ELOKUVA
Sympaattinen ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist nousee muistettavasti tutkivien journalistien kaikkien aikojen kärkikaartiin menestysjännärissä Tyttö joka leikki tulella (2009).
Vakavassa leikissä siirrytään ajassa taaksepäin 1900-luvun alun Tukholmaan, ja nyt otetaan rauhallisemmin.
Elokuvaa värittävät konstailematon tyylitietoisuus ja hillitty tunteiden palo.
Nyqvist näyttelee kaupungissa ilmestyvän Nationalbladetin päätoimittajaa. Tällä on kiintoisaa sanottavaa uudelle nuorelle alaiselle erinäisistä elämän perusteista, joista hän itse on jäänyt paljolti paitsi. Ne koskevat rakkautta, vaimoa, perhettä ja lapsia.
Miespäähenkilö Arvid (Sverrir Gudnason) päätyy onnekkaan sattuman turvin ja päätoimittajan suosiollisella myötävaikutuksella lehtensä kulttuuripuolen senttariksi. Ennen sitä tapahtuu kohtaaminen, joka ravisuttaa molempien osapuolten tuntoja.
Naispäähenkilö Lydia (Karin Franz Körlof) on tunnetun taiteilijan tytär, Arvid vaatimattoman maanviljelijäperheen kaupunkiin muuttanut jälkeläinen. Kaksikon kohdalla luokkakuilu näyttää leijonankyntensä, mutta varsinainen draama on silti vasta alkutekijöissään.
Vakava leikki on reilun vuosikymmenen kattava kronikka. Se etenee romaanin lukuja muistuttavien, väliotsakkeilla eroteltujen jaksojen puitteissa.
Elokuvan fiksusti ja luontevasti ajan hengen tavoittava vanhahtavuus ei typisty pintaliitoisen ”kirpeänsuloiseksi” haikailuksi kadonneen ajan perään. Menneen maailman henki elää aitona yhtä hyvin ihmiskuvauksessa kuin lavasteiden ja puvustuksen avulla luodun nautittavan epookinkin kautta.
Pintaan nousee monia perustavanlaatuisia ihmissuhteita liikuttavia juttuja. Henkilöt joutuvat hyvinkin vaativien haasteiden eteen.
Leffan parissa on hyvä muistaa, että siinä kuvatut rakkaus-, avio- ja perhesuhteet nousevat aivan toisesta tapakulttuurista kuin meidän aikamme pohjolassa. On oltava hyvin varovainen, jos miehen ja naisen suhteeseen liittyy jotain vähänkin intiimiä.
Vakava leikki on sidottu tiukasti kuvatun aikakauden sosiaalisiin raameihin. Henkilöjännitteiltään ja tematiikaltaan moniulotteisen tapainkuvauksen ja ihmissuhdedraaman ydin on historiallisesti huomionarvoinen. Erityisen kiinnostava aihepiiri liittyy naisen ja äidin osaan patriarkaalisen komennon puristuksessa.
Tässä suhteessa Pernilla Augustin henkilöohjaus on vahvoilla, siinä on vivahdeherkkyyttä ja asianmukaista sävykkyyttä. Näyttelijäkollektiivin piristeenä ovat monet sivuroolien vanhemmat dynamot, joista eräiden kautta leffasta löytyy myös raikasta huumoria.
Vakavaa leikkiä värittävät konstailematon tyylitietoisuus ja hillitty tunteiden palo. Ruotsalaisfilmi on varman päälle tehty, omilla ehdoillaan antoisa ja viihdyttävä kirjallisuusfilmatisointi, kelpo skandinaaviskaa vaikkapa englantilaisten historiallisten tv-draamojen ystäville.
Pohjana olevan romaanin kirjoittajalle, ruotsalaisen 1900-luvun kirjallisuuden merkittävälle klassikolle Hjalmar Söderbergille, on erään osuvan luonnehdinnan mukaan ominaista tietty eroottinen pessimismi.
Tästä Vakavassa leikissä on paljolti myös kysymys, mutta pientä valoakin on luvassa erään loppupuolen kohtauksen merkeissä. Siinä pitkän linjan poikamiehen esittämä lounaskutsu menee selvästikin oikeaan osoitteeseen.
VAKAVA LEIKKI (Den allvarsamma leken, Ruotsi 2016). Ohjaus: Pernilla August. Käsikirjoitus: Lone Scherfig. Perustuu Hjalmar Söderbergin vuonna 1912 ilmestyneeseen romaaniin. Pääosissa: Sverrir Gudnason, Karin Franz Körlof, Michael Nyqvist. Ensi-ilta 2.12.
uutiskirje 
