Kansalaiset voivat ennakoida kuntaverotuksensa vain vuoden 2020 loppuun.
Kunnat voivat nostaa veroprosenttiaan vuoden 2021 alusta, todettiin maanantaina VM-akatemiassa.
Valtiovarainministeriön suunnitelmien mukaisesti kuntalaisten kokonaisveroaste ei nouse maakuntauudistuksen takia vuonna 2020, vaan kuntien verotusta alennetaan noin 12 prosenttiyksikköä.
Eduskuntakäsittelyssä olevassa lakiehdotuksessa kuntien verotuloja alennetaan ja valtionverotusta kiristetään, jotta valtio saisi rahoitettua maakuntien sote-palvelut.
Kunnallisvero alenee
Vuonna 2020 kunnista siirtyy sote-tehtäviä 17,4 miljardin euron edestä maakunnille.
Kuntien valtionosuuksista siirretään maakunnille sotea vastaava osa eli 5,8 miljardia euroa. Kunnilta siirretään yhteisöveroa ja kunnallisveroa yhteensä 11,6 miljardia euroa.
Puoli miljardia otetaan yhteisöveroista ja loput ansioveroista, kerrotaan valtiovarainministeriöstä.
Kuntiin jää 13 miljardia euroa, jolla ne järjestävät muun muassa varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, kirjastot, kulttuuritoimen, elinkeinoelämän edistämisen ja yleisen infrastruktuurin, kuten tiet. Myös hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen jää kuntien tehtäväksi.
Maakunnille siirtyvät kunnilta sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimi ja ympäristöterveydenhuollon tehtävät.
Osa kunnista hyötyy ja osa menettää tuloja. Kuntakohtaiset vaihtelut ovat suuret.
Valtionosuuksien rinnalle tasauselementit
Valtiovarainministeriö ehdottaa, että valtionosuuksien rinnalle otetaan tasauselementtejä, jotka kohtuullistavat sote-uudistuksen tuomia vaikutuksia.
Uudistuksella ei pitäisi olla vaikutusta kuntien taloudelliseen asemaan. Heikossa asemassa olevat kunnat ovat heikoilla jatkossakin. Niin sanottu muutosrajoitin kattaa vain 60 prosenttia muutoksesta, loput jäävät kunnan kontolle.
Ministeriön ehdotuksessa valtionosuudet pienenevät ja kuntien verotulojen tasausmekanismia muutetaan. Esimerkiksi 2011 tasauksesta poistuneesta kiinteistöverosta otetaan puolet takaisin.
Kuntien omaisuutta siirtyy
Kuntien ja kuntayhtymien sote-omaisuus siirtyy varoineen ja velkoineen maakunnille. Maakunta vuokraa kunnan terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat kiinteistöt vähintään kolmeksi vuodeksi.
Kunta ei joudu ottamaan riskiä rakennuksista. Jos ne sattuvat jäämään tyhjilleen vuokra-ajan jälkeen, kunta voi hakea kompensaatiota.