Palvelualojen ammattiliitto PAM lopetti torstaina jo toisen kerran neuvottelurupeamansa Kiinteistötyönantajien kanssa kiinteistöpalvelualan työehdoista. PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan syynä on neuvotteluja leimannut työnantajaliiton mittava heikennyslista ja samaan aikaan haluttomuus aidosti neuvotella.
Kiinteistötyönantajien tekemät esitykset työehtosopimukseen alentaisivat alan työvoimakuluja 8 prosenttia, PAM arvioi. Vaikutus olisi siis työntekijöille reippaasti miinusmerkkinen.
– Käsissämme on tällainen lista, mutta silti emme ole päässeet kunnolla neuvottelemaan, Selin kommentoi tilannetta.
Muun muassa siivoojien ja kiinteistönhoitajien työehtoja määrittelevän työehtosopimuksen voimassaoloaika päättyi keskiviikkona 31.1. PAMilla ja Kiinteistötyönantajilla on ollut neuvottelutapaamisia vähän ja Selinin mukaan niidenkään aikana ei ymmärrys toisen osapuolen tavoitteista ole juuri lisääntynyt.
– On vaikea päästä eteenpäin, kun toinen osapuoli ei antaudu neuvottelupöydässä vuorovaikutukseen. Samojen lauseiden jankkaaminen ei nimittäin auta.
PAMin tavoitteena on edelleen päästä sopimaan ja neuvottelemaan alan työehdoista yhdessä työnantajaliiton kanssa tavanomaisen työmarkkinakäytännön mukaisesti.
Korvauksia pois, työaikaan pidennyksiä
PAMin mukaan kiinteistötyönantajat esittää muun muassa kaikista lauantai-, aatto-, sunnuntai- ja pyhäpäiväkorvauksista ja luopumista ja erilaisia päivittäisen työajan pidennyksiä, joihin työnantaja voisi yksipuolisesti määrätä työntekijän.
Tyypillinen kokoaikaisen siivoojan peruspalkka on työehtosopimuksen mukaan 1 663 euroa kuukaudessa.
– Työ on raskasta, ja sen merkitys on suuri sisäilmaongelmista kärsivässä Suomessa, Selin toteaa.
Kiinteistönhoidossa taas akuutit tilanteet, kuten lumimyräkät tai vaikkapa vesivahingot, vaativat nopeaa toimintaa ja käytännössä usein pitkiä työpäiviä.
– Lumilingot jaksavat kyllä pyöriä ympäri vuorokauden, mutta ihmisen laita on toinen, Selin sanoo.
Hän toteaa, että työnantajien paljon puhuma työvoimapula ei varmasti hellitä, jos työehtoja alati heikennetään.
PAM on esittänyt neuvotteluissa työntekijöiden palkkakehityksen pitämistä mukana muun yhteiskunnan vauhdissa. Se haluaa tarkentaa palkkausjärjestelmän käytön ohjeita. Työntekijän olisi aina saatava hyödykseen tekemänsä pitkät työvuorot ja ylityöt, kun nyt sairastuminen tai arkipyhät voivat syödä ne.
PAMin arvion mukaan sen esitysten kustannusvaikutus olisi yhteensä 1,3 prosenttia ilman palkankorotuksia, jos kaikki sen esittämät muutokset työehtosopimukseen toteutettaisiin.
Kiinteistöpalvelualan yleissitovan työehtosopimuksen piirissä on noin 70000 työntekijää.