Sinulle tulee kaksi vierasta: Ensimmäinen vieras alkaa heti sisään päästyään särkeä astioita ja huonekaluja ja hakata ja raiskata lapsiasi. Toinen vieras sen sijaan on hyvin ystävällinen ja kohtelias, mutta lähdettyään hän jää väijymään talosi ulkopuolelle. Kun valot ovat sammuneet ja olet unten mailla, hän sytyttää talosi tuleen. Kumpi vieraista mahtoi olla mukavampi?
Suurin piirtein tällaisen valinnan edessä olivat marraskuun alussa ne yhdysvaltalaiset vasemmistolaiset, jotka olivat tarkkaan seuranneet USA:n ulkopolitiikkaa. Trumpin rasistiset ja sovinistiset puheet ovat tietenkin mahdollisimman kaukana useimpien vasemmistolaisten arvomaailmasta.
Toisaalta, eihän Clintonkaan ole mikään vasemmistolainen, ja hän ja hänen edustamansa demokraattien oikeistosiipi hyväksyvät käytännössä mitä räikeimmän köyhien värillisten syrjinnän ja vähävaraisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset. Kuitenkin sisäpoliittisessa tarkastelussa oli helppo päätyä pitämään Clintonia pienempänä pahana.
Ulkopolitiikassa tilanne on kuitenkin toinen. Obaman hallinnossa uuskonservatismia ja liberaalia interventionismia edustavilla haukoilla on ollut vahva asema. Kerran toisensa jälkeen nämä tahot ovat yrittäneet kammeta maan politiikkaa nykyistä vielä sotaisemmaksi, mutta toistaiseksi Obama on pystynyt pitämään ne aisoissa.
Clintonilla tällaisia pidäkkeitä ei hänen puheidensa perusteella ole. Myös Clintonin toiminta ulkoministerinä todistaa hänen sotavalmiuttaan: viimeksi paljastuneet sähköpostit vahvistavat aiemmat arvelut siitä, että vuonna 2011 Yhdysvallat lähti mukaan valtavia inhimillisiä kärsimyksiä aiheuttaneeseen Libyan sotaan nimenomaan Clintonin vaikutuksesta.
Clinton on kannattanut lentokieltoaluetta Syyriassa. Tämä kaunisteleva ilmaus tarkoittaa sitä, että USA alkaisi ampua Venäjän sotilaskoneita alas, siis käytännössä sotimista Venäjää vastaan. Tilanteen kärjistyminen Syyriassa johtaisi todennäköisesti samaan Ukrainassa. Euroopassa alkaisi sota kahden ydinasevaltion välillä, joista kumpikaan ei ole sulkenut pois ydinaseiden ensikäytön mahdollisuutta, ja joista kumpikin on laskenut ydinsodan psykologista kynnystä kehittelemällä ”pieniä” ja ”tarkkoja” ydinaseita.
Clintonin valinta olisi siis saattanut johtaa ydinsotaan. Ehkä myös Trumpin valinta johtaa siihen: hänhän on muun muassa kysynyt, miksei ydinaseita käytetä, jos niitä kerran on. Mutta joka tapauksessa hänen puheensa Venäjän suhteen ovat olleet ratkaisevasti vähemmän sotaisia kuin Clintonin. Mutta vaikka Trumpin ansiosta ydinaseet eivät tappaisi meitä, hän näyttää Clintonia paremmin pitävän huolta siitä, että ilmastokatastrofi tuhoaa maapallon sellaisena, kuin olemme sen oppineet tuntemaan.
Pakko valita republikaanisen ruton ja demokraattisen koleran välillä kertoo siitä, että sekä tasa- että kansanvalta loistavat USA:ssa poissaolollaan. Mutta pyrkimys oikeuttaa Yhdysvaltain plutokratia demokratia-sanalla ja sen kaaosta, hävitystä ja kuolemaa levittävät interventiot ”demokratian tuomisella” kertoo myös aidon demokratian valtavasta kannatuksesta eliitin ulkopuolella olevien miljardien ihmisten keskuudessa.
Olli Tammilehto
Raasepori
uutiskirje 
