Viikkolehdessä 27.1. vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson esitteli puolueen monipuolista kunnallisvaalien ohjelmatyötä ja nosti yhdeksi suosikikseen sosiaalisen luototuksen esimerkiksi yllättävien isojen terveydenhoitomenojen maksamisessa. Sosiaalinen luototus nousee ajoittain keskusteluun merkittävänä sosiaalisena innovaationa. Kymmenen vuoden luototuksen jälkeen on tutkittua tietoa vuodelta 2013 (Raportteja ja muistioita, STM: 2015: 15).
Sosiaalinen luototus oli käytössä 29 kunnassa vuonna 2013. Näissä kunnissa asui 44 prosenttia maamme väestöstä, 2,4 miljoonaa asukasta, joista täysi-ikäisiä oli 2 miljoonaa. Tuona vuonna sosiaalisia luottoja myönnettiin 1 053 kappaletta ja hylättiin 349 hakemusta. Monessa kunnassa ei laadittu lainkaan sellaisia hakemuksia, joista tiedettiin, että ne ilman muuta hylätään, eikä niitä siten tilastoitukaan. Tärkein syy lainahakemusten hylkäämiselle oli lainan takaisinmaksukyvyn puuttuminen. Luoton saajista 40 % oli opiskelijoita, 34 % palkansaajia, 15 % eläkeläisiä, 11 % työttömiä ja muita. Opiskelijat käyttivät luottoa pääasiassa maksaakseen luottotietonsa puhtaiksi, jotta saisivat takausoikeuden opintolainalle.
Sosiaalista luottoa myönnettiin vuonna 2013 yhteensä 3,654 miljoonaa euroa, keskimäärin luotto oli 3 470 euroa. Näyttää siltä, että sosiaalisen luototuksen jääminen marginaaliseksi taloudellisen tuen muodoksi johtuu hakijoiden liian pienistä tuloista.
Turun kokoisessa kaupungissa (185 000 asukasta) luottoa myönnettäisiin alle sata kappaletta vuodessa. Määrä on huomattavan pieni, kun sitä vertaa toimeentulotuen saajiin, joita Turussa oli vuonna 2014 lähemmäs 9 000 kotitaloutta, joissa asui vajaa 14 000 henkilöä ja joille kotitalouksille myönnettiin toimeentulotukea keskimäärin 2 500 euroa vuodessa. Pitäisin epäonnistuneena ajatusta maksaa vähävaraisten yllättäviä terveydenhoitomenoja velalla, toimeentulotuki on fiksumpi tapa.
Markku Alin
sosiaalityöntekijä
Turku
uutiskirje 
