Terveydenhuoltolain muutos, jolla keskitetään sairaanhoitoa ja erityisesti päivystystä (”keskittämislaki”), hyväksyttiin joulukuussa 2016 vähäisen keskustelun jälkeen. Suurin julkinen keskustelu käytiin Vaasan keskussairaalasta ja ruotsinkielisten mahdollisuudesta saada palveluja.
Suomen sairaanhoito perustuu porrastukseen. Kapeaa erityisosaamista tai kalliita toimintoja vaativia potilaita ja hoitoja on siirretty alemmalta erikoistumisen tasolta ylemmälle. Lisäkeskittämistä on perusteltu suuruuden ekonomialla ja laadun parantamisella. Molempien perusteluiden pätevyys riippuu sairaudesta, tilanteesta ja paikallisista olosuhteista. On mahdollista, että suurissa hoitopaikoissa kustannukset ovat pienempiä – jos unohdetaan potilaiden, hoitohenkilöstön ja epäsuorat kustannukset.
Laadun parantamisen suhteen näyttöä on kirurgiasta ulkomailta, mutta vain itse leikkauksista. Ei ole väestöpohjaisia tutkimuksia tai sellaisia, jossa olisi huomioitu vaiheet ennen ja jälkeen leikkauksen. Suomesta on tietoa synnytyksistä: tieto ei tue synnytysten lisäkeskittämistä.
Etäisyyden vaikutus voi olla huomattava myös hoitokäytäntöihin.
Mitä keskittämisessä tulisi huomioida? Ensinnäkin: sairaala on kokonaisuus, ja tulisi huomata lopetettavan toiminnan vaikutus muuhun toimintaan. Esimerkiksi kirurgian lopettaminen vaikuttaa mahdollisuuteen (ja hintaan) hoitaa synnytyksiä. Hoitoketjut voivat muuttua. Esimerkiksi ennen leikkausta on yleensä erikoisosaamista vaativa diagnosointi- ja seurantavaihe. Samoin jälkihoito voi vaatia erikoisosaamista. Jos leikkaustoiminta sairaalassa loppuu, myös nämä toiminnot loppuvat tai siirtyvät vähemmän osaavien käsiin.
Toiminnan kaventuminen sairaalassa voi johtaa vaikeuksiin rekrytoida hyviä asiantuntijoita. Parhaiten liikkuvia ovat nuoret, usein erikoistumattomat, joilla on vähiten kokemusta. Kuitenkin kauempana sijaitsevissa ja pienemmissä hoitopaikoissa tarvitaan kokeneita lääkäreitä, jotka tulevat paremmin toimeen itsenäisesti.
Toiseksi: keskittämisessä tulisi huomioida vastaanottavan sairaalan tilanne. Nykyinen erikoissairaanhoito perustuu porrastuksiin. Jos kaikki potilaat seulomatta siirretään ylemmälle tasolle, erityistä huomiota vaativat voivat hukkua joukkoon. Joillain paikkakunnilla vastaanottavan sairaalan käyttökelpoiset toimitilat eivät riitä. Lisäksi suuri osa sairaaloista on suurten peruskorjausten alla tai tarpeessa. Väistötilat vähenevät. Se on ongelma, jos tapahtuu jotain yllättävää.
Nopeat keskittämispäätökset voivat johtaa lääkäri- ja hoitohenkilökunnan puutteeseen. Kun pienempiä hoitopaikkoja suljetaan, kestää aikansa, ennen kuin niiden henkilökunta on rekrytoitunut vastaanottavaan sairaalaan. Keskittäminen lisää ainakin aluksi lääkäreiden ja mahdollisesti myös hoitohenkilökunnan työmatkojen pituutta ja aikakustannuksia.
Kolmanneksi: pitkät etäisyydet lisäävät potilaan ja yhteiskunnan matkakustannuksia. Matkakustannusten lisäksi pitkät etäisyydet aiheuttavat aikamenetyksiä, huollettavien hoidon järjestelyjä ja mahdollisiin äkillisiin lähtöihin varautumista. Turvallisuuden tunne voi vähentyä. Vanhuksilla turvallisuuden (tunteen) väheneminen voi vaikuttaa kotona asumisesta luopumiseen.
Lisäksi jos hoitopaikkaan on pitkä tai kallis matka, potilaat voivat viivytellä hoitoon lähtemisen päätöstä. Äkillisissä vaikeissa tilanteissa pitkä aika lähtemispäätöksestä hoitopaikkaan pääsemiseen voi vaarantaa terveyden.
Etäisyyden vaikutus voi olla huomattava myös hoitokäytäntöihin: hoitoa tehdään ennakoivasti ja vähemmällä tutkimisella, päätöksiä voidaan aikaistaa, jaksottaisia hoitoja voidaan välttää, hoitoja tehdään varmuuden vuoksi, ja seuranta hoitona vähenee; osa näistä vaikutuksista voi toki olla positiivisia.
Neljänneksi: yhteiskunnan kustannukset lisääntyvät hukkainvestointien vuoksi. Joitain tiloja ja laitteita voidaan myydä tai vuokrata esimerkiksi yksityisille toimijoille. Jotkut lopettavien sairaaloiden paikkakunnilla asuvat lääkärit ovat esittäneet vaihtoehdoksi yksityiselle sektorille siirtymisen. Keskittämislain seurauksena saamme ehkä kirurgiaan lisähajotusta.
Viidenneksi: terveydenhuollon ja sosiaalihuollon päivystyksiä järjestetään yhteisissä yksiköissä. Sosiaalipäivystys edellyttää usein ammattilaisen menoa asiakkaan luo eikä asiakkaan tulemista päivystyspisteeseen. Keskittäminen voi hidastaa sosiaalipäivystyksen reagointikykyä tai irrottaa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon päivystykset toisistaan.
Keskittämislailla on paljon aikomattomia vaikutuksia, ja niistä olisi pitänyt keskustella ennen lain hyväksymistä. Asetus, jolla tarkemmin määritellään, mitä keskittäminen käytännössä tarkoittaa, on tekeillä.
Huonoja lakeja voi muuttaa. Keskittäminen vaatii kunnollisen valmistelun. Valmistelun aikana löytynee asioita, joita kannattaa keskittää, ja asioita, joita tulee hajasijoittaa lisää.
Kirjoittaja on juuri eläkkeelle siirtynyt tutkimusprofessori Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
uutiskirje 