Viikko sitten lensin Kööpenhaminaan Nuorten Pohjoismaiden neuvoston kokoukseen ja haastoin itseni puhumaan ruotsia, neljättä oppimaani kieltä. Sen pohjalta pärjää myös norjan ja kirjoitetun tanskan kanssa joten kuten, joskin tärkeitä asioita käsitellessämme turvauduin toki tulkkaukseen.
Keskellä skandinaavisia kieliä pohdin myös Suomen asemaa kaksikielisenä maana sekä sitä, olisimmeko lainkaan osa Skandinaviaa tai Pohjoismaiden neuvostoa ilman ruotsinkielistä vähemmistöämme. Luulenpa, että olisimme paljon yksinäisempinä idän ja lännen välissä, erilaisia niin Baltiaan kuin Skandinaviaankin verrattuna.
Nuorten Pohjoismaiden neuvostossa käsittelimme muun muassa Tanskan konservatiivinuorten tekemän aloitteen, jonka mukaan sekä Suomen että Ruotsin tulisi liittyä sotilasliitto Naton jäseniksi. Aloite ei lopulta edennyt edes keskusteltavaksi, vaan kaatui äänestyksessä kahden kolmasosan enemmistöllä.
Viisain ratkaisu on pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana
Kuten Nato-jäsenyyttä aina, perusteltiin sitä tälläkin kertaa turvallisuuden lisäämisellä Itämeren alueella. Logiikka on vähintään mielenkiintoinen, ottaen huomioon itäisen naapurimme suhtautumisen kyseiseen sotilasliittoon ja sen laajenemispyrkimyksiin.
Suomen rooli kansainvälisessä politiikassa on ollut – ja tulee olla jatkossakin – rauhanvälittäjänä toimiminen ja kansainvälisten jännitteiden liennyttäminen, ei niiden lisääminen. Venäjän näkökulmasta Nato on sitä vastaan koottu liittouma ja kaikki Nato-maat ovat siten Venäjän vihollisia.
Ulkopolitiikassa ainoat vaihtoehdot eivät ole liittoutuminen Naton tai Venäjän kanssa, tai Natoa tai Venäjää vastaan. Suomen ja koko Itämeren alueen kannalta viisain ratkaisu on pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana ja huolehtia omasta riittävästä ja uskottavasta maanpuolustuksesta. Kannattaa myös pohtia, haluammeko olla osana liittoumaa, jonka jäsenenä on esimerkiksi ihmisoikeuksia loukkaava diktatorinen Turkki.
Kiinnostaisi tietää, mitä Suomen Nato-haukoille on luvattu vastikkeeksi isänmaan viemisestä osaksi USA:n johtamaa sotilasliittoa. Sanotaan, että Nato takaisi viidennen artiklansa mukaisesti Suomen turvallisuuden ulkoisen hyökkäyksen koittaessa. Kuitenkin Natossa painotetaan nykyään entistä enemmän sen kolmatta artiklaa, jonka mukaan jokainen maa on ensi kädessä itse vastuussa alueestaan. On vaikea nähdä, että Nato lähtisi avoimeen konfliktiin Venäjän kanssa vain Suomen vuoksi.
Mitä siis saisimme vastineeksi siitä, että lisäisimme Suomen ja koko Itämeren alueen epävakautta ja luopuisimme pitkästä neutraaliuden perinteestä?
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
uutiskirje 
