Viimeinen sana
Tästä ei ole tutkittua tietoa, mutta nykyään yhtä luotettavana pidetty mutu riittää: suomalaisen miehen geneettiseen koodiin on kirjattu, että viimeistään viisikymppisenä alkaa sotahistoria kiinnostaa.
Suomi taisteli talvisodassa oikealla, jatkosodassa väärällä ja Lapin sodassa taas oikealla puolella. Suomen selviäminen itsenäisenä ja miehittämättömänä maana on ihme. Se oli myös välttämätön edellytys hyvinvointivaltion kehittämiselle. Vaihtoehtoon voi tutustua Suomenlahden vastarannalla.
Meitä vähintään viisikymppisiä isiä ja vaareja tässä maassa riittää, siksi isänpäivän lähestyminen on vuosikymmenestä toiseen sotakirjojen kulta-aikaa.
Talvisota on luultavasti Suomen tutkituin yksittäinen asia, mutta uusia näkökulmia riittää ja tulkintoja syntyy. Neljä vuotta sitten Suomen tunnetuimmaksi historioitsijaksi noussut Teemu Keskisarja mursi myyttiä Raatteen tiestä. Enemmän kuin Suomen suursaavutus, oli Raatteen tien ihme todiste puna-armeijan koulutuksen ja kaluston kelvottomuudesta, hän kirjoitti kirjassa Raaka tie Raatteeseen.
Tänä syksynä toimittaja Antti Hietalahti esittää uuden tulkinnan talvisodasta kirjassaan Talvisodan salainen strategia. Hietalahden mukaan taustalla vaikutti Petsamon nikkeli. Hietalahden kirjasta laajemmin Kansan Uutisissa ensi viikolla.
Toinen ehtymätön aihe ovat kaukopartiomiehet, suomalaiset sissit, jotka koukkasivat syvälle vihollisen linjojen taakse tiedustelu- ja tuhoamistehtävissä.
Ensimmäinen kirja-aalto koettiin jo 1960-luvun alussa, jolloin niitä kirjoittivat Esa Anttalan kaltaiset veteraanit omien kokemustensa pohjalta. Uuden polven kirjailijoista Esa Siren on hyödyntänyt kaukopartioiden kokemuksia romaaneissaan. Fiktion puolelle siirtynyt Mikko Porvali on parhaiten tunnettu kaukopartioista kertovista tietokirjoistaan.
Erillinen pataljoona 4, tutummin kaukopartiot, oli pääesikunnan tiedusteluosaston alainen erillisyksikkö.
Patrik Berghäll nostaa uudessa kirjassaan Kuoleman porteilla esiin ilmavoimien lyhytaikaiseksi jääneen partiotoiminnan. Ilmavoimat tarvitsi ensikäden tietoa neuvostoliittolaisilta lentokentiltä siitä mihin ja millaisessa vahvuudessa vihollisen pommikoneet suuntaavat Suomeen.
Ylikersantti Antti Vorhon johtama neljän miehen partio teki kesällä 1942 kaukopartioiden pisimmän retken. Neuvostoliiton Sunajärveltä ilman ruokatäydennystä taivaltaneiden miesten retki NKVD:n takaa-ajamana kesti 56 vuorokautta.
Partioretket olivat raastavia pelon, nälän ja uupumuksen täyteisiä tehtäviä. Niillä viivytettiin ja heikennettiin vihollista. Tulosten avulla säästettiin omien verta. Kaikenlainen sodalla mässäily puuttuu uudemmista kirjoista. Ne ovat kunnioittavia muistomerkkejä nuorille miehille, joiden oli mentävä rajan taa, koska Suomi oli joutunut onnettomuuksista suurimpaan.
uutiskirje 