Rasistinen maahanmuuttopuhe lisää afrofobiaa

Rasismia ratkotaan päästämällä irti ajatuksesta, että kansallinen kulttuurimme ja etninen identiteettimme on meille valmiina annettu ja muuttumaton, sanoo Kalifornian yliopiston professori Elisa Joy White.

Helsingin Sanomat toteutti hiljattain kyselyn, jossa suomalaisilta kysyttiin, mitkä ovat vähimmäisvaatimukset, joihin maahanmuuttajien tulisi Suomessa sopeutua. Vastaajien kantaa tiedusteltiin muun muassa molempien sukupuolten kättelyyn, hiihtämiseen ja Maamme-laulun osaamiseen.

Kysely on yksi esimerkki siitä, miten kansallista ja kulttuurista identiteettiä rakennetaan ja ylläpidetään – ja samalla määritellään sitä, mikä on vierasta, toista tai poikkeavaa.

– Identiteetistä ja toiseudesta on pitkälti kyse myös oikeistopopulismin voittokulussa ja pintaan nousseessa rasismissa, White sanoo.

Hän vieraili Suomessa Tampereella järjestetyssä Afroeuropeans-konferenssissa heinäkuun alussa.

Afrikkalaisiin maahanmuuttajiin keskittyvää tutkimusta tekevän Whiten mukaan on totta, että oikeistopopulismi on niskan päällä, puhutaan sitten Euroopasta tai Yhdysvalloista.

– Oikeistopopulismia ja rasismia ei saisi erotella toisistaan, sillä niillä on selkeä yhteys, White huomauttaa.

Hän tarkentaa, että populismin viehätys perustuu äänen antamiseen tavallisille ihmisille, mutta oikeistopopulistinen ymmärrys tavallisesta on hyvin kapea.

– Populistisessa puheessa on paljon rasismia, jota yritetään verhota oman kulttuurin puolustamisen tai taloudellisten tekijöiden taakse. Meidän pitäisi myöntää ja tunnistaa se.

Vihapuhetta ja syrjintää

Euroopan rasisminvastainen verkosto ENAR teki vuosina 2014 ja 2015 selvityksen afrofobiasta Euroopassa. Tulosten mukaan julkinen ja poliittinen tuki rasismin vastustamiselle on laskenut, mikä on selkeästi yhteydessä maahanmuuttovastaiseen puheeseen.

Bulgariassa, Virossa, Saksassa, Hollannissa, Espanjassa – ja Suomessa – maahanmuuttoa koskeva poliittinen keskustelu on selvityksen mukaan rasistista ja islamofobista.

Tämä näkyy myös afroeurooppalaisten arjessa lisääntyneenä vihapuheena, syrjintänä ja äärimmäisissä tapauksissa väkivaltana, joka kohdistuu mustaihoisiin ihmisiin huolimatta siitä, ovatko he maahanmuuttajia, pakolaisia tai esimerkiksi suomalaisia tai brittejä, joiden sukupolvientakaiset juuret ovat Afrikassa.

– Keskustelua siitä, kuka saa tulla, kuka on vain käymässä ja kenestä voi tulla esimerkiksi irlantilainen tai suomalainen, käydään jatkuvasti. Afrofobia-termin käyttöön ottaminen kertoo pelosta, joka kohdistuu afrikkalaistaustaisiin ihmisiin, mustaan ihonväriin, jossa on mukana rasismin sävyttämää rodullista pelkoa, White huomauttaa.

White nostaa esimerkiksi islamofobian ja muukalaisvihan käytöstä poliittisessa kamppailussa Brexit-keskustelun. Brexit on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka huoli omien etuoikeuksien menettämisestä ja muutoksen pelko saavat ihmiset hakemaan selityksiä, jotka eivät välttämättä ole loogisia, mutta joita on helpompi uskoa ja käsitellä, kun todellisuus on monisyinen eikä tarjoa helppoja ratkaisuja.

