoita” oli paljonkin.
Mutta terävänä strategina Erdoğan ryhtyi kiristämään tilannetta maassa, ja kiristyi se muutenkin, varsinkin Isis-ryhmän eli Islamilaisen valtion toimesta. Ryhmä oli ilmeisesti kolmen pommihyökkäyksen takana, jotka tappoivat yli 130 ihmistä, enimmäkseen kurdeja. Ilmapiiri muuttui optimistisesta pessimistiseksi, kaivattiin turvallisuutta ja vakautta. Sitä tarjosi AKP.
Etyjin lähettämän vaalitarkkailijaryhmän johtaja, sveitsiläinen Andreas Gross, totesi Hürriyet Daily News -lehdelle olevan varsin outoa, että Turkin tiedustelupalvelut eivät olisi tienneet pommisuunnitelmista. Ne pääsivät kuitenkin toteutumaan. Gross sanoi, että ilmapiirin kiristyminen ei kokonaan johtunut AKP:n toimista, mutta hyvin suurelta osin. Puolue käytti myös kurdijärjestö PKK:n virheitä hyväksi.
Tämän tuloksena vaalit käytiin pelon ja vastakkainasettelun ilmapiirissä. Tunnelma tiivistyi viimeisen 2–3 viikon aikana – pelko ja huoli turvallisuudesta kasvoivat. Varsinkin kurdeja lähellä oleva HDP-puolue joutui kärsimään tästä. Äärikansallismielinen MHP-puolue taas menetti paljon ääniä, koska AKP omaksui samanlaisen ohjelman.
Grossin mukaan Erdoğan tiesi, että ”mitä enemmän ihmiset pelkäävät, sitä enemmän he kaipaavat auktoriteetteja”. Tätä käytettiin suruttomaksi hyväksi. Gross tähdensi myös, ettei toista mieltä olevia pidä katsoa vihollisiksi. ”Tällä hetkellä heitä kaikkia pidetään vihollisina”, hän sanoi kehottaen Erdoğania ryhtymään taas tekemään työtä kurdisovun puolesta.
Tilanteen muuttumisen huomaa myös parlamentin kokoonpanossa: naisedustajien osuus on nyt vain 15 prosenttia, kun se kesäkuussa oli 18 prosenttia.
Turkin poliittiseen ilmapiiriin on jäänyt enemmän vanhahtavia jäänteitä kuin ulkopuolinen arvaisikaan. Riitta Cankoçak, alun perin suomalainen kirjailija, joka on pitkään asunut Turkissa ja julkaissut kirjoja turkin kielellä, on liikkunut paljon maan kirjallisissa ja vasemmistolaisissa piireissä. Hänen mielestään marraskuun vaalien pääkysymys oli demokratia.
– Tärkein puoli siinä oli kurdikysymys, jossa yritettiin luoda kolmantena vaihtoehtona toimiva tie rauhaan, siis ulottuvuus, joka ottaisi etäisyyttä sekä valtion että PKK:n väkivaltaisuuksiin. Toinen ratkaiseva kysymys on uusdemokraattisen liikehdinnän tuoma pelon ilmapiiri. Tämä tuli tuoreena esiin kun kylmän sodan vanhat osapuolet, länsi ja Venäjä, yrittivät luoda uutta suhdetta Turkkiin. Kansallismieliset haistoivat demokratian tuoman vaaran ja antoivat äänensä AKP:lle, ja HDP:n piirissä toimivat kurditkin pelästyivät epästalinistista ilmapiiriä ja sielläkin oikeisto liittyi uskonnollisten kanssa demokraatteja vastaan.
– Kolmas ja hyvin hämmästyttävä tilanne vasemmiston kannalta tuli esiin valinnassa ortodoksisen marxismin ja uusdemokraattisen Frankfurtin koulukunnan epämääräisen porukan välillä. Viikko ennen vaaleja hallitus julisti Fethullah Gülenin järjestön terroristijärjestöksi. Siinä yhteydessä tuntui siltä, että tämä järjestö koetaan suurimmaksi viholliseksi myös neuvostojuuristen vasemmistolaisten piireissä.
Tilanne tarjosi siis vielä kesäkuussa tilaisuuden rauhaan kurdialueilla, mutta se muuttui Cankoçakin mukaan kesän mittaan yhä monimutkaisemmaksi.
– Se hämmensi erityisesti HDP:n vasemmistolaisia. Ennen vaaleja käyty kädenvääntö PKK:n terroristien ja AKP:n diktaattorien välillä loi käsinkosketeltavan ja painostavan pelon tunnelman. Väsynyt Turkin kansa antoi Turkin kansallispäivän jälkeisenä päivänä äänensä AKP:lle.
Tämä merkitsi samalla voittoa uskonnollisille.
– Teokratia on nyt konkreettisempaa kuin demokratia. Allah-sanaa toistellaan puheissa ja huudellaan kaduilla. Pelon ilmapiiri on politiikkaan sisäistetty systemaattinen käytäntö. Ihmisiä kytätään, postia luetaan, Facebook luetaan. Ihmisillä on tunne, että heitä pidetään potentiaalisina terroristeina tai vihollisina, jos pyrkivät muodostamaan omia mielipiteitä.
Vaalit näyttivät äänestäjien jakautuneen kahteen yhtä suureen blokkiin: demokraattiset ja antidemokraattiset voimat.
– Hiukan traagista on, että molempien lohkojen avainsana on ”kansa”. Se lohko, joka puoltaa demokraattista käsitystä, on länsimaiseen tapaan sitä mieltä, että kansan kanssa tulee yhdessä tuottaa politiikkaa ja muutakin yhteiskunnallista kehitystä pitää tuottaa yhdessä kansan kanssa, sanoo Cankoçak.
– Antidemokraattinen käsitys taas muistuttaa, ainakin jossain mittakaavassa, klassista ortodoksista Marx-tulkintaa, jossa koulutetut tai ”moderni” aristokratia eli yläluokka, jolla myös on jonkinlainen byrokraattinen asenne vallankumoukseen, on oikeutettu ”sivistämään” kansaa, muokkaamaan sitä oman oikeana pitämänsä oikeudenmukaisuuden nimissä.
– Surullista on, että molemmissa lohkoissa on ahkeria, hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka todella haluavat Turkin tulevan siihen pisteeseen, että demokratiaa voitaisiin ryhtyä kunnolla kylvämään, mutta he eivät voi sietää toisiaan, ovat jopa toistensa vihollisia.
– Mutta kaikki osapuolet ovat symbioo-sissa toistensa kanssa. Liberaalivasemmistolaiset, jotka aikoinaan pyrkivät tavoittelemaan poliittista päämääräänsä juuri AKP:n sisältä käsin, ovat tällä hetkellä puolueen suurin vihollinen, kun taas kansallismieliset näyttävät kykenevän yhteistyöhön islamistien kanssa.
– ”Turkkilainen karuselli” käy nyt niin kuumana, että se varmaan kohta irtoaa sijoiltaan ja lentää avaruuteen! summaa Riitta Cankoçak.
uutiskirje 
