Kreikan parlamentti päättää moskeijan rakentamisesta ja avaamisesta Ateenaan.
Moskeijaa kannattavat puolueista muun muassa vasemmistolainen Syriza, keskusta-oikeistolainen Uusi demokratia ja kommunistinen puolue. Moskeijaa vastustavat muun muassa äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto ja oikeistolainen Itsenäiset kreikkalaiset, joka on Syrizan hallituskumppani.
Syrizaa edustava opetusministeri Nikos Filis varoitti moskeijan puutteen voivan johtaa maan muslimiväestön radikalisoitumiseen. Moskeijan puuttuessa moni kellari on muutettu epäviralliseksi moskeijaksi.
Ehdotuksen mukaan moskeija rakennettaisiin alueelle, joka kuului aiemmin Kreikan armeijan laivastolle. Ympäristöministeriön laskelmien mukaan valtio laittaisi moskeijan rakentamiseen 946 000 euroa.
Kreikka päätti moskeijan rakentamisesta julkisella rahalla vuonna 2006. Moskeijaa ei ole rakennettu, koska projektista tehtiin useita valituksia oikeuteen.
Moskeijan mahdollisen rakentamisen on sen jälkeen estäneet Kreikan talouskriisi ja äärioikeiston nousu.
Ateenassa vanha moskeija
Ateena on Euroopan viimeinen pääkaupunki, jossa nykyään ei ole virallista, avointa moskeijaa.
Ateenassa on toiminut moskeija. Fetihién moskeija on rakennettu laskutavasta riippuen joko 1400-luvulla tai 1600-luvulla. Nykyisestä Kreikasta tuli osa Osmanien valtakuntaa 1450-luvun puolivälin tienoilla.
Moskeijan minareetti poistettiin 1800-luvulla, kun Kreikka oli jo itsenäistynyt.
Nykyään rakennus toimii arkeologisen aineiston säilytyspaikkana. Aiemmin rakennusta on käytetty myös sotilasvankilana, varuskuntana ja sotilasleipomona.
Turkki on vaatinut moskeijan uudelleen avaamista.