– Ajatus siitä, että en saa haluamaani asuntolainaa tai työpaikkaa, koska juuri joku maahanmuuttaja laskeutuu Heathrow’lle ja vie sen, mikä kuuluisi minulle – eihän tässä ole mitään logiikkaa, mutta ihmiset uskovat siihen silti, White sanoo.

– Brexit ehkä kuitenkin herätti ihmiset, jotka eivät ole samaa mieltä kaikista esitetyistä kertomuksista, kuten vaikka terrorismin liittämisestä muslimeihin. Ehkä se sai heidät huomaamaan, tosin vasta äänestyksen jälkeen, että asiat voivat todella muuttua toisin, jos emme tee mitään, ja se vaikuttaa meidän kaikkien elämään, White jatkaa.

Suhtautuminen ei muutu yhdessä yössä

Nykyisissä jännitteissä ei Whiten mielestä ole kuitenkaan kyse mistään uusista, vain ajallemme tyypillisistä ilmiöistä, vaan jatkumosta.

– Aina on ollut sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, jonka muuttaminen on vaatinut ponnisteluja. Olemme siis aina olleet menossa väärään suuntaan, White naurahtaa.

Rasismin juuret ovat syvällä ja monisyiset. Vaikka oikeistopopulismilla on yhteys rasismiin, ei se ole perimmäinen syy.

– Ihmiset eivät herää aamulla ja muuta suhtautumistaan muihin etnisiin ryhmiin. Ongelma on se, että pidämme kulttuuri- tai etnisiä identiteettejä annettuina ja muuttumattomina. Meidän tulisi muistaa, että identiteetit ovat aina opittuja ja siksi niitä voidaan myös muokata.

ENARin tekemä selvitys paljastaa, että useissa Euroopan maissa afroeurooppalaisten julkisuudessa välittyvä kuva on edelleen hyvin stereotyyppinen. Afrikkalaistaustaiset esiintyvät mediassa useimmiten joko rikollisina, maahanmuuttajina ja pakolaisina tai sitten menestyvinä urheilijoina tai taiteilijoina.

Myös keskustelua afroeurooppalaisten oikeuksista ja rasismista käydään edelleen pääasiassa valkoisten eurooppalaisten kesken.

– Keskustelua siitä, kenellä on oikeus puhua mustien oikeuksien puolesta, käydään jatkuvasti. Oma kantani on, että jokaisella ihmisryhmällä ja etenkin niillä, joita asian seuraukset koskettavat, tulisi olla mahdollisuus päästä itse ääneen, White sanoo.

Toisen puolesta puhumisessa on aina holhoamisen riski, eikä yksi voi olla kaikkien kokemusten tulkki. Tätä korostaa myös afroamerikkalainen White puhuessaan afrikkalaisen Euroopan tutkimuksesta. Kuitenkin on myös paljon tilanteita, joissa puolestapuhujia tarvitaan.

– Tarvitsemme ihmisiä – tutkijoita, aktivisteja, toimittajia – jotka jaksavat puhua oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta.

Kuka saa kuulua joukkoon

Tärkeintä olisi kuitenkin Whiten mielestä hyväksyä se, että asiat eivät ole yksinkertaisia eikä niille ei löydy yhtä tai kahta selkeää syytä.

Rasismia on mahdollista ehkäistä ja ratkoa, mutta se vaatii perustavanlaatuista muutosta meiltä ihmisiltä.

– Ainoa todellinen ratkaisu on, että me ihmiset opettelemme tulemaan toimeen toistemme kanssa ja pystymme ottamaan erilaiset näkökulmat huomioon. Meidän täytyy pystyä muuttamaan ymmärrystämme siitä, kenet hyväksytään joukkoon ja ketä ei.

– Kulttuuri- ja etniset identiteetit ovat opittuja ja niitä voi muokata, White toistaa.