Sote-uudistus vaarantaa YK:n vammaissopimuksen

Sote-uudistuksen pitäisi yhtenäistää hoitoketjuja, mutta vammaisten kohdalla tilanne saattaa kääntyä täysin päinvastaiseksi.

– Sote on hyvin monimutkainen. On täysin mahdollista, että nykyinen hankala ja hajanainen hoitoketju muuttuu vielä hajanaisemmaksi. Myös asiakasmaksut ja niiden nouseminen pelottavat. Mitä tapahtuu hoidon laadulle ja miten asumispalveluyksiköissä eläville käy. Monet heistä kyselevät, saavatko he jatkaa asumistaan nykyisissä paikoissa vai pakotetaanko heidät muuttamaan, Elina Nykyri kertoo.

– Suurin ongelma on kilpailuttaminen. On pelottavaa ajatella, mitä se tarkoittaa vammaisten, vanhusten ja harvinaissairaiden kannalta, hän jatkaa.

Nykyri on Vasemmiston valtakunnallisen vammaistyöryhmän jäsen. Ryhmä valmistelee puolueelle vammaispoliittista ohjelmaa ja ottaa kantaa sote-uudistukseen.

Kustannukset nousevat

Valtion kustannuksia pienennettäessä asiakasmaksujen nousu on hyvin todennäköistä.

– Palvelujen toteuttaminen on kalliimpaa yksityisten palveluntarjoajan kautta, joten asiakasmaksut nousevat vääjäämättä. Tulevaisuudessa palveluihin budjetoitavaa rahaa hallinnoi täysin valtio. Ohjaako se tarpeeksi palveluja niitä tarvitseville ja miten raha jakautuu eri maakuntien välillä?

Uudistus tuo tullessaan noin kahden miljardin lisäkulut tietoteknisten uudistusten ja henkilöstön palkkojen muodossa.

– Siitä seuraa paine säästää varsinaisista palveluista. Todennäköisintä on, että säästetään juuri niiltä jotka eniten palveluja tarvitsevat, vaikka säästämisen varaa ei enää ole. Tällä nykysysteemilläkin on paljon tekemistä hoidon laadussa, Nykyri huomauttaa.

Pelkona on, että palvelun laatu kärsii. Arvoitus on myös saako lääkärin, joka on oikeasti perehtynyt vammaisten asioihin.

– Valitaanko tulevaisuudessa aina halvin mahdollinen hoito, eikä ajatella osaako palveluntuottaja antaa tarvittavaa hoitoa? Valvotaanko palvelunlaatua mitenkään maakunnan taholta? Jos mennään palveluseteleihin tai henkilökohtaiseen budjetointiin, nousevatko asiakkaan omat kulut? Nykyri pohtii.

Vammaiset on unohdettu

Valinnanvapaudesta puhuttaessa on unohdettu muun muassa esteettömyys. Vammaisten pitää itse selvittää palveluntarjoajaa valittaessa tarjotaanko palveluja esteettömissä tiloissa.

– Ei esteettömyyttä ole mietitty varmaan ollenkaan. Muutenkin tuntuu siltä, ettei vammaisten asemaa ole mietitty. Nykyinen yhdenvertaisuuslaki velvoittaa, että paikkojen pitäisi jo nyt olla esteettömiä, mutta ei tämä käytännössä toteudu.

Suomi ratifioi viime kesänä YK:n vammaissopimuksen kymmenen vuoden väännön jälkeen. Kyseessä on vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Sote-uudistus kuitenkin uhkaa sopimuksen toteutumista.

– Ratifioinnin esteenä oli se, ettei Suomi täyttänyt YK:n asettamia ehtoja. Sopimusta ei haluttu vahvistaa, ettei tule velvoitteita parantaa asioita. Tällä hetkellä merkit ovat sen suuntaisia, ettei vammaissopimusta aiota noudattaa. Avustajatunteja on jo vähennetty ja mietitty, miten vammaisilta voidaan säästää.

Jo nyt vammaiset, vanhukset ja harvinaissairaat joutuvat taistelemaan palveluistaan ja hakemaan niitä usealta taholta, kuten kunnalta, erikoissairaanhoidosta ja Kelalta. Palveluverkosto on hajanainen, eikä tieto kulje paikasta toiseen.

– Samaa palvelua joutuu anomaan yhä uudestaan. Sote ei tule vähentämään byrokratiaa tai helpottamaan tiedonkulkua vaan päinvastoin. Mukaan tulee maakunta ja lisäksi mahdollinen yksityinen palveluntuottaja, Nykyri huomauttaa.

Sote eriarvoistaa

Maakunnat ja niiden tarjoamat palvelut ovat niin erilaisia, että alueiden välinen eriarvoisuus kasvaa.

– Saavatko muutkin kuin rikkaat oikeasti valita palveluntarjoajan? Jos on paljon palvelua tarvitseva asiakas, niin onko sitä valinnanvapautta ollenkaan, Nykyri pohtii.

Avoin kysymys on myös se, kuka valvoo palvelun laatua ja sitä, ettei yksityinen palveluntarjoaja valikoi potilaitaan.

– Yksityinen palveluntarjoaja voi sanoa potilaalle, ettei heillä ole aikaa ottaa potilasta. Näin on tapahtunut jo Kelan kuntoutuksessa, jossa paikka on voinut kieltäytyä ottamasta potilasta vastaan aikapulaan vedoten. Todennäköisesti palveluntarjoajat tulevat valikoimaan asiakkaansa. Paljon palveluja tarvitsevat jäävät maakunnan tuottaman palvelun varaan, jota maakunnilla ei välttämättä ole edes tarjota.

On täysin mahdollista, että kehitysvammapalvelut heikkenevät maakuntiin siirtyessä. Yksityisellä sektorilla ei ole kokemusta kehitysvammaisten tarvitsemista palveluista. Uudistusta suunnitellessa on myös unohdettu, että kehitysvammaisille on tärkeää saada pitää tutut hoitajat ja lääkärit.

– Valinnanvapautta ja itsemääräämisoikeutta on mainostettu tosi paljon, mutta tuntuu hurjalta, että palveluntuottajaan pitää sitoutua vuodeksi. Mitä tapahtuu, jos yhteistyö paikan kanssa ei toimikaan?

Toinen mietityttävä asia on, pitääkö kaikki tarvittavat palvelut anoa uudelleen.

– Siitä voi tulla aikamoinen kaaos varsinkin alkuvaiheessa. Suurena pelkona on, että siitä tulee samanlainen farssi kuin toimeentulotuen siirtymisestä Kelalle.

Vammaisista palveluntarjoajia

Vammaisjärjestökentässä on pidetty tulkinnanvaraisena sitä, mahdollistavatko palvelujen järjestämistä ja tuottamista koskevat säännökset henkilökohtaisen avun työnantajamallin. Käytössä oleva malli eroaa muista sosiaalipalveluista sen vuoksi, että vammainen toimii työsopimuksen perusteella avustajansa työnantajana.

– Se on ainakin meille ollut tosi toimiva. On saatu itse valita juuri meille sopiva avustaja. Työnantaja-auktoriteetti takaa sen, että pystyy sanomaan, mitä milloinkin tehdään.

Sote-uudistuksessa on myös väläytelty, että työnantajana toimivan vammaisen pitäisi rekisteröityä palveluntuottajaksi.

– Oltaisiinko me sitten yrittäjiä, kun työllistetään avustajia? Mikäli näin tapahtuu lisää se byrokratian määrää entisestään, lisäksi pitäisi pystyä hoitamaan verotusasiatkin.

Uudistusta tarvitaan

– Sosiaali- ja terveyspuoli tarvitsee uudistusta, mutta nyt pitäisi ottaa lisää aikaa ja edetä pieni askel kerrallaan. Tehdä kokeiluja ja kuunnella eri järjestöjä sekä asiakastahoja.

Esimerkiksi Uudenmaan maakuntasuunnittelussa ei ole mukana lainkaan hoitajia tai asiakkaita. Sosiaalipalvelun puolta ei ole varsinaisesti mietitty, vaikka se on vammaisten kannalta todella tärkeää.

– Tulevaisuudessa pitäisi tehdä asiakkaille selkeitä suunnitelmia siitä, mitä palveluita he tarvitsevat. Itse toivoin, että pysyttäisiin nykyisen kaltaisessa systeemissä, kunhan päätöksiä tehtäisiin joustavasti ja annettaisiin tarpeeksi avustajatunteja. Sekin pelottaa, aikooko maakunta vielä niitäkin vähentää.

Henkilökohtainen apu supistuu

Sote-uudistuksen valinnanvapausmalli herättää kysymyksiä palvelujen alueellisen käytettävyyden suhteen etenkin henkilökohtaisen avun kohdalla. Nykytilanteessa henkilökohtaisen avun saatavuus vaihtelee runsaasti.

Sote-uudistuksessa saatavuus jää maakuntien päätösten ja markkinoiden muodostumisen varaan. Vaikuttaa siltä, ettei henkilökohtaisen avun saanti paranisi ainakaan kaikilla alueilla.

Sote-uudistus tuo myös muita ongelmia henkilökohtaisen avun käyttöön. Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu on kotiin vietävä palvelu. Sote-uudistuksen myötä maakunnan liikelaitoksella ei olisi velvollisuutta tuottaa kyseistä palvelua maakunnan ulkopuolelle.

Palvelun tulee kuitenkin edistää vammaisen oikeutta liikkua ja elää yhdenvertaisesti, siksi henkilökohtaisen avun pitää toteutua asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan eri kohteissa. Palvelua pitää voida käyttää muun muassa työssä, opiskelussa sekä matkustaessa kotimaassa ja ulkomailla.