Mauno Koiviston toisen hallituksen kulttuuriministerinä 1979–1982 toiminut Kalevi Kivistö muisteli perjantaina kuollutta presidenttiä Facebook-kirjoituksessaan. Kummatkin olivat sosiologeja ja tapasivat ensi kerran jo vuonna 1964 sosiologipäivillä.
”Koivisto viritti samoihin aikoihin keskustelua vasemmiston yhteistyöstä, josta me nuoren polven vasemmistolaiset olimme innostuneita. Tshekkoslovakian miehitykseen reaktiomme oli sama ja voimakkaan kriittinen.”
Kivistö kirjoittaa ennakkoasenteensa olleen näistä syistä myönteinen, kun he tapasivat politiikassa. Yhteistyö myös sujui. ”Koivisto piti tärkeänä pitkäjänteistä työtä eikä antanut suuren linjan kompastua pienempiin kiistoihin.”
Dramaattisin vaihe koettiin huhtikuussa 1981. Presidentti Urho Kekkonen moitti Koivistoa hidastelusta budjettiin liittyneiden sosiaalilakien valmistelussa ja kehotti tätä eroamaan. Koivisto ilmoitti sen ajan Suomessa ennenkuulumattomasti, ettei esitä eronpyyntöä niin kauan kuin hänen hallituksensa nauttii eduskunnan luottamusta.
Koivisto testasi ilmoituksellaan perustuslain parlamentaarisuutta ja voitti. Suomessa siirryttiin puhtaan parlamentarismin suuntaan sen sijaan, että hallituksella oli oltava sekä eduskunnan että tasavallan presidentin luottamus.
Aatehistoriaa toista hyllymetriä
Seuraavana syksynä Kekkonen jäi sairauslomalle, jolta ei enää palannut. Koivisto siirtyi virkaa tekeväksi presidentiksi.
Kivistö luonnehtii Koivistoa syventyjäksi. Opiskeluaikana häntä kiinnosti erityisesti tieteenfilosofia.
”Sama piirre näkyi syventymisessä aatehistoriaan, sitä koskevaa kirjallisuutta sain häneltä lahjaksi toista hyllymetriä.”
”Perusteellisemmin kuin kukaan aktiivipoliitikko hän paneutui myös Venäjä-suhteittemme problematiikkaan. Koivisto oli myös kärsivällinen neuvottelujen vetäjä, joka pyrki suurissa linjoissa tasapuoliseen ratkaisuun ja laajapohjaiseen yhteisymmärrykseen. Tämän perinteen toivoisi jatkuvan”, Kivistö kirjoittaa.
uutiskirje 